Oulu

Kon­tin­kan­kaal­le ja Välkkylään suunnitteilla kaksi noin 65-metristä tornitaloa

Yhdessä tornitalot muodostaisivat Oululle uuden portin. KUVA: UKI Arkkitehdit Oy
Oulu 16.8.2017 6:13
Kari Sankala

Pohjantien molemmin puolin, Oulun Välkkylän ja Kontinkankaan kohdalle, on suunnitteilla kaksi opiskelijasuntolaa, jotka nousevat oululaisittain liki tähtiin.

Kontinkankaalle Otokylä ry on suunnitellut rakennuttavansa 19-kerroksisen tornitalon, johon tulee noin 116 yksiötä.

Vastaavasti Välkkylän puolelle Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS suunnittelee aivan Ouluhallin naapuriin 16-kerroksista tornitaloa. Kaavamuutoksen myötä Välkkylään tulee noin 125 uutta asuntoa. Nykyään niitä on 460.

Samalla tornit muodostavat Pohjantielle eräänlaisen portin tai maamerkin, joka viimeistään herättää autoilijan, että olet Oulussa. Kummallakin tornilla on korkeutta noin 65 metriä.

Otokylän ja PSOASin tornitalot jatkavat Oulussa viime aikojen korkeaa rakentamista.

Korkeita rakennuksia on tulossa Toppilansalmen ääreen Möljänsillan kupeeseen, Rautasillan kupeeseen Koskenniskaan sekä Heinäpäähän Puistokadun ja Limingantien kulmaukseen.

Muitakin korkeita asuintaloja on suunnitteilla Oulun keskustaan ja lähituntumaan.

 

Lue lisää 16.08.2017 Kalevasta.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (72)

Hyvin istuvat sinne maisemaan ja ovat erittäin hienoja, nostaa Oulun arvokkuutta Pohjoisen keskuksena!! Ouluhan alkaa pikku hiljaa näyttämään suurkaupungilta. Keskustasta joutaa purkaa 3-4 kerroksiset homeiset elementtitalot, joista ei näy kuin naapurin ikkunat kun ovat lähekkäin yhteen rakennettu ja tilalle yli 20 kerroksisia (pilvenpiirtäjiä, joista näkee, joka suuntaan, aurinko paistaa, kun tornit rakennetaan erilleen toisistaan ja komeat piha-alueet ympärille!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt voidaan jo puhua, että on korkeita rakennuksia. Tätä lisää Ouluun! 12-kerrosta kun on ihan peruskauraa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa noita tötteröitä ei tarvita yhtään mihinkään. Typerää kun rakennusmaata on vaikka hevosten syödä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yksi 100 metriä korkea talo olisi parempi. Toisen voisi rakentaa myöhemmin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten niin yksi riittää? Tässähän on kaksi eri rakennuttajaa joiden hankkeet vain sattuvat toteutumaan samaan aikaan. Ei heidän suunnitelmiaan voi millään mahtikäskyllä noin vain yhdistää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä !

Mutta on miellyttävä huomata että viimmeisten vuosien aikana on Oulussa alkanut rakennuskorkeudet nousemaan ihan kiitettävällä tavalla. Tosin on kyllä aika jäätävää yrityksen puutetta vielä, mitä tulee niihin korkeuksiin, mutta suunta on erittäin hyvä ja kiitettävä. Voi hyvällä luottamuksella sanoa : Kyllä te vielä onnistutte, kun jaksatte oikein kovasti yrittää !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ennustan, että näihinkin taloihin tehdä parkkipaikkanormin mukainen määrä autopaikkoja, jotka eivät tule ikinä täyteen, koska opiskelijat eivät juurikaan autoja omista. Samalla talojen yhteyteen tehdään naurettavan pieni määrä pysäköintipaikkoja polkupyörille. Nämä paikat tulevat olemaan täynnä heti talojen valmistumisesta lähtien. Näin Oulussa asiat yleensä hoidetaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Opintotuen leikkaukset ajaa opiskelijoita varmasti etenevissä määrin töihin, eikä oulun työpaikat sijaitse todellakaan keskustassa. Eipä ole niin vain helppoa saada autolle lämpöpaikkaa välkkylästä. Taitaa olla välkkylässä yksi ainoa parkkialue jossa on vapaita paikkoja, mutta se taas on sijottelultaan paikassa missä se palvelee vain yhden talon asukkaita. Mutta se taas on sitten toisaalta lähin parkkialue tälle tornille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulusta ei tule Singaporea vaikka kuinka rakennetaan "korkeita" taloja. Kyllä metropoli syntyy ihan muilla elementeillä kuin parilla tornitalolla. (jotka eivät tietenkään oikeasti ole mitään tornitaloja) Säälittävää lähinnä ja vaikutelma sama kuin Neuvostolähiöissä.

