Oulu

Oulun yliopiston rehtoriksi kuusi hakijaa

Hakijoiden joukossa on myös Oulun yliopiston nykyinen rehtori Jouko Niinimäki.
Oulu 21.5.2019 9:25 | Päivitetty 21.5.2019 9:28
Antti Karvonen

Oulun yliopiston rehtorin virkaan kaudelle 2020-2024 on hakenut yhteensä kuusi henkilöä. Haku umpeutui 20. toukokuuta maanantaina. 

Hakijoiden joukossa ovat yliopiston nykyinen rehtori, TkT Jouko Niinimäki sekä koulutusrehtori TkT Helka-Liisa Hentilä. Muita hakijoita ovat johtaja, KT Risto Honkonen, vieraileva professori Mika-Petri Laakkonen, professori, YTT Vesa Puuronen sekä professori, LT Seppo Parkkila.

Rehtorin 1.1.2020 alkavaksi viisivuotiskaudeksi valitsee Oulun yliopiston hallitus kesäkuussa. Hallitus käsittelee rehtorihakua kokouksessaan 22.5.2019. 

Nykyisen Rehtorin Jouko Niinimäen toimikausi päättyy 31.12.2019.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (76)

Kyllähän Oulun yliopistosta kertoo jotain se seikka, että kovatasoisia ulkopuolisia hakijoita ei saada houkuteltua edes hakemaan rehtoriksi. Tuskin on käynyt edes mielessä käyttää headhuntereita, kukapa tänne maailmalta hakisi. Yliopisto on, kuten Oulukin, sisäänlämpiävä eikä ulkopuolista näkemystä tai maailmalla hankittua johtamiskokemusta täällä kaivata. Rehtorin jatkokausi on tehty selväksi etukäteen jo monella tavoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri noin ajattelevat tekevät hallaa koko oulun seutukunnalle.Purkavat omaa epäonnistumistaan toisten niskaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lopulta on aivan sama, kuka rehtoriksi valitaan, kun rehtori on pitkälti vain hallituksen juoksupoika -tai tyttö. Yliopistojen ylin päättävä elin on hallitus ja rehtorin tehtävänä on (pääsääntöisesti) vastata hallituksen päätösten täytäntöönpanosta. Moni kommentoija kritisoi nykyisen rehtorin toimintaa, oikea osoite kritiikille olisi kuitenkin yo:n hallitus, ei rehtori.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nykyisen Oulun yliopiston rehtorin ja esikuntansa aikana on molemmat hallitukset alistettu pelkiksi kumileimasimiksi ja ' joo - joo taluteltaviksi ' kanssa-avustajiksi turhaan alasajamaan, keksityin yksipuolisten tekosyiden mukaan perustelluin taloudellisten pakotteiden takia luopumaan tai lakkauttamaan yksiköitä oman yliopistonsa kaikkein eniten, ulkopuolista rahoitusta tuovia tutkimusaloja, aivan kuin kilpailijoina, mutta ehkä ei-toivotuissa, siis väärissäkö tiedekunnissa, kansainvälisesti arvostetussa tutkimustoiminnoissaan onnistuneina!

Tämäkö muka meriittiä uhkaavasti järjesteltynä myös jo tulevaankin toimikauteensa?
Edessä ainakin jo nyt havaittava Oulu yliopiston opetuksen monialaisuuden ja maineensa lasku, mikä näkyy jo kansainvälisessä arvostuksessa vertailussa sekä opiskelijoiksi hakeutuvien määrissä.
Surullinen tulevaisuus voidaan vielä toivottavasti kääntää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan samaa mieltä. Hallituksen yliopistojäsenet eivät yksinkertaisesti uskalla olla hallituksen jäseniä, koska rehtorin haastaminen aina 'palkitaan'.
Ulkopuolisilla hallituksen jäsenillä ei ole puolestaan riittävästi aikaa, mielenkiintoa, ... oikeasti miettiä Oulun yliopiston parasta. Tärkeämpi on omassa CVssä hallituspaikka, kuin se, mitä hallitus saa aikaiseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä tuossa koko valintaprosessissa tulee mieleen itänaapurin presidentinvaalit. Saadaan todellakin "jännittää" kuka valitaan. Valitettavaa, että yliopistosta puuttuu kokonaan presidentinvaaleissa hyväksi havaittu malli: "vain kaksi kautta". Eli nykyinen jatkaa siis eläkeikään saakka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivoisin yliopistomme rehtoraattiin henkilön, joka edustaa ihmislähtöistä johtamista, akateemista johtajuutta, sivistysyliopiston henkeä. Nykyinen linja ei voi jatkua. Etenemme pelkästään talous edellä ja jälki on sen mukaista. Vesa Puuronen uskaltaa puolustaa henkilöstöä ja on hoitanut menestyksekkäästi akateemisia johtajatason tehtäviä. Muutosta kaivataan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joko Niinimäki toisella kaudella saisi Lapin yliopistokonsernin liitettyä Ouluun?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näinpä taitaa valitettavasti käydä. Oulun yliopiston hallitus keskustelee valinnasta parhaillaan kokouksessaan hotelli Majvikissä. Mukana matkalla myös rehtori Niinimäki. Moderaattorille tiedoksi, että tämä on ihan yleistä tietoa, joka löytyy yliopiston nettisivuilla olevasta kokouskutsusta/esityslistasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jep.

Ihmettelisin ellei joukoa valittaisi toiselle kaudelle, sillä hän on sen verran "kädet syvällä savessa" tällä hetkellä aloittamiensa uudistusten kanssa. Helka haastaa, mutta en usko että hallitus lähtee vaihtamaan rehtoria kesken näin historiallisten muutosten.

