Kulttuuri

Seinillä seikkailevat karhu nimeltä Mur sekä pehmoleijona Jellona Suuri – sa­na­tai­de­vii­kot tuovat Ouluun tapahtumia

Kati Inkanen (vas.), Tiina Paaso, Anna Anttonen, Heidi Hyväri ja Riika Ruottinen rakentavat parhaillaan lauantaina alkaviin Lumotut sanat -sanataideviikkoihin liittyvää kuvitusnäyttelyä Valvegalleriaan. KUVA: Teija Soini
Kulttuuri 19.4.2018 8:04
Anne Helaakoski

Kulttuuritalo Valveen kahvila Konst o. Deli saa Lumotut sanat -sanataideviikkojen ajaksi seinilleen väriä ja mielikuvituksen leikkiä, kun Anne Vasko tuo esille lastenkirjakuvituksiaan.

Seinillä seikkailevat karhu nimeltä Mur sekä pehmoleijona Jellona Suuri, molemmat tuttuja niin lapsille kuin monille aikuisillekin.

Anne Vaskon kädenjälki näkyy monissa sekä hänen omissa että muiden kirjoittamissa lastenkirjoissa. Sille on ominaista värikkyys, erilaisten materiaalien ennakkoluuloton käyttö sekä käsityön tuntu.

Ouluun Vasko tulee mielellään