Oulu

Kempeleen pyöräbaanan kahdeksan alikulkua täyttyvät taiteella – "Ohikulkijat ovat suhtautuneet pelkästään po­si­tii­vi­ses­ti"

Taitelijapari Raimo Törhönen ja Päivi Pussila työstävät Meijänmettä-nimistä teosta Kempeleen rautatieaseman läheiseen alikulkuun. Taitelijat kertovat tehneensä 10 metriselle teokselle tarkat suunnitelmat, mutta työtä tehdessä moni asia aina muuttuu. Teoksen on määrä valmistua muutaman viikon kuluessa. KUVA: Matti Räty
Oulu 19.7.2019 19:48
Inkeri Harju

Kempeleen pyöräbaanan alikulkuihin taiteillaan kesän aikana kahdeksan taideteosta.

Pyöräilijät suhahtavat taitelijapari Päivi Pussilan ja Raimo Törhösen työpisteen ohi Kempeleen rautatieaseman läheisellä alikululla.

Alikulun seinään tuleva Meijänmettä-tilataideteos on osa Art Linnakallio goes Baana -hanketta. Pussilan ja Törhösen teos valittiin yhdeksi kahdeksasta pyöräbaanan varrelle tulevista teoksista.

Projektiin haettiin taiteilijoita portfoliohaulla suunnittelemaan ja tekemään paikkasidonnaisia teoksia Kempeleeseen. Pussila ja Törhönen osallistuivat kahdella idealla, ja lopulta kunta innostui Pussilan metsä-aiheisesta teoksesta. Meijänmettä-teos esittää kempeleläisen Pussilan kotipaikan vieressä sijaitsevaa pientä mäntymetsää.

Kuntalaiset kannustavia

Taitelijapari on nauttinut työstään alikulussa. Törhönen kertoo, että vaikka työ on ihan aluillaan, ovat ohi pyöräilleet kuntalaiset kehuneet jälkeä.

– Narinaa ei ole kuulunut ja ohikulkijat ovat olleet todella kannustavia.

Meijänmettä-teos tulee olemaan noin 10 metriä leveä nuori mäntymetsä. Teos pohjaa Pussilan aiempiin maalauksiin, ja hän toimii teoksen toteutuksen taiteellisena johtajana. Törhösellä taas on enemmän kokemusta muraaleista ja tilaan sidotuista teoksista, joten hän antaa teknisiä neuvoja.

– Teoksesta tulee kuitenkin meidän yhteinen. Avioparina osaamme kommunikoida ja sanoa tarvittaessa vastaan, joten yhteistyö on sujunut hyvin, Pussila kertoo.

Pussila ja Törhönen ovat maalareita, ja siksi Meijänmettäkin maalataan perinteisellä sokkelimaalilla ja pensselillä, eikä esimerkiksi spray-maalilla.

– Tämä oli meille selkeä valinta. Haluamme, että teos on maalauksellinen, Pussila kertoo.

Pari haluaa kiittää Kempeleen kuntaa, joka on nyt viime vuosina selvästi panostanut julkiseen taiteeseen.

Taide tulee ihmisten arkireiteille

Art Linnakallio goes Baana on jatkoa vuonna 2017 Kempeleessä järjestetylle Art Linnakalliolle, jossa Linnakallion alueelle toteutettiin neljän kuvanveistäjän voimin veistoksia.

Kempeleen kunnan kulttuuri- ja kirjastojohtaja Anne Toppari kertoo tavoitteeksi taiteen tuomisen lähelle kuntalaisia.

– Haluamme tuoda taidetta ihmisten arkireittien varrelle, ettei tarvitse aina lähteä taiteen perässä gallerioihin.

Baanan varrelle teoksiaan tekee neljä taiteilijaa ja kolme työryhmää. Mukana ovat muun muassa kempeleläislähtöinen graffititaiteilija Marko "Maver" Anttila, oululainen kuvataiteilija Jussi Hukkanen ja säveltäjä-kuvataitelija Johanna Ruotsalainen.

Taideprojekti on toteutettu yhteistyössä Kempeleen kunnan ympäristöpuolen kanssa, ja Toppari kehuu ensimmäisen yhteistyöprojektin sujumista. Hän kertoo, että Kempeleen on tarkoitus toteuttaa vastaavia symposiumeja aina parin vuoden välein.

