Oulu

Kolme ou­lu­lais­mies­tä kuuli syytteet te­loi­tus­tyy­liin tehdystä murhasta – Soramontulla surmatun ruumis löydettiin vasta kuukausien kuluttua

Murhasyytetyt peittivät kasvonsa käräjäoikeudessa. Vuonna 1995 syntynyttä miestä avustaa asianajaja Markus Pöhö (vas.). Oikella puolella istuu toista murhasta syytettyä avustava varatuomari Tuukka Tieksola. Kaikkiaan kolmelle miehelle vaaditaan rangaistusta murhasta. KUVA: Janne Körkkö
Oulu 17.6.2019 10:51 | Päivitetty 17.6.2019 16:24
Susanna Kemppainen

Oulun käräjäoikeudessa käsitellään koko juhannusviikon ajan soramonttumurhaksi kutsuttua henkirikosta.

Syyttäjä vaatii kahdelle vuonna 1995 syntyneelle miehelle ja vuonna 1998 syntyneelle miehelle rangaistuksia murhasta. Hän väittää, että nämä kolme oululaismiestä tappoivat yhdessä vakaasti harkiten sekä erityisen raa’alla ja julmalla tavalla neljännen miehen teloitustyyliin Jäälin soramonttualueella viime lokakuussa.

Nelikko saapui tuolloin soramonttualueelle Tuirasta. Syyttäjän mukaan toinen vuonna 1995 syytetyistä käski vuonna 1998 syntynyttä syytettyä ampua neljännen miehen, joka oli hänen veljensä. Syyttäjän mukaan miestä uhattiin aseella ja sanottiin, että molemmat veljeksistä ammutaan, mikäli hän ei tee sitä.

Mies sai aseen ja hän ampui veljensä yhdellä lähilaukauksella niskaan. Uhri kuoli vammoihinsa.

Ampuja vietiin takaisin Tuiraan, mistä kohtalokkaat tapahtumat olivat aiemmin saaneet alkunsa. Syyttäjän mukaan siellä oli muun muassa pahoinpidelty veljeksiä ennen kuin heidät vietiin väkivallalla uhkaamalla soramontulle.

Syyttäjä väittää, että vuonna 1995 syntyneet miehet palasivat myöhemmin sorakuopalle ja kätkivät surmansa saaneen ruumiin. Hän väittää näiden myös siirrelleen vainajaa kahteen otteeseen eri paikkaan.

Murhan lisäksi kaksikkoa syytetään muun muassa hautarauhan rikkomisesta, törkeästä kotirauhan rikkomisesta, törkeästä vapaudenriistosta, pahoinpitelystä sekä useista ampuma-aserikoksista koskien muun muassa laittoman kiväärin ja käsiaseen hallussapitoa.

Kiistävät murhasyytteet jyrkästi

Kaikki kolme miestä kiistävät syytteen murhasta ja vaativat sen hylkäämistä.

Vuonna 1995 syntyneet miehet katsovat, että he eivät ole toimineet yhdessä tuumin eivätkä he ole olleet osallisina erityisen raa’alla ja julmalla tavalla tehtyyn henkirikokseen.

He kiistävät myös sen, että vuonna 1998 syntynyttä kanssasyytettyä olisi uhattu aseella ja että soramontuilla olisi ylipäätään ollut muita aseita kuin se, jolla uhri ammuttiin.

Miesten mukaan veljen ampuminen oli vuonna 1998 syntyneen miehen yllättävä, oma päätös. Häntä ei yllytetty, kehotettu tai pakotettu tekoon, toisen vuonna 1995 syntyneen miehen puolustus katsoo.

– Ajatus oli se, että tilanne montuilla päättyy pelotteluun tai korkeintaan jonkun loukkaantumiseen, häntä puolustava asianajaja Markus Pöhö selitti.

Toisen samana vuonna syntyneen syytetyn miehen puolustuksen mukaan yllättävää oli myös se, että aseessa oli panoksia.

– Päämieheni oli pyytänyt aseen tyhjentämistä. Hänellä ei ole minkäänlaisia havaintoja siitä, kun ase on myöhemmin ladattu uudelleen, varatuomari Tuukka Tieksola selitti.

Miehet myöntävät syytteen hautarauhan rikkomisesta oikeaksi.  Heidän mukaansa ruumista siirreltiin kuitenkin vain kerran, ei toistuvasti.

Poliisi teki tapauksen esitutkinnan aikana laajoja maastoetsintöjä sekä syksyn että talven aikana muun muassa ruumiskoirien avulla. Se alkoi tutkia tapausta sen jälkeen, kun sille tehtiin marraskuussa ilmoitus kadonneesta henkilöstä. Surmatun ruumis löydettiin Alakylästä vasta toukokuussa.

