Oulu

Kaksi henkilöä altistui kemikaalille Stora Enson Oulun sel­lu­teh­taal­la, molemmat vietiin sairaalaan tar­kas­tet­ta­vik­si

Kahden henkilön epäillään joutuneen kemikaalialtistuksen kohteeksi Stora Enson Oulun sellutehtaan alueella perjantaina iltapäivällä. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 19.4.2019 17:51 | Päivitetty 19.4.2019 17:58
Heidi Peltonen

Kahden henkilön epäillään joutuneen kemikaalialtistuksen kohteeksi Stora Enson Oulun sellutehtaan alueella perjantaina iltapäivällä. 

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että tehdasalueella tapahtui toimintahäiriö, jonka vuoksi kahden henkilön epäillään altistuneen kemikaalille. Heidät vietiin tarkastettavaksi sairaalaan. 

– Heidän altistumisensa ja vammansa ovat hyvin lieviä, sairaalaan tarkastettavaksi vienti on lähinnä varotoimenpide, päivystävä palomestari Hannu Timonen kertoo. 

Timosen mukaan jäi epäselväksi, mistä kemikaalista onnettomuudessa oli kyse. 

Pelastuslaitos tarkasti kohteen. Paikalla ei ollut leviämisvaaraa, eikä kemikaalille altistunut muita henkilöitä. 

Stora Enso tutkii tapahtunutta. 

Hälytys keskisuuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta tuli Nuottasaarentielle hieman ennen kello neljää iltapäivällä. 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Ilmeisesti jokin sattuma joka johti toiseenyhtymään elikkä valvomon ja työtehtävän virhearviointi ikäviä sattumia työmoralikin jotenki hakusessa koska Stora-Enso sulkee PK-6 ja arkittamon ja mitä puuhastellu vuosien varrella tehtaiden lopetuksissa Kuopio,Imatra,Summa,Kemijärvi,Kemi ja Oulu linjoja.Ilmeisesti Stora-Enso tekee tilaa Ruottsin tehtaille ja hajottaa Suomalaisten kansallista varallisuutta mitään suunitelmaa Suomalaisten Paperi ja Sellu tehtaiden jatkuvuudesta..Mikä on tämä Ruotsalainen yritys joka särkee kaikki kannattavat toiminnat Suomessa"kysyn vaan"Puskin Itä-rajalta..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Stora- Enso Oyj on kylläkin suomalais- ruotsalainen yhtiö joka on noteerattu sekä Helsingin että Tukholman pörsseissä. Kotipaikkana on Helsinki Suomi ja sen 25 000 työntekijää työskentelevät 35 maassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuossa kaupungilla pyöri paljonkin ihmisiä jotka olivat altistuneet nestemäiselle kemikaalille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luitko ollenkaan kuvan tekstiä? Kuvan tekstissä kerrottiin , että Stora Enson Oulun sellutehtaan alueella perjantaina iltapäivällä.
Missään ei väitetty, että kuvassa olisi sellutehdas.
Hiukan tarkkuutta siihen lätinään taas.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Otsikossa puhuttiin sellutehtaasta. Ja kuva paperikoneesta. Tuo ei ole sellutehtaan aluetta. Melkoisen turvallista aluetta, kokonaisuudessaan. Tosin kaikkea haveria ei taideta aina ilmoittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Otsikko on aivan oikein, mutta kuvatekstissä lukee näin: Kahden henkilön epäillään joutuneen kemikaalialtistuksen kohteeksi Stora Enson Oulun sellutehtaan alueella perjantaina iltapäivällä. KUVA: Jarmo Kontiainen.

Eli ihan oikein on otsikko, kuva sekä kuvateksti. Hiukan kannattaa perehtyä tuohon luetun ymmärtämiseen ja sisäistää lukemansa.

Kuvassahan ei ole paperikonetta, vaan rakennus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikai klooridioksidiä sellun puolella oo, paperin puolella vissiin? Lipeää ym on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä siellä klooridioksidivettä on, putkella tulee naapurista... Ammoniakki taitaa nyt olla altistumisen aiheuttaja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19:15
Tupoksen ABC:n pihalla voi olla yöllä parkissa jopa 70 rekkaa – hyville taukopaikoille on Oulun seudulla kysyntää: "Kuljettajat ajavat koko ajan kelloa vastaan" Tilaajille
19:13
Kerrostalon kellarissa syttyi tulipalo Kuhmossa – asukkaita jouduttu evakuoimaan
18:58
Migrin ylijohtaja: Välimereltä tulevilla turvapaikanhakijoilla räätälöidään apua – yksin tuleville lapsille tarvitaan riittävästi ohjaajia
18:53
Ettan tuska kasvaa, viikon sisään jo toinen tyly 0–3-tappio kotipelissä – kapteeni Markus Väisänen vaatii joukkueeltaan parempaa valmistautumista peliin
18:43
Kulkuväylät ja pihat ovat nyt peilijäällä – lähetä kuvia talvisateen tekemästä liukkaudesta
18:07
Osallistu kyselyyn: Mitä laitat laskiaispullan täytteeksi – vihreitä kuulia, mantelimassaa, hilloa vai salmiakkia?
18:00
Timo Reinikka näyttelee Oulussa muistisairaan isän roolin – Sir Anthony Hopkins esittää saman roolin Florian Zellerin näytelmästään itse ohjaamassa The Father -elokuvassa Tilaajille
160
Vihreät lupaa korvata maaseudulla bensan hinnan korotukset – "Jos ei joukkoliikennettä, jollain tavalla pitää kompensoida"
71
Näkökulma: Suomi ostaa kymmenen miljardin euron palovakuutuksen, jonka pitää olla voimassa pitkälle 2060-luvulle – nämä ovat hävittäjäehdokkaiden näkymät
65
Vihreiden puheenjohtajan uudet ilmastoesitykset: 16-vuotiaille äänioikeus ja hallituksen kanssa samaan pöytään päättämään ilmastotoimista
55
Vorot iskivät Oulun Verkkokauppa.comiin ja veivät huomattavan määrän elektroniikkaa – poliisi kertoi tuntomerkkejä paikalta poistuneesta henkilöstä
28
Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston esitutkinnasta Ylellä: "Voi olla hänen itsensä kannalta kiusallinen tilanne"
25
Lastenpsykiatriaan ohjataan yhä enemmän psyykkisestä häiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria – Oulun yliopiston professori: "Potilaiden määrä on selkeästi lähtenyt kasvuun"
25
Elina Lepomäki ei haasta Orpoa, mutta saattaa pyrkiä kokoomuksen varapuheenjohtajaksi – "Oppositiotyössä aletaan niittää tulosta, siitä ei ole kahta sanaa"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

242 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkkeet

Vähän väliä joku välittää ettei eläkerahat riitä. Kuitenkin sen jälkeen kun taitettu indeksi tuli vuonna 1995 ovat eläke... Lue lisää...
Pekkaxy

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image