Oulu

Rovaniemen hovioikeus käsittelee Oulussa moskeijassa tapahtuneita sek­su­aa­li­ri­kok­sia

Rovaniemen hovioikeus on varannut asian käsittelyyn tällä viikolla kolme ja ensi viikolla kaksi päivää. KUVA: Anssi Jokiranta
Oulu 16.1.2020 19:07
Kaleva

Rovaniemen hovioikeus on käsitellyt tällä viikolla syytteitä törkeistä lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista, joiden väitetään tapahtuneen oululaisessa moskeijassa.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi viime maaliskuussa Muso Asoevin kolmeksi vuodeksi kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. 

Käräjäoikeuden mukaan hän kosketteli alle kymmenvuotiasta tyttöä eri puolilta tämän vartaloa seksuaalisesti olennaisella tavalla noin neljällä eri tekokerralla.

Viimeisimmällä kerroista hän kosketteli tyttöä sukupuolielimestä ja tunkeutui siihen sormellaan.

Käräjäoikeuden mukaan tekoon liittyi kiinnipitämistä tarkoittavaa väkivaltaa, sillä mies piti tyttöä kiinni olkapäistä ja jaloista.

Rikosten väitetään tapahtuneen 7. heinäkuuta ja 7. lokakuuta välisenä aikana vuonna 2018 Pohjois-Suomen islamilaisen yhdyskunnan moskeijassa Oulussa.

Ne tulivat ilmi ulkomaalaistaustaisen tytön puheista.

Kalevan tietojen mukaan hän kävi moskeijassa opiskelemassa Koraania. Käräjäoikeus kovensi tuomitun rangaistusta siksi, että miehen tehtävänä oli vastata tytön uskonnollisesta kasvatuksesta.

Tuomittu valitti tuomiostaan hovioikeuteen.

Hovioikeus on varannut asian käsittelylle tällä viikolla kolme päivää ja ensi viikolla kaksi. Salaiseksi määrätyn käsittelyn päätteeksi selviää, milloin tuomio annetaan.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

22:31
Valtuustoaloite: Yksityisteiden aurausurakoinnit yhtenäisempään kilpailutukseen
22:31
Janne Kuokkanen joutui kauppatavaraksi – Oulunsalon kasvatti vaihtaa maisemaa päittäin Sami Vatasen kanssa
21:25
Tshernobyl näkyy yhä Perämeren pohjassa: raskasmetallien pitoisuudet ovat laskeneet jo montakymmentä vuotta – "Jotakin ollaan merialueilla tehty oikein" Tilaajille
21:21
Uusi Oulun kaupunginvaltuuston kokoussali herätti ihastusta valtuutetuissa – Teatterin Pikisalissa riitti tilaa ja happea hengitettäväksi
20:48
Hildur Larsson ikuisti Lappia upeisiin kuviin yli sata vuotta sitten – tekoälyn ansiosta ne loistavat nyt myös väreissä Tilaajille
20:40
Jesse Puljujärven esimerkki houkuttaa – jääpallo ja jääkiekko sopivat yhteen ja tekivät yhteistyötä Oulussa pidetyssä turnauksessa Tilaajille
20:36
Sodankylässä on kolmannes koko maan malminetsinnästä – etsintäinvestoinnit ovat 20–25 miljoonaa euroa ja maanomistajakorvaukset yli miljoona euroa Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.
Ajokeli on huono seuraavissa Lapin kunnissa: Sodankylä, Savukoski ja Inari lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

213 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ihminen on loppupeleissä aina yksin

On tai ei, riippuu ihmisestä, hoitaako ystävyyssuhteita vai laukooko päin naamaa ilkeyksiä, mites aloittaja? Lue lisää...
Se täytyy sanoa

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image