Oulu

Oulun poliisi tutkii lokakuussa tapahtunutta murhaa – uhri on yhä kateissa, poliisi pyytää yleisöltä apua

Kaksi epäiltyä vangittiin maanantaina. Yksi mies vangittiin jo aiemmin ja poliisi epäilee, että samaan tekoon liittyy myös neljäs henkilö, joka on vangittuna toiseen rikosasiaan liittyen. KUVA: Essi Puuri
Oulu 3.12.2018 16:41
Heidi Peltonen

Oulun poliisi tutkii Oulussa lokakuussa tehtyä epäiltyä henkirikosta murhana, tiedottaa poliisi. Poliisin mukaan teko on tehty lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 7. lokakuuta.

Rikoksen esitutkinnassa on käynyt ilmi, että uhria on kuljetettu yöllä kello kolmen jälkeen Tuirasta Oulun koillisosiin maasto- tai soramonttualueelle, jossa henkirikos on tehty. Poliisin mukaan uhria on kuljetettu tumman värisellä Audi A6-henkilöautolla.

Poliisin mukaan epäilty henkirikos tuli ilmi tutkittaessa ilmoitusta kadonneesta henkilöstä. Ilmoitus kadonneesta tehtiin marraskuun alussa. 

Poliisi epäilee, että uhrin ruumis on kätketty teon jälkeen. Vainajan löytämiseksi on tehty maastoetsintöjä ja etsintöjä jatketaan lähitulevaisuudessa.

Tapauksen tutkinnan edetessä tuli ilmi seikkoja, joiden vuoksi  poliisi tutkii asiaa murhana. Esitutkinnassa tuli ilmi, että teko on ollut etukäteen suunniteltu.

Poliisi kertoo, että Oulun käräjäoikeus on vanginnut tänään maanantaina kaksi oululaista miestä epäiltynä osallisuudesta murhaan. Yksi mies on vangittu jo aiemmin samaan rikoskokonaisuuteen liittyen. Poliisi epäilee, että tekoon liittyy myös neljäs henkilö. Hänet on aiemmin vangittu toiseen rikosasiaan liittyen. 

Kaikki epäillyt ovat nuorehkoja oululaisia miehiä. Poliisi kertoo, että heillä kaikilla on aikaisempaa rikoshistoriaa. Tapaus ei liity järjestäytyneeseen rikollisuuteen. 

Poliisin mukaan rikoksen motiivista on jo käsitys, mutta motiivia tai teon yksityiskohtia ei kerrota tässä vaiheessa julkisuuteen tutkinnan turvaamiseksi. 

Yleisöltä pyydetään apua rikoksen selvittämiseksi. Ihmisiä pyydetään ilmoittamaan mahdolliset havainnot joko puhelimitse vihjenumeroon 0295 416 194 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.oulu@poliisi.fi

Poliisi kertoo, ettei sillä tässä vaiheessa ole asiasta enempää tiedotettavaa.

MAINOS

Uutisvirta

17:13
Kokoomus ei tue Antti Rinteen valintaa varapuhemieheksi. Sdp:n toiminnassa "nöyryys loistaa poissaolollaan", sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja
16:58
Pohjankartanon ja Oulun musiikkikeskuksen huutavaan parkkipaikkapulaan tiedossa helpotusta – paikkojen määrä kasvaa noin kolmanneksella vuonna 2021 Tilaajille
16:47
Kaleva oikaisee
16:21
Parisataa digitalisaation asiantuntijaa koolla Oulussa – Euroopan kaupungit haluavat yhdistää voimansa digimurroksessa
16:00
Analyysi: Keskustalla on harteillaan pitkä, tekemättömän työn taakka
15:36
Lisää painetta uudelle hallitukselle – Ennuste: työttömyys uhkaa lähteä nousuun monilla aloilla
14:46
Näin oikeuskansleri linjasi kohutuista suomalaisista Isis-lapsista – Selkeä oikeudellinen suositus, mutta keinot ulkoministeriön harkinnassa
56
Lääkkeiden omavastuut näkyvät ilman viivettä ensi vuoden alusta alkaen, samalla omavastuuosuus nousee
40
Marinin uudelle hallitukselle puhunut Niinistö: "Poliittinen keskustelu käynyt kiivaaksi, ilmapiiri on paikoin tulehtunut" – Rinne jätti jäähyväisensä presidentin edessä
36
J. Rinta-Jouppi avaa käytettyjen autojen myymälän Keminmaahan – "Asiakkaat ovat sekaisin nykyisistä käyttövoimista ja siitä, minkälainen auto pitäisi hankkia"
27
Tekemällä tehty ongelma murjaanien kuninkaasta Lukijalta
27
Valtuustoaloite esittää villin idean korkealle kurottavasta korkean koulutuksen ja liike-elämän kampuksesta Raatinsaareen
25
Tuore väitös: Puolukkamehu voi alentaa verenpainetta ja parantaa verisuonten toimintaa
18
HS: Antti Lindtman ei pyri SDP:n puheenjohtajaksi ensi kesänä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi aamuyöstä alkaen seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio ja Tervola lumipyryn vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöstä alkaen Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa, Keski-Lapissa, Pohjois-Lapissa ja Lapin itäosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Ranua, Pello ja Rovaniemi lumi- tai räntäsateen ja kuuraisten teiden vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Tietääkö kukaan tappiota tehnyttä sijoittajaa?

Jokainen pitempään sijoittanut on kokenut takaiskuja. Keskimäärin tuotto on kuitenkin positiivinen. Kannattaa ryhtyä muk... Lue lisää...
50€/kk riittää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

10.12.

Fingerpori

10.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image