Kempeleen kunta tulisi muuttaa kaupungiksi, esittää Arto Tahkola (kesk.) valtuustoaloitteessaan. Aloitteen on allekirjoittanut myös 18 muuta valtuutettua.
Aloitteessa todetaan, että Kempele täyttää 150 vuotta ja asukasmäärä lähenee 20 000:ta asukasta. Kempeleestä tulisi Oulun ja Raahen jälkeen Pohjois-Pohjanmaan kolmanneksi suurin kaupunki.
Tahkola listaa aloitteessaan Kempeleen kaupunkimaisia piirteitä: Kaupunkiin pääsee moottoritietä, siellä on rautatieasema, lentokenttä ja satama lähellä.
Kaupungissa on Pohjois-Suomen suurin kauppakeskus, kansainvälisiä yrityksiä kuten McDonald´s ja Lidl, pohjoismaisia ketjuja kuten Biltema ja Leo´s Leikkimaa, kotimaisia ketjubrändejä, hotelleja, huoltamoita ja lukuisia paikallisia yrityksiä.
Tahkola mainitsee myös vientiyritykset, liikuntapaikat ja muut kuntapalvelut.
Kehyskuntaleimasta on aloitteen mukaan syytä pyrkiä itsenäisempään asemaan.
– Kansainvälisestikin ajatellen Town on tunnetumpi ja ketterämpi kuin Municipality. Yritysten sijoittumisen kannalta kaupunki-imagollakin on merkitystä, aloitteessa kirjoitetaan.