Tällä hetkellä kahdeksasta teoksesta on valmiina yksi, joka sijaitsee baanan lopussa kunnantalon läheisessä alikulussa. Perjantaina 30. elokuuta vietetään virallisia avajaisia, johon mennessä kaikki kahdeksan teosta ovat valmiit.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (31)

"Mooses jukan pubi" kuuluu mielestäni ehdottomasti zeppelinin aliskaan,ja nuoli ylikylälle päin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Huotarin läski" slogan olisi myös kiva nähdä parinkymmenen vuoden tauon jälkeen aliskassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Montakohan päivää menee kun ilmestyvät ensimmäiset kirkkoveneet maalauksien päälle?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harmi, että pitää rakentaa alikulut, koska pyöräilijät eivät osaa liikennesääntöjä, kallista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti töhrijät kunnioittavat taidetta ja jättävät täginsä pois. Oulussa ovat kunnon maanvaiva, jolle päättäjät eivät tee mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harmillista että Kempeleen kirkonkylän koulun läheisen alikulun teokset tuhottiin aikoinaan. Louhikärmes jäi ala-astelaisena mieleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti koululaisten tekemät ”luolamaalaukset”, mitkä on lähellä vanahaa pappilaa säilyvät. Ne on aitoja, kivoja töitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti tägi junnut ei piirtele merkkejään, kateellisia kun ovat niin pitäähän se osaavien ihmisten työnäyte pitää tuhota tyhmällä merkillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kohta oulu keksii ensimmäisenä suomessa että pyörätiereittien alikulkukäytäviä koristellaan taideteoksilla. Oulu aina matkii kempelettä. Baanakin oli uutta ja ihmeellistä kun se ouluun tehtiin. Kempele oli siinäkin vuoden edellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa pyöräreittien kaikki alikulkukäytävät ovat olleet koristeltuja taideteoksilla jo monta vuosikymmentä. Niistä ei ole tehty lehtijuttuja, kuten tässä tapauksessa. Asialla ovat olleet oikeat graffitiartistit, jotka ovat tehneet työnsä salaa muilta, mutta ovat olleet samalla agendalla kuin nämäkin Kempeleen työn alla olevat teokset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä minä olen nähnyt oululaisia alikulkuja, niin kyllä ne ovat olleet enimmäkseen töherrettyjä. En näe niissä agendaa tai artisteja taustalla, vaan keskenkasvuisia idiootteja. Voihan jossakin tietysti olla myös taideteos, en ole ihan jokaisessa alikulussa käynyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (31)

Uutisvirta

49
Ouluun halutaan rakentaa maailman pohjoisin mallastamo, hankkeelle haetaan rahoittajia: "Tarvitaan paikallista mallasta, paikallista humalaa ja paikallista hiivaa"
45
"Jos on huono marjavuosi, niin se on Arinan syy" – Kari Juntunen on päivätyönsä ohella Osuuskauppa Arinan hallituksen varapuheenjohtaja, joka kummastelee Arinan saaman kritiikin määrää
39
Analyysi: Putin sysäsi asevarustelun yksin amerikkalaisten syyksi – eikä eurooppalaisten huoli venäläisten kansalaisoikeuksista saa vastakaikua
30
Oulun Allas Sea Poolin aikataulua jatkettiin vuodella – nyt merikylpylän arvioidaan avautuvan keväällä 2021
18
EU-jäsenyys hyödyttänyt Suomen taloutta – eurolla ollut ensin myönteinen, sitten kielteinen vaikutus
17
Sykkelit saadaan viimein käyttöön ensi viikolla, viimeiset kaupunkipyörät asennetaan paikoilleen viikonlopun aikana
17
Oulu palkkaa ulkopuolisen selvittäjän etsimään säästökohteita – "Oulu ei ole mikään kriisikaupunki, mutta työtä pitää tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työssä käyvät, tykkäätkö työstäsi?

En tykkää. Eikä se johdu työpaikasta tai sen huonosta ilmapiiristä. Työnteko ei vain kiinnosta. Raha ainoa motivaattori ... Lue lisää...
Patonki

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image