Oulu

Limingan susille annettiin kar­ko­tus­mää­räys – alueella liikkuu arviolta kolmen suden lauma, jonka ihmisarkuus halutaan palauttaa

Limingan ja Lumijoen alueella liikkuvalle susilaumalle on annettu karkotusmääräys. KUVA: Jouko Hänninen
Oulu 13.10.2019 16:30
Heidi Peltonen

Limingan ja Lumijoen alueella liikkuville susille on annettu karkotusmääräys.

Poliisi kertoo, että Limingan ja Lumijoen alueella on kesän ja syksyn aikana tehty havaintoja susista, jotka liikkuvat asutuksen ja tuotantoeläinrakennusten sekä laidunten läheisyydessä.

Alueella liikkuvat sudet ovat aiheuttaneet yhden tuotantoeläinvahingon. Komisario Juha Niemelä Oulun poliisin johtokeskuksesta kertoo, että sudet tappoivat vasikan lauantaina. 

Niemelän mukaan alueella liikkuu arviolta kolmen suden lauma. Tarkkaa tietoa lauman koosta ei ole. Niemelän mukaan osa lauman susista on jäänyt auton alle viime vuosien aikana.

Susien käyttäytyminen on ollut osittain lajille epätyypillistä, joten niiden ihmisarkuus pyritään palauttamaan. 

Susien ihmisarkuus pyritään ensisijaisesti palauttamaan poliisin määräämän karkotuksen avulla. Poliisin mukaan karkotustoimenpiteet voidaan aloittaa, jos susi tulee alle sadan metrin päähän asutusta talosta, tuotantoeläinrakennuksesta tai eläinten laitumesta. 

Susia voidaan karkottaa esimerkiksi valojen tai äänien avulla. 

– Karkotuksesta vastaavat ensisijaisesti riistanhoitoyhdistyksen henkilöt, Niemelä kertoo. 

Karkotuksen voi suorittaa Limingan seudun riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-avun toimijoiden lisäksi myös poliisi. 

Jos susi nähdään asutuksen tai eläinsuojan lähellä, tulee tapauksesta ilmoittaa kiireettömässä tilanteessa suurpetoyhdyshenkilölle. Jos susi aiheuttaa vaaratilanteen ja tilanne on kiireellinen, asiasta tulee soittaa hätäkeskukseen. 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (93)

SusiPulliainen siirteli aikanaan etelämmäksi karhuja.Asia kerrottiin vuosikymmeniä myöhemmin.
Miten lienee nyt susien siirtelyn kanssa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä höpinää, että "karkottaa valoilla ja äänillä", ja poliisit mukaan! Nyt puuttuu järki! Missä maailmassa elää virkaatekevät? Pyssy on ainut keino ja lopetettava nämä jonniinjoutavat petojen siirtelyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi kaikkien pitää pelätä meitä ihmisiä? Onko eettistä, että muut luontokappaleet joutuvat elämään pelon vallassa?

Susi on petoeläin ja ihminen on itse tunkeutunut sen reviirille. Sitäpaitsi susi ei ole tappanut ihmistä vuosiin. Lähes päivittäin silmien eteen pomppaavat "susi lopetettiin"-uutiset saavat minut kihisemään kiukusta.

Miksei susi saa toista mahdollisuutta?
Me ihmiset olemme kuitenkin sutta vaarallisempia. Ja jos susi tapetaan, tulee sen mittaamattoman arvokas elämä päätökseen. Kaikkien elämä on yhtä tärkeä. Sitäpaitsi muut lauman jäsenet voivat hämmentyä tai jäädä suremaan sutta.

