Oulu

Junes Lokalle sakot kii­hot­ta­mi­ses­ta kansanryhmää vastaan

Käräjäoikeus tuomitsi kaupunginvaltuutettu Junes Lokan (asyl.) 50 päiväsakon rangaistukseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 20.9.2018 14:16 | Päivitetty 20.9.2018 14:21
Kaleva

Oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka (asyl.) on saanut rikostuomion.

Oulun käräjäoikeus katsoo, että Lokka syyllistyi elokuun 2013 ja helmikuun 2017 välisenä aikana Oulussa kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Se on langettanut hänelle 50 päiväsakon rangaistuksen, mikä hänen tuloillaan merkitsee 300 euron sakkoja.

Lokka jakoi blogissaan toisen henkilön laatiman kirjoituksen ja loi siihen johtavia linkkejä Facebookiin. Kirjoitus oli otsikoitu "20 muslimipakolaisen lauma rikastutti lapsia kylpylässä". Syytteen mukaan kirjoituksessa muun muassa annetaan ymmärtää, että Afrikasta ja Lähi-Idästä kotoisin olevat islaminuskoiset ihmisryhmät ovat länsimaisia ihmisryhmiä alhaisemmalla tasolla.

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi syksyllä 2013 kirjoituksen laatineen miehen sakkorangaistukseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomiossa todettiin, että kirjoituksen levittäminen yleisön keskuuteen on kiihottamista kansanryhmää vastaan. Hovioikeus ei myöntänyt tuomioon jatkokäsittelylupaa eli se jäi lainvoimaiseksi.

Oulun käräjäoikeuden mukaan Junes Lokka on ollut tietoinen kyseisestä tuomiosta, kun hän teki linkit tekstiin.

– Lokka on siten menettelyllään asettanut yleisön saataville, levittänyt yleisön keskuuteen sekä pitänyt yleisön saatavilla syytteessä tarkoitetun kirjoituksen, jonka sisällön on lainvoimaisesti todettu olevan kiihottamista kansanryhmää vastaan, käräjäoikeus toteaa.

Sen mukaan Lokka on menetellyt syytteessä kuvatulla tavalla ja syyllistynyt teollaan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Käräjäoikeus on määrännyt, että lainvastaisiksi todetut osat kirjoituksesta ja siihen johtavat linkit pitää poistaa yleisön saatavilta ja hävittää.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

16:55
Mäkäräiselle kuusi ohilaukausta yhteislähdössä – jäi viimeisten joukkoon
16:38
Lukijoiden lempilapaset - lähetä kuva suosikkilapasistasi
15:35
Iivo Niskanen sivakoi 15 kilometrin kisan voittoon Otepäässä, antoi vahvan kuntonäytteen kohti MM-latuja
15:27
Kansanedustajat yrittävät estää brexitin ilman sopimusta – Britannian parlamenttiin tuodaan maanantaina kaksi uutta lakialoitetta
14:50
VR ja onnettomuustutkintakeskus selvittävät Helsinki-Oulu -junan vaunussa kuultua kovaa ääntä ja tärähdystä – juna jäi Lahteen tutkittavaksi
14:00
Pariisista Kittilään lentänyt Boeing-matkustajakone ilmoitti laskusiivekkeen viasta ja laskeutui Rovaniemelle, kyydissä noin 150 matkustajaa
13:22
Tuhkapussi terassilla sytytti mökin Posiolla, Kolarissa haisi käry kukkakaupassa
44
Oulussa herättiin talven tähän asti kylmimpään päivään, maan hyytävin pakkanen Ylitorniolla – Oulussa voidaan hätyytellä pian -30 asteen lukemia
42
Kärpät virittelee raskaan sarjan täsmähankintaa – seura tiukasti Jussi Jokisen perässä, sopimus erittäin lähellä
30
Analyysi: Yli tuhannen NHL-pelin Jussi Jokinen olisi Kärpille loistava lisä, mutta toisi päävalmentaja Mannerille yhden ison haasteen
27
Puheenaihe: Tuliko Oululle seksuaalirikoksista mainetahra? – "Yhtä vähän Turkua on puukotusten jälkeen pidetty terrorismin tyyssijana"
26
Yle: Neljä puoluetta valmis supistamaan ilmavoimien hävittäjien määrää, puolustusministeri taas nostaisi määrän sataan - "Kyse siitä, puolustetaanko koko maata"
24
Ilmastonmuutos laskee Reinin vedenpinnan tasoa – Kuljetusongelmat Reinillä hidastivat viime vuonna Saksan talouden kasvua
16
Trumpin kompromissiehdotus hallinnon avaamiseksi: 370 kilometriä teräsaitaa riittää, 2 750 uutta rajavalvojaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

240 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Alkoholin käyttäjillä huono itsetunto

Juoppoja ikäni seuranneena heidän itsetuntonsa on ylikehittynyttä. Siksi viisaan neuvot lopettaa juominen ei mene jakelu... Lue lisää...
Late vanahana

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image