”Molemmat pelkäsivät henkensä edestä”

Veljensä murhasta syytetty kiistää toimineensa yhdessä kanssasyytettyjen kanssa. Hän myöntää aiheuttaneensa veljensä kuoleman ampumalla.

Mies sanoo tehneensä sen kanssasyytettyjen väkivallan ja sen uhan alla pakotettuna, minkä vuoksi hän vaatii syyttäjästä poiketen näille rikostuomiota myös pakottamisesta. Lisäksi hän vaatii heiltä 3000 euron vahingonkorvauksia pakottamisen aiheuttamasta kärsimyksestä. Nämä kiistävät syytteen ja vaatimukset.

Ampuja vetoaa siihen, että hän toimi anteeksiannettavassa pakkotilassa ja pitäisi jättää vaille rangaistusta. Hän katsoo olevansa syyllinen korkeintaan poikkeuksellisissa olosuhteissa tehtyyn surmaan.

– Hän ei tiennyt, mihin hänet ja veli viedään. Oletus oli, että kumpaankin kohdistetaan väkivaltaa ja molemmat pelkäsivät henkensä edestä, asianajaja Jutta Wallén-Leino kuvaili.

Mies kiistää ampuneensa veljensä teloitustyyliin.

– Sen jälkeen, kun hänet oli määrätty ampumaan veljensä, he hyvästelivät. 

Poikkeusjärjestelyt kahdessa istuntosalissa

Vyyhteen liittyy useita muitakin lievempiä syytteitä ja syytettyjä. Epäiltyjen suuren lukumäärän vuoksi asian oikeuskäsittely on jaettu poikkeuksellisesti kahteen eri istuntosaliin. Niin sanotusta pääsalista on yhteys toiseen istuntosaliin, jossa on muun muassa yleisöä, asianomistajia ja heidän tukihenkilöitään. Pääsalissa on syytettyjen lisäksi useita vartijoita ja poliisipartio.

Oikeus on jakanut syytteiden käsittelyn kolmeen erilliseen kokonaisuuteen. Murhasta syytettyjä on määrä kuulla oikeudessa keskiviikkona ja torstaina.

Kaksi vyyhden lievemmistä rikoksista syytetyistä ei saapunut maanantaiaamuna yhdeksältä alkaneeseen oikeudenkäyntiin. Toinen heistä tuli paikalle hivenen myöhemmin, jolloin hän kuuli syytteen ampuma-aserikoksesta ja myönsi pitäneensä hallussaan kaasuasetta, joka oli muutettu luotipatruunoita ampuvaksi aseeksi. Toisen poisjääneen osalta käsittely peruutettiin.

Muut vyyhden syytteet koskevat muun muassa huumausainerikosta ja ampuma-aserikoksia.

Yksi todistajista puolestaan on ilmoittanut oikeudelle, ettei hänkään aio saapua käsittelyyn.  Oikeus päätti määrätä poliisipartion noutamaan hänet paikalle. Se käsitteli osan asioista suljetuin ovin ilman yleisöä. Salassapidettäväksi määrättiin muun muassa vainajan ruumiista otetut esitutkintapöytäkirjan valokuvat ja ruumiinavausta koskevat lausunnot.

Oikeudenkäynnille on varattu aikaa neljä päivää eli koko juhannusviikko. Tuomio annetaan 5. heinänkuuta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

7:00
Yksityisyyden suoja vaatii tilannetajua Lukijalta
7:00
Louhokseen kirkasvetinen kalliojärvi – Kempeleeseen Zeniitin tulevalle matkailualueelle valmistuu kalliojärvi näillä näkymin vuonna 2024 Tilaajille
6:53
Merikoskenkadun asfalttiin Tuirassa ilmestyi yllättäen suuri monttu – "Ajoneuvolle olisi voinut käydä huonosti"
6:34
Mies kaahasi Kuusamontiellä Oulussa yli 170 kilometrin nopeudella
6:33
Moottoripyörä ja auto kolaroivat Oulun Peltolassa – nainen kaatui törmäyksessä moottoripyörällä ja loukkaantui
6:19
Huumeissa autolla ajanut mies otettiin kiinni Haukiputaalla – amfetamiinia käyttänyt nainen jäi kiinni ratista Tuirassa
6:11
Pelialan ihmiset harmissaan Oulu Game Labin muutoksista - Oamkin rehtori: "Yritysten liikevaihdot eivät ole mairittelevia"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakuntia sekä Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton kannatus hurjassa nousussa

181 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Demokratia on tuhon tiellä somen takia

Äänioikeus olisikin korkea aika muuttaa maksulliseksi ja kaupallisesti oikeudeksi. Tulisi harkintaa äänestyskäyttäytymis... Lue lisää...
Dick Nordic

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image