Antakaa niiden susien nyt hyvät ihmiset olla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Että silleen taas. No nyt jäi sitten tämä lehmä äiti suremaan, kun nämä ilkeät sudet tappoivat sen vasikan. Eiköhän ne sudet kuulu sinne erämaahan. Ja itärajalla sitä riittää siperiaa myöten. Siellä niitten on hyvä olla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko se lähetetty susille kirjallisena voudin vai postin tuomana vaiko peräti sähköpostina? Ja onko saatu varmuus että viesti on varmasti mennyt perille?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huolestuneempi olisin uhanalaisten eläinten (susi) ”jäämisestä” auton alle. Miksi ei selvitetä salatappajan henkilöyttä? Susi ei ole vahingoittanut yhtään ihmistä satoihin vuosiin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katsoopa tämän linkin taakse ennen kuin möläyttää sammakon suustaan: https://www.youtube.com/watch?v=8lyqU_MOH84

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ulkoileva ihmiset, lemmikkieläimet ja tuotantoeläimet on saatava suojaan. Miksi näitä susia on istutettu lähelle asuntoalueita. Täytyy ihmisten jotka valitsevat maalla asumisen pystyä asumaan ja nauttimaan olostaan siellä turvallisesti. Kaatakaa nuo sudet tai viekää siperiaan!
Sudet eivät todellakaan ääntä ja pihavaloja säiky kun ovat kotiutuneet asutusalueelle helppojen eväiden äärelle.
Toivon että ihmiset säilyvät turvassa !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruoka on metsästä vähissä sentakiahan sudet laajentavat reviiriä. Koiria ja etenkin kissoja riittää pihoissa toivottvasti jättävät lapset rauhaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitten ja kun jotain vakavampaa sattuu susien kanssa esim lapselle niin vastuuministeri ja pari muuta seuraavalta tasolta päätöksiä tekevää henkilökohtaiseen vastuuseen päätöksistään ja seurauksista. Vähintäänkin viraltapano.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jo on järjetöntä hommaa, mielestäni häirikkösudet olisi heti ammuttava. Ei kai ihmisten ja kotieläinten tarvitse elää susien armoilla?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alkaa Lukella karkaamaan homma käsistä.
On se ihme, että koiria velvoitetaan pitämään lainsäädöllä kytkettyinä, toisin taas sudet saa vapaasti laukata lasten leikkipaikoilla.
Kuka ottaa vastuun jos jotain vakavampaa sattuu?
Kysympähän vaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Väärin. Ruotsinojalla 20-luvulla suden hyökkäys ihmistä kohtaan. Tuulimaa kirjan kirjoittajalta voi kysyä lisää...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Haluatko kokeilla että osaisko ne enää napata?? Laitappa oma nassukkas pihalle kurahaalarit päälle lekkimään ja kattelet sitten ikkunasta että jolkutteleeko lauma ohi..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sudet voitaisiin siirtoistuttaa jonnekin Pohjanmaalle. Kun vaan kerrotte, miten syvälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (93)

Uutisvirta

13.11.
Viljo-kissa haluaa saunan lämpimäksi kylmillä keleillä – saunoo lähes päivittäin
13.11.
Trump kertoi olevansa Erdoganin suuri fani – Turkin asekaupat Venäjän kanssa yhä "ratkaistavana"
13.11.
Poikkeuksellinen tulva peittänyt lähes puolet Venetsiasta
13.11.
Ministeri Paatero ripitti Postia "rikkurityövoiman" käytöstä
13.11.
Vuorineuvos uskoo aurinkoenergiaan ja penää vastuuta päättäjiltä: "Tämä on nurinkurista, sillä poliittisten päättäjien pitäisi näyttää esimerkkiä muille"
13.11.
Suomalaisasiantuntijat tekivät maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen selvityksen – suomenpystykorvien sukutaulut saatiin selville 1800-luvulle saakka
13.11.
Hiilijalanjäljestä uusi maidon hinnoitteluperuste – ravintoarvoilla mitattuna maidon hiilijalanjälki jää pienemmäksi kuin vaikkapa riisin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Lapin maakunnassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

263 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Nyt, jos koska pitäisi liittyä ammattiliittoihin. Ammattiliitojen tulisi olla vähintään maanosan kattavia, silla globaal... Lue lisää...
Syke

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

14.11.

Fingerpori

14.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image