Oulu

Äänestystulos julki: kempeleläiset haluavat jatkaa kuntana

Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas Lohi veikkasi ääniä laskiessaan, että Kempele säilyy kuntana. Ääniä laskivat myös hallintojohtaja Virva Maskonen ja viestintäsuunnittelija Päivi Sauvola. KUVA: Matti R‰ty
Oulu 5.6.2018 12:08 | Päivitetty 5.6.2018 12:10
Kaleva

Kuntalaisäänestys Kempeleen kunnan nimikkeen muuttamisesta Kempeleen kaupungiksi on ratkennut. Tulosten mukaan 64,2 prosenttia äänestäneistä haluaa Kempeleen pysyvän kuntana. Kaupungin puolesta äänesti 35,6 prosenttia. 

Ääniä annettiin 6 956, joista 15 hylättiin.

Huhti-toukokuun aikana järjestetyssä kuntalaisäänestyksessä äänioikeutettuja olivat kaikki 16 vuotta täyttäneet kempeleläiset. Äänioikeutettuja oli kaikkiaan 13 055.

Kuntalaisäänestyksen tulos on neuvoa-antava. Kempeleen valtuusto päättää lopullisesti asiasta syyskuussa 2018 uuden Kempele-sopimuksen hyväksymisen yhteydessä.

Kuntalaisäänestyksen lisäksi Kempeleen peruskoulut järjestivät omat varjoäänestyksensä asiassa. Koululaisista 51,9 prosenttia äänesti kuntaa ja 48,1 prosenttia kaupunkia.

Valtuuston puheenjohtaja Jarmo Haapaniemi on ilahtunut kuntalaisten äänestysinnosta.

– On hienoa, että kuntalaiset ovat näin sankoin joukoin halunneet vaikuttaa asiassa. Äänestyksen tulos luo hyvän perustan valtuustolle päättää asiasta kesän jälkeen, Haapaniemi sanoo tiedotteessa.

Lue lisää 06.06.2018 Kalevasta.

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (60)

Mahtavaa, nyt ei sitten poltto-aineen kulutus noussutkaan, maailma pelastuu ;)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä oli hieno tulos ja näyttö Kempeleläisiltä, että täällä on vielä järki päässä. Ei lähdetty Huru-ukkojen kelkkaan. Eihän Kempeleellä ole kertakaikkiaan mitään, mitä kaupungilla pitäisi olla. Kempele on maalaispitäjä ja silläpä täällä onkin niin mukava asua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi ei kysytä et haluaako oululaiset eli ne jotka ei ole liitetty vaa OULULAISET

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kempele voisi anoa erivapautta alkaa Oulun taajaväkiseksi yhdyskunnaksi tai epäitsenäiseksi kauppalaksi. Vaikka molemmat lakkasivat lopulta Suomessa olemasta paperillakin 1977, niin siirtyminen 40 vuotta ajassa taaksepäin olisi aivan yhtä kelpo idea kuin Kempele Oulun seudun Kauniaisena.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kempele ehdottomasti kaupungiksi ennenkuin oulu sieppaa meidät ja silloin menee terveyskeskukset, lukiot...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Ääniä annettiin 6 956, joista 15 hylättiin"
Kuinkahan moni on tiennyt, mistä tuossa äänestetään?
Noh, ainakin nuo 15

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tulos on mielestäni sen mukainen, mikä oli aistittavissa jo kylillä. Minusta tulos oli niin selvä, että pulinat pois. Valtuusto kunnioittaa varmasti demokratiaa, koskapa halusi tietää kuntalaisten tahdon. Erittäin hyvältä tuntuu säilyminen kuntana, joka näyttäisi olevan edullinen ratkaisu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Putasjärvikin jokunen vuosi sitten kristittiin kaupungiksi.. Ei voi hölömö ymmärtää. Kyläpahanen joka ruituu ruitumistaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisko ninen muuttaa samalla vaikka nukkumalähiöksi. Kunnilla on kai jonkinlainen kirkonkylä yleensä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti valtuusto myös kunnioittaa kyselyn tulosta. Muuten se on aivan turha ja rapauttaa uskoa demokratiaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

pitänee asukkaana sanoa et on meillä vielä järkeviä ihmisiä,älytön ehdotus valtuustoehdokkaalta muuttaa kempele kaupungiksi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tuo sinällään yllätä, onhan kaupungin palvelut niin lähellä, ettei mitään mieltä ole vetää kaupunginrajaa kauemmas. Peruspalvelut ovat kohdallaan, joten tuosta on hyvä jatkaa omanaan yhteistyössä Oulun ja naapurikuntien kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tällä oli ainoastaan julkisuusarvoa ja sen on se tärkein. Hyvää mainosta kunnalle, suurin osa
haluaa pysyä kuntana, ei kaupungiksi. Kauppala termi voisi olla myös hyvä, sellainen nostalginen, jota
voi ilmentää tähän aikaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuliko aloite tällaiseen hölynpölyyn oikeasti kuntalaisilta kuten kuntalaisaloitelaki vaatii?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kempeleen kohtalo on olla Oulun reservaatti jonne stadilaisperheet tulevat viikonloppuisin seuraamaan pikku maksusta alkuasukkaiden ihmeellistä elämää. Ohjelmassa on ikivanhoja kempeleläisiä runoja ja loitsuja. Innokkaimmat voivat jopa osallistua jopa historiankirjoista tuttuun heinäntekoon talikoilla ! Perheen pienimmät voivat pällistellä sikoja ja kanoja joita stadissa näkee vain markettien lihatiskeillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (60)

Uutisvirta

8:26
Vanhat kuvat: Saariselän monotansseissa riitti tunnelmaa – tunturialuetta ehostettiin EU-huippukokousta varten
8:19
Jo kertaalleen palaneen omakotitalon rauniot syttyivät uudelleen Posiolla
8:15
Omakotitalon seinärakenteet syttyivät palamaan Raahen Lampinsaaressa
8:11
Yön uutiskooste: Merihätään joutunut risteilijä suuntaamassa maihin Norjassa, raskausdiabeteksen määrä on kaksinkertaistunut
8:00
Puheenaihe: Ovatko Stora Enson yt:t suurempi isku kuin Nokian vähennykset?
8:00
Tältä näyttää poliisin takavarikkovarastossa – Hyllyt pursuilevat rikospaikoilta takavarikoituja verisiä kenkiä, huumeruiskuja, aseita ja käteistä rahaa Tilaajille
8:00
Eduskuntavaalit käydään yhä enemmän sosiaalisen median kautta – Tutkija: "Vuonna 2011 oli Facebook-vaalit, sitten Twitter-vaalit ja tänä keväänä Instagram-vaalit" Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon kuntaa länsituuli on päivällä voimakasta, tuulen nopeus puuskissa paikoin 20 m/s.

Ajokeli on paikoin huono Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä- ja Keske-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi. Ajokeli muuttuu paikoin huonoksi yöllä Pohjois-Lapissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

PEKKA HAAVISTO

298 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tulonsiirrot rikkailta köyhille....

Viimeisin kina oli 12:sta eurosta, joka johtui työeläkemaksusta? Kuten tunnettua alle 15 000€ vuodessa tienatusta ei mak... Lue lisää...
Sopotti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image