Oulu

Oulun hä­tä­kes­kus­päi­vys­tä­jät: Emme osaa käyttää tarpeeksi uutta tie­to­jär­jes­tel­mää, joka tulee käyttöön torstaina – Päällikön mielestä kaikki tehtävissä oleva on tehty

Oulun hätäkeskus ottaa torstaina käyttöön uuden Erica-hätäkeskustietojärjestelmän ensimmäisenä Suomessa. Kuva on vuodelta 2012. KUVA: Rasila Risto
Oulu 29.11.2018 5:00
Susanna Kemppainen

Liki puolet Oulun hätäkeskuksen päivystäjistä kokee, etteivät he osaa käyttää tänään torstaina käyttöön otettavaa uutta hätäkeskustietojärjestelmää Ericaa riittävän hyvin.

Yhteensä 32 Oulun hätäkeskuksen päivystäjää on allekirjoittanut hätäkeskuksen johdolle lauantaina toimitetun sähköpostin, jossa he kertovat tarvitsevansa lisää henkilökohtaista tukea sen käyttöön.

Päivystäjien mukaan he eivät ole koulutuksessa käyttäneet Ericasta käyttöön otettavaa versiota ja he katsovat, että he eivät kykene tekemään sillä työtä itsenäisesti.

– Valmiudet ja osaaminen ovat sillä tasolla, että emme voi vastata hätänumeroon ja käsitellä puhelua Ericalla ilman henkilökohtaista tukea.

Hätäkeskuspäivystäjä Arto Pirttimaan allekirjoitus on listan ensimmäinen. Hän sanoo, että Ericaan on saatu kahden vuoden aikana koulutusta mutta sen eri versioilla.

– Emme osaa käyttää riittävän hyvin nyt käyttöön otettavaa ohjelmistoversiota. Osaaminen on erittäin hataralla pohjalla.

Pirttimaan mukaan osa Ericaan liittyvistä ohjeista ja oppaista saatiin vasta viime viikolla.

– Niitä ei ole käyty kootusti läpi, mutta niiden mukaan meidän pitäisi osata jatkossa toimia.

Päivystäjää pelottaa ryhtyä ottamaan vastaan puheluita

Arto Pirttimaa on työskennellyt hätäkeskuksessa vuodesta 1990 lähtien ja toimii tällä haavaa vuoromestarina.

– Minua pelottaa ryhtyä ottamaan puheluita vastaan Ericalla. En hallitse sitä vielä riittävän hyvin ja pelkään, että apu viivästyy sen vuoksi.

Pirttimaan uskoo, että osaamisvaje tulee näkymään jatkossa hätäpuhelujen soittajille.

– Jatkossa 112-numeroon soittava joutuu ehkä odottamaan vastausta kauan, koska Ericalla käsiteltäessä puhelut tulevat aluksi pitenemään. Päivystäjiä ei kuitenkaan ole määrällisesti aiempaa enempää vaikka elämme vilkkainta pikkujouluaikaa.

Oulun hätäkeskuksen johto ei ole Pirttimaan mielestä ottanut työntekijöidensä huolta osaamisestaan riittävän vakavasti, saati vaatimusta saada lisää henkilökohtaista perehdytystä.

– Tilanne on todella vakava. Olen erittäin huolestunut kansalaisten turvallisuudesta kun he joutuvat soittamaan hätäkeskukseen.

Päällikkö: Uuden tulo jännittää ja kuohuttaa

Oulun hätäkeskuksen päällikkö Jukka Alenius kertoo, että päivystäjiä on yhteensä noin 70. Hänen mukaansa henkilöstöä on valmennettu uuden järjestelmän käyttöön vaiheittain. Vuonna 2016 verkkokurssilla alkanutta opetusta seurasi Hätäkeskuslaitoksen koulutusohjelman mukainen lähiopintokokonaisuus käytännön harjoitteluineen.

Osalla peruskoulutus kesti viisi päivää ja käyttöönoton lähestyessä pidetty käyttöönottokoulutus kolme päivää. Myöhemmin mukaan tulleet henkilöt ovat saaneet näiden koulutusten yhdistetyn version.

Asiantuntijat ovat kouluttaneet hätäkeskuksen väkeä viranomaisten tehtävänkäsittelyohjeisiin ja Erica on ollut esillä myös esimiespäivillä. Tämän lisäksi henkilöstölle on järjestetty erilaisia kertauskoulutuksia, jotka ovat tälläkin hetkellä käynnissä. Sitä jatketaan edelleen Erican käyttöönoton jälkeen tarpeen mukaan.

– En väitä, että heidän huolensa olisi aiheeton. Mutta olemme tehneet kaiken sen, mitä meidän resursseillamme tässä virastossa on tehtävissä. Osaltaan kyse on varmaankin myös siitä, että uuden tulo jännittää ja kuohuttaa.

Päällikön mielestä kansalaisten ei tarvitse olla miltään osin huolissaan hätäpuheluihin vastaamisesta.