Sinällään henkilöstöllä on "patti otsassa", sillä Joukoa ei juuri talon henkilöstö kiinnosta. Tutkimusrahoitusta on tullut hyvin soveltuville aloille ja infra on niiltä osin huippuluokkaa. Melkoinen osa kuitenkin värjöttelee pelko takaraivossa ja toivoo muutosta, jota ei tule.

Jouko jatkaa. Näin näen, mutta en toivo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Humanistisessa on tuikitärkeä logopedia jäänyt aivan pohjille. Optuksen tasoon tulisi satsata, opiskelijat tosin ovat enimmakseen naisia, mutta sivistyayliopistossahan sitä ollaan ja mikä parasta, logopedeillä ei ole työttömyyttä. Seppo Parkkila saattaisi olla paras jatkoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole marginaalitietoa. Taitaa nimittäin olla paras mahdollinen suositus Joukon puolesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun yliopistolla menee nyt paremmin kuin koskaan. Humanistinen tiedekunta on kehittynyt viimeisinä vuosina yhdeksi Suomen parhaista. Rehtori on tehnyt hyvää työtä! Tuskin vaihtamalla saa mistään parempaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

vLitettavasti yliopistolla ei mene ihan kaikilla mittareilla paremmin.
Esimerkiksi opiskelijamäärä on laskenut vuodesta 2005. Huipusta on tullut alas jopa 20 %.
Opiskelijamäärä
2 001 14 494
2002 14 542
2003 15 127
2004 15 818
2005 16 076
2006 16 041
2007 15 793
2008 15 254
2009 15 661
2010 15 364
2011 15 291
2012 15 146
2013 15 154
2014 14 822
2015 14 095
2016 12 743
2017 12 713
2018 12 619
Ja suunta on alaspäin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kirjoilta on poistettu ikuisia opiskelijoita joille ei ole kertynyt muutamaan vuoteen opintosuorituksia. Näissä on sekä teknologiakylässä työskenteleviä että yliopiston henkilökuntaa, eivät enää voi syödä opiskelija-alennuksella. Hopsin tehneet ja suorituksia keräävät on otettu kirjoille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näinhän se on, mutta, kun yliopisto ulospäin kertoo, että opiskelijoita on paljon enemmän. Esimerkiksi parhaillaan yliopisto hakee sisäistä tarkastajaa ja kertoo, että "Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyhteisö, jossa työskentelee 14 000 opiskelijaa ja noin 3000 työntekijää"
Sisäinen tarkastaja vois ensi töikseen tarkistaa noiden lukujen paikkansapitävyys. Tuon verran opiskelijoita on ollut joskus vuosia sitten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No voi voi. Mitenkähän pitäisikään kun ikäluokat pienenevät vielä paljon nopeammin? Muutaman vuoden päästähän noihin lukuihin mahtuvat kaikki sinä vuonna syntyneet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No voi hyvänen aika! Perustelut asiasta puuttuu. Käy vaikka Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan sivuilla ja vertaa sitä Oulun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan niin kyllä Oulu on pahasti jäljessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (76)

Uutisvirta

21:45
Jymy ei antanut yllättää itseään – PattU:n kausi päätökseen
21:18
Katso kuvat Kärppien harjoitusottelusta Luulajaa vastaan
20:49
Italian pääministeri erosi – sai tarpeekseen hallituskumppanista, jonka "päätökset aiheuttavat suuria riskejä tälle maalle"
20:45
Aurora on Suomen ehdokas Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi – "Elokuva toimii kunnon vastalääkkeenä älylliselle näivettymiselle"
20:16
Kehitysvammaisten hoito Oulun Edenissä jatkuu – kokeilua jatketaan vuoden 2020 loppuun saakka
20:05
Sanna Marinin avaus työajan lyhentämisestä jakaa mielipiteitä: Moni kannattaa lyhyempiä työpäiviä uusien työpaikkojen toivossa, mutta osa pitää ajatusta utopistisena
19:24
Ronkainen ja Suihkonen mukana lentopallon EM-kisoihin valmistautuvassa ryhmässä, Ettan ex-hakkuri Jokela ei mahtunut mukaan
101
Viinaralli Virosta kiihtynyt rajusti, suurtuojat suhaavat edelleen kauemmas – "Kasvuluvut yllättävät rajuudellaan"
92
Utajärveläisen Attendon hoivakodin asukkaat saivat 750 euron yllätyslaskun – "Attendo tuottaa tukipalvelut ja voi periä niistä mitä haluaa"
79
Kiikelin Allas Sea Poolin hanke voi siirtyä vuodelle 2020 ­– ”Varaudutaan siihen, että loppusyksyn aikana ei tehdäkään kaupungin valmistelevia töitä”
59
Kesälomalta palaava Sipilä kertoo saaneensa työtarjouksia – "En ole antanut ymmärtää, että olisin käytettävissä"
42
Orpo ikävöi vanhoja SDP:n vastuunkantajia – "Nyt on tämän vuosituhannen vasemmistolaisin hallitus"
32
Helsingin poliisi siirsi poliitikkojen paritusjuttua penkoneen poliisin toiseen tehtävään – Rikoskomisariolta vietiin tehtävä talousrikosyksikön johdossa
29
Henkilöstöpalvelualalla pulaa työntekijöistä – toimitusjohtaja Merru Tuliaran mukaan työllistämiskynnystä tulisi madaltaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image