Oulu

Poliisi epäilee: Pyykkituvassa asioinut vanhus raiskattiin teräaseella uhaten Oulussa – nuori mies otettu kiinni

Oulu 16.10.2019 11:11 | Päivitetty 16.10.2019 13:05
Heidi Peltonen

Oulun poliisi tutkii taloyhtiön pyykkituvassa tapahtunutta epäiltyä raiskausta. Epäilty rikos tapahtui Oulussa maanantaina 14. lokakuuta.

Poliisi kertoo, että 1930-luvulla syntynyt nainen oli maanantai-iltapäivänä asioimassa taloyhtiön pyykkituvassa, kun paikalle tullut nuori mies teki tälle seksuaalista väkivaltaa. Poliisin mukaan mies käytti teossa fyysistä väkivaltaa ja uhkasi naista teräaseella.

Rikoskomisario Antti Palokangas kertoo, että teko tapahtui tavallisen taloyhtiön pyykkituvassa, eikä kyse ole esimerkiksi mistään palveluasumisen yksiköstä. Palokangas ei tarkenna, missä päin Oulua epäilty rikos on tapahtunut. 

Teon uhriksi joutunut vanhus ilmoitti tapahtuneesta omaiselleen, joka kertoi asiasta hätäkeskukseen. Paikalle meni poliisipartioita ja ensihoitajia. Nainen toimitettiin sairaalahoitoon. 

Poliisi otti pian tapahtuman jälkeen tapahtumapaikan läheltä kiinni 1990-luvulla syntyneen Oulussa asuvan miehen. 

Tekoa tutkitaan epäiltynä törkeänä raiskauksena. Poliisi kertoo, että se on alustavasti päässyt puhuttamaan asianomistajaa ja kuulemaan rikoksesta epäiltyä.

Poliisi kertoo, ettei se tiedota asiasta enempää tutkinnan keskeneräisyydestä ja asian arkaluontoisuudesta johtuen. 

MAINOS

Uutisvirta

7:30
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
7:00
"Päässä surisi kuin ampiaispesässä" – Markku Toukola on kärsinyt lähes 20 vuotta piinaavasta vaivasta, joka miltei vie yöunet Tilaajille
7:00
Kävimme tapaamassa protestoivia naisia, jotka ovat laulaneet Delhin mummoprotesteissa jo viikkoja – Intian uusi kansalaisuuslaki jätti muslimit ulkopuolelle Tilaajille
6:43
Koripallolegenda Kobe Bryant kuoli helikopterin maahansyöksyssä
6:24
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
6:00
Holokaustin tapahtumien läpikäynti on paras tapa vakuuttaa nuoriso: ei koskaan enää Lukijalta
6:00
Karkotus vei sudet kauemmas pihapiireistä – lukiolaiset Raili Heikkala ja Ellen Littow jäljittivät Lukan liikkeitä Limingan seudulla Tilaajille
19
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
8
Pysähtyvätkö paperitehtaat ja seisahtuvatko sellutehtaat? Metsäteollisuuden sovittelusta ei ole tihkunut tietoja, lakko uhkaa alkaa keskiyöllä
5
Talvinen sää palaa Ouluun: Tällä viikolla taivaalta tulee lunta useampana päivänä, lämpötila pysyy pakkasen puolella
4
Metsänomistajille on suunnitteilla ensimmäinen valtiontuki täysin ja ainoastaan ilmastolähtökohdista – kompensaatioiden taustalla hiilinielujen vahvistaminen
2
Metsäteollisuus vastaa lakkoon kolmen päivän työsululla, sovintoa haetaan valtakunnansovittelijan toimistolla
1
Hyllylle laitettavista käsimatkatavaroista joutuu jatkossa maksamaan ylimääräistä Norwegianin lennoilla
1
Oopperajuhlien ketun apulaisesta tuli isona tiede- ja kulttuuriministeri: Hanna Kosonen haluaa, että lapset kaikkialla Suomessa saavat kulttuurikokemuksia Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä maan itäosassa, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä- ja Länsi-Lapissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

220 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paras asumismuoto?

Kun ei tarvi miettiä raha-asioita, vaan voi keskittyä pelkästään tuohon viihtyvyyteen, niin sehän on tottakai oma OKT, s... Lue lisää...
ESIMERKKI TODELLISUU...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image