Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on istunnossaan 18. kesäkuuta päättänyt hakea korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden 13. kesäkuuta antamasta ratkaisusta, jolla hallinto-oikeus kumosi tuomiokapitulin pastori Árpád Kovácsille 3.10.2017 antaman kirjallisen varoituksen.
Kovács vihki samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon. Tuomiokapituli katsoi, että pastori Kovács oli toiminut kirkkolain 5 luvun 3 §:n tarkoittamalla tavalla vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta.
– Hallinto-oikeuden ratkaisu perustuu olennaisesti sen varaan, että kirkko ei ole reagoinut avioliittolain muutokseen päivittämällä lain voimaantulon jälkeen kirkkolakia ja kirkkojärjestystä sekä kirkkokäsikirjaa. Tuomiokapitulin käsityksen mukaan avioliittolakia muutettaessa ei tarkoitettu muuttaa kirkollisen vihkimisen edellytyksiä. Hallinto-oikeuden tulkinta on ongelmallinen myös kirkon perustuslain suojaaman uskonnollisen autonomian kannalta, lakimiesasessori Mari Aalto kertoo tuomiokapitulin tiedotteessa.
Tuomiokapituli joutui käsittelemään valitusluvan hakemista jo tässä vaiheessa, koska valituslupaa tulee hakea 30 päivän kuluessa hallinto-oikeuden ratkaisun tiedoksisaamisesta. Tuomiokapituli kokoontuu seuraavan kerran 14. elokuuta.