Oulun Kaakkuriin nousee parhaillaan kaksi uutta vuokrakerrostaloa, joissa asuintilojen ilmanvaihto hoidetaan perinteisellä painovoimaisella ilmanvaihdolla.
Tavanomaisesta poiketen uusiin taloihin tulee myös massiivitiilirunko. Talojen rakennuttaja on TA-Yhtiöt.
Yhtiön tiedotteessa todetaan, että painovoimainen ilmanvaihto on nykyrakennuksissa harvinaisuus koneellisen ilmanvaihdon yleistyttyä 1970-luvulla.
Rakennuttajan mukaan tavoitteena on ollut "rakentaa mahdollisimman luonnonmukainen ja terveellinen talo käyttäen kestäviä materiaaleja."
– Halusimme kokeilla painovoimaista ilmanvaihtoa uusissa taloissa, sillä vanhoissa taloissa sitä on käytetty onnistuneesti. Tämän vuokrakohteen avulla keräämme kokemuksia energiankulutuksesta ja ilmanvaihdosta ja hyödynnämme saatuja tuloksia suunnitellessamme uusia kohteitamme, kertoo aluejohtaja ja projektipäällikkö Jouko Knuutinen tiedotteessa.
Hänen mukaansa talojen tuloilma virtaa tuloilmaikkunan kautta ja poistoilma puolestaan menee erityisten poistoilmahormien kautta.
– Kesällä ilmanpoistoa parannetaan lämmittämällä hormeja sähköllä, joka saadaan aurinkokennoista. Aurinkoenergian käyttö kesäajan ilmanvaihdon käyttövoimana on loogista, koska aurinkoenergiaa on eniten saatavilla juuri silloin, kun ulko- ja sisätilan lämpötilaeroon perustuva käyttövoima on pienimmillään.
Yhtiö toteaa, että hormien lämmitys on ollut osa perinteisten painovoimaisten ilmanvaihtojärjestelmien toimintaa.
Vuosisadan alkupuolella rakennetuissa painovoimaisesti ilmanvaihdetuissa taloissa oli usein myös puuhellat keittiöissä. Hellojen käyttö piti samassa piipussa sijaitsevat ilmanvaihtohormit lämpiminä ympäri vuoden.
Kerrostalokaksikko nousee Kaakkuriin Pohjantikankujalle. Niihin tulee yhteensä 40 asuntoa.
"Retroilmanvaihdon" lisäksi peruslinjasta poikkeavat myös käytettävät materiaalit. Talojen rungot kannatetaan pilareilla ja asuntojen välipohjat ovat paikalla valettua betonia.
Varsinaiset asuinrakennusten ulkoseinät ovat täysin tiilirakenteiset, ja seinän kokonaisvahvuus on 88 senttimetriä.
Talojen tiiliseinien rakenteisiin upotetaan lämpö- ja kosteusantureita myöhempää seurantaa ja tarkkailua varten.
Asuntojen on määrä valmistua syksyllä 2020. Rakennustyöt on aloitettu toukokuussa 2019.
Talojen urakoitsija on Pohjola Rakennus Suomi. Kohteiden arkkitehtisuunnittelun on tehnyt arkkitehtitoimisto Veli Karjalainen.