Lontoossa on ollut sääntönä että Big Beniä korkeampia rakennuksia ei saa rakentaa (toki siitä on jossain määrin lipsuttu). Kukaan ei kuitenkaan voi väittää että Lontoo ei olisi viehättävä metropoli vaikka niitä tornitaloja ei juurikaan ole. Järki käteen täällä nyt!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä ihmettä... voi olla niukilla mahtuisivatko nuo talot Lontoossa edes sadan parhaan joukkoon korkeimpien talojen listalla (https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_tallest_buildings_and_structures_in_London). Big Ben (Elizabeth Tower) ei mahdu edes listalle ja uutta korkeampaa rakennetaan täyttä häkää. Ehkä kannattaisi katsella muutakin kuin omia varpaitaan kun ensi kerran liikut Lontoossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lontoo on pikkuisen vanhempi ja yli 7 miljoonan asukkaan kaupunki, jos lähialueet lasketaan mukaan siellä asuu n. 15 miljoonaa ihmistä. Joten älä vertaa oulua ja lontoota.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Wikipediasta löytyy lista Lontoon korkeimmista rakennuksista. Näyttää olevan valmiina 69 kappaletta yli 100m korkeita rakennuksia. Big Ben jää hieman alle sadan metrin. Keskenkin olevia 100m ylittäviä on melkoinen lista. Jos vastaavasti voidaan lipsua Oulussakin niin ei tarvitse ihan hetkeen miettiä asiaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siis ihan tosissaanko joku selittää että Lontoossa ei ole "juurikaan" 65-metrisiä taloja?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, ihan ok näin kaupungin profiilia ajatellen. Edelleenkin kuitenkin haikailen yhtä maamerkkiä ja kaupungin imagon nostajaa: Matkakeskusta! Nyt tullaan kuin johonkin Vienankarjalan provinssin tavara-asemalle. Hirveitä rapistuneita rötisköitä sekä historiallisesti arvokas, mutta nykyajan vaatimuksiin jo täysin alimitoitettu asemarakennus. Tarvitaan Matkakeskus, jossa olisi rautatie- ja linja-autoliikenteen palvelut sekä joustava yhteys lentoasemalle. Lisäksi samassa olisi info-palvelut ym. matkailijoiden palveluita. Milloinhan tämä haave toteutuu?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rautatie- ja linja-autoliikenteen yhdistävä matkakeskus on mahdollista toteuttaa vain Raksilan puolelle rataa ja alueen suunnittelu on vielä alkutekijöissään. Osapuolia on paljon ja esimerkiksi Ratakadun kerrostalojen asukkaat saattavat valittaa suunnitelmista kun ne aikanaan valmistuvat. Onneksi arkkitehtikilpailu saatiin jo vietyä läpi.

Rautatienkatu uusiutuu hieman nopeammalla aikataululla kadun peruskorjauksen ja täydennysrakentamisen (mm. tornitalot) kautta, jolloin se ei nyt aivan vienankarjalaiselta näytä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Odotus palkitaan ... eri asia, miten pitkä odotus on. Onko se ihmisikä vai useampi sukupolvi. Nyt on jo 5. vuosikymmen menossa, jolloin matkakeskuksesta puhutaan ja kuullaan, mutta matkakeskusta ei nähdä. Perussyynähän tähän on se, ettei kaupunki halua ottaa asiasta minkäänlaista vastuuta, vaan on jättänyt alueen rakentamisen täysin rakennusfirmojen käsiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei toteudu koskaan, rakennusliike rakentaa ne asuinrakennukset mitkä ilmaisille tonteille saa ja jättää matkakeskuksen "hautumaan". Sehän tuossa on grynderillä mielessä, kun pöljät antaa niin fiksuhan ottaa.

Pakko sanoa että tuo aseman kuvaus meni todella nappiin, jos kuulutukset ei pelaa niin matkustajat jäävät pois vasta rovaniemellä ja ihmettelevät missä se oulu oikein on, matkalla on näkynyt vain perähikiän pikkuasemia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (72)

Uutisvirta

22:50
Ukrainan presidentiksi nouseva Volodymyr Zelenskyi on oligarkin tukema näyttelijä ja yrittäjä
22:43
Pikkuleijonien taival MM-mitalipeleihin mutkistui entisestään – tappioputki kolme ottelua
21:41
Kalevalan Aino on nähty uhrina ja kuuliaisena sisarena, kirjailija Tiina Piilola näkee hahmon toisin – "Tällaiset tulkinnat kuulostavat nykynaisen korviin älyttömiltä"
21:14
Volodymyr Zelenskyi on voittamassa Ukrainan presidentinvaalit murskaluvuin – presidentti Poroshenko on tunnustanut tappionsa
20:51
Ensi viikolla ilmassa on kesän tuntua: Aurinko paistaa, lämpötilat nousevat Oulussa noin 16 asteeseen – "Lämpötilat selvästi tavallista korkeampia"
20:02
Tuntematon mies pahoinpiteli alaikäistä tyttöä Pudasjärvellä, Rukalla pahoinpitelyn uhriksi joutui eteläsuomalainen mies
19:51
Mies kelkkaili Pudasjärvellä pelkkä pyyhe päällään ja putosi kelkan kyydistä – puhalsi 1,9 promillea
89
Halla-aho ei irtisanoudu vanhoista blogikirjoituksistaan – "Osa tyhmiä ja harkitsemattomia, osassa edelleen pointti"
41
Isot ja pienet jäähyt värittivät Kärppien ja HPK:n finaaliavausta – Ulosajoon johtaneen taklauksen alle jäänyt Michal Kristof:” Vähän tuli verta, mutta tällaisia nämä pudotuspelit ovat”
28
Japanilaiset tulivat vain saunaan, eritoten savusauna sai suuren arvostuksen – Tuleeko Kuusamosta nousevan auringon saunamekka?
19
Pääsiäiskokko palaa taas lankalauantaina Oulun Lammassaaressa – parhaimmillaan kokon loimua on seurannut parikin tuhatta ihmistä
15
Syömäsä: Ideaparkin Chef’s Salad, Kebab & Pizzassa saa rahalle vastinetta – lounalla saa syödä mahan täydeltä
11
Reissusa: Sveitsissä Skier's Haute Routella edetään suksilla laskien ja skinnaten upeassa maisemassa
9
Sri Lankassa kahdeksan räjähdystä hotelleissa ja kirkkojen jumalanpalveluksissa – lähes 200 kuollut ja useita satoja haavoittunut

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Perintövero pois!

ainakin tuli selväksi minkä aatteen mies olet ei muuta kun muutat pohjois koreaaan siellä valtio omistaa kaiken oikea pa... Lue lisää...
jyväjemmar

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image