– He voivat olla turvallisin mielin, ihmisten turvallisuutta ei vaaranneta missään tapauksessa. Kaikki on saatu valmisteltua hyvin ja pääsemme liikkeelle turvallisesti.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (128)

Kuka vadtaa, kun ihminen ei saa apua tarvittaessa ja menehtyy?
Onko ainoa palaute em. tapahtuneesta, olemme pahoillamme ja lässyn lässyn.
Toivottavasti oppivat käyttämään, että avun tarvitsijat saavat ajoissa apua.
Kuka tahansa tai hänen omainen voi tarvita apua, miten sitten suu pannaan, kun se on systeemin kehittäjän, hätäpäivystäjän tai tästä systeemistä päättäneen omainen? Kaikki ovat samalla viivalla, HOX, HOX!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se "pelastaminen" onkin yliresurrssoitu. Paloautoja niin paljon ettei parkkipaikkoja löydy.Vesivahinkoja enimmäkseen. Helikopterikin kissoja/koiria pelastaa. Työhön otto ei ole onnistunut kun ovat hitaita oppimaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Päälliköt ja esimiehet on laitettava ensin vastailemaan puheluihin ja katsottava osaavatko he tämän järjestelmän käytön. Nämä päivystäjät voivat istua vieressä ja opetella jonkun aikaa ja tietenkin neuvoa, jos näillä johtajilla tulee jokin hätä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki on hyvin ja voitte olla turvallisin mielin. Kuulostaa ihan neuvostopropagandalta silloin kun Tsernobyl poksahti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juu, kuulostaa tutulta myös poliisihallinnon puolelta. Kansalaisille valehdellaan suut ja silmät täyteen ja työntekijöitä vedellään hanuriin joka käänteessä. Jos tuokin ongelma ja jopa vaara on tuotu esille suoritusportaasta niin se on totta. "Molemmissa organisaatioissa töitä tehnyt"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä te selviitte! Hienosti ootte pärjänny tänään, ei ongelmia "kentällä" havaittavissa :) Tsempit!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taas hätäkeskus törttöilee. Pari vuotta sitten yritin soittaa hätäpuhelun Rajakylässä. En päässyt läpi, vaikka 10 minuuttia yritin. Tein valituksen DNA:lle ja hätäkeskukselle, kun en tiennyt missä vika oli. DNA:lta ei kuulunut mitään (eivät välitä hätäpuheluista) ja hätäkeskuksesta tuli palaute, joka sisälti ihan tuntemattoman ihmisen ambulanssiseikkailun ja kysymyksen vastaako tämä palautteeseen. Joten pitäkää tunkkinne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo näin on, oma-aloitteisuus, kyky kestää painetta ja ratkoa ryhmänä ongelmia ovat tärkeitä taitoja digiaikana. Elleivät ne ole hallussa, menee asiat työyhteisössä äkkiä umpisolmuun. Vaan paikannusjärjestelmä oli kyllä toiminnassa jo ennen älykännyköitä. Ainakin Vapepan maastoetsinnöillä oli mahdollista poliisin kautta saada kadonnut henkilö paikannettua, jos oli etsittävän henkilön puhelinnumero tiedossa. En tiedä miten se tehtiin mutta se kyllä toimi hyvin. Jo vain toimi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Selvisihän se tämäkin, kun toinen osapuoli sai kommentoida tätä uutista, siitä on K:ssa oma uutinen.
Järjestelmä on otettu käyttöön keskiviikon ja torstain välisenä yönä :) eli n. 12 h sitten :) Ja heti valitetaan, ettei osata käyttää :) Ei taida olla haluakaan opetella. Vähän sellainen kuva on jäänyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näyttäisi siltä, että ensin täytyisi olla Atk-insinöörin koulutus alalle kuin alalle, että datanatiivit sekä höynäytettävät kuntapäättäjät olisivat tyytyväisiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tätä palstaa lukiessa tulee väistämättä huomattua vaikeat henkilösuhteet ko. työpaikassa ja se on sitä ulkomaille asti kuulunutta Oululaista osaamista.
Järjestelmää on vaikea käyttää, jos ihminen ei sitä pysty ohjaamaan. Siksi autoissa on ohjauspyörä.
Jos ohjelma ei kykene mukautumaan ihmisten tarpeisiin, vaan päinvastoin, on ohjelma toimintakyvytön.

Ihminen on joustava järjestelmä-organismi, ja yleensä viisaampi kykenee joustamaan. Niin kone-, kuin ihmissuhteissakin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän nuo osaa muutakaan. Valtimovuoto kurkussakin laitettiin ambulanssille ei kiireellisenä. 40min meni ambulanssilla Oulunsaloon ja hyvä ettei henki menny. Leikkauksen jälkeinen valtimovuoto sai ikuisen kammon hätäkeskukseen. Ammattitaidoton oli sekin päivystäjä ja kuulemma virhettä ei ole tapahtunut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaikuttaa siltä että päivystäjä on tehnyt ihan oikean kiireellisyys arvion. Kovin paljoa ei vuotoa ole ollut jos 40 minuutin kuluttua on vielä hengissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuskin esimiehet ovat pihalla, päinvastoin. Ettei ole kyse pienen porukan muutosvastarinnasta, joka tasaantuu pienen ajan päästä kun saa purkaa pahaa mieltä esimiehille ja medialle. Jos rekisteri oli "susi jo syntyessään" olisi toiminta tiltannu alkuunsa, vaan näyttää hälytysajoneuvot kiirehtivän entiseen malliin tehtäville, eikä mitään katastrofeja ole ilmennyt. Paikannusjärjestelmä on käsittääkseni ollut viranomaisilla hyvänä apuna ainakin 10 vuotta käytössä, sillä saa nopeasti hätätilanteessa selvitettyä missä puhelimen tai yleensä kortillisen laitteen kanssa liikkuva ihminen seelaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Jos rekisteri oli susi jo syntyessään"... kirjoitat. Ei ole kyse rekisteristä vaan TIETOJÄRJESTELMÄSTÄ. Millä asiantuntemuksilla näitä tänne kirjoitat? Kerrotko ammattisi kaikille lukijoille, kiitos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa totuus ottaa koville, vai? Millä tiedoilla sinä riehut täällä, kun lähes jokaiseen kommenttiin olet jotain tiuskimassa?
Tuo järjestelmä on vasta puolivuorokautta ollut käytössä, niin miten käyttäjät voivat selitellä, ettei osaa käyttää vaikka ovat koulutuksen saaneet.
Koitahan nyt rauhoittua ja anna heille oikeus kommentoida, jotka jotain tietää, sinä et tiedä koska et perustele kommenttejasi ainoastaan solvaat toisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen kuule päivystäjä, joka käyttää ko. "sutta". Sinä et varmasti ole.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei nyt sentään kymmentä vuotta. Vasta älykännyissä oleva GPS on mahdollistanut riittävän paikannuksen. Sitä ennen täyttä huuhaata.

Se että tietää paikan, on vasta osa toimintaa, tehtävän luokittelu eli riskinarvio tulee päivystäjän osaamisen mukana, mutta hälytettävät yksiköt, mikä, mistä ja montako tulee ilmeisesti järjestelmästä, koska eihän niitä voi muuten mitenkään hallita. Ilman järjestelmää ja sen hyvää hallintaa ei juurikaan voi toimia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainakin minulla on älykännykässä se 112 sovellus, eikös se lähetä automaattisesti paikannustiedon, toimiiko tuo sovellus tuossa uudessa ohjelmassa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (128)

Uutisvirta

13:22
Vaalan uusi vankila rakennetaan kylän ulkopuolelle Tervareitti
13:18
Hehku Kauppaa koskevat yt-neuvottelut päättyivät – liikkeiden toiminta loppuu kevääseen mennessä, Oulussa kaksi myymälää
13:15
Poliisin uusi rekisteri kokoaa tietoa uhkaavasta käytöksestä ja "hiljaisista signaaleista" – Turun iskun kaltaisten tapahtumien ennakointi paranee
12:49
Oulun poliisi: Joulun menoliikenteen ruuhka alkaa perjantaina – kauppojen parkkipaikoilla pelti kolisee
12:37
Teollisuudelle aiempaa isompi siivu ruokarahoista, tuottajien ja kaupan osuudet pienentyneet – raaka kilpailu on auttanut kuluttajia mutta tuottajia ahdistaa
12:02
Tuore selvitys ruuan hinnan kehityksestä herätti kritiikkiä – ETL: Vertailu antaa vain rajatun kuvan ruuan hinnasta
11:51
Kaupunki hakee rahoitusta OuluBotille – tekoälyllä halutaan parantaa palvelujen laatua
49
Isokatu ja Kirkkokatu kaksisuuntaisiksi – Oulun kaupunki investoi ensi vuonna liikenteeseen ja ympäristöön 19 miljoonaa euroa
16
Oulu sitoutuu päästövähennyksiin – tavoitteena hiilineutraali sähkön- ja lämmöntuotanto vuoteen 2050 mennessä
15
Kirkko ennakoi jäsenenmääränsä tippuvan pian 70 prosenttiin – Yhä useampi kirkkoon kuuluvista vanhemmista ei halua lastaan kastettavan
15
Yön uutiskooste: Talousahdinkoon joutuneet maatilat joutuvat ottamaan pikavippejä, joulupaketin ehtii lähettää vielä tänään
14
Oululainen mies iski salaattibaarissa Tikkurilassa – mieheltä löytyi myös iso keittiöveitsi
12
Valtuusto nuiji päätöksen: Oululaisnuoret saavat maksuttoman ehkäisyn käyttöönsä alkuvuoden aikana
12
Oulun uusi lentokenttähotelli odottelee nyt kaavaa – 175 huonetta ja kahdeksan kerrosta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

TALOUSKASVU HIIPUU ENSI VUONNA

224 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

on, osaatko laskea kuinka paljon Alahuhta on maksanut muiden eläkeitä eläkemaksuina kun hänelle on kertynyt noinkin hulp... Lue lisää...
Mites

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.12.

Fingerpori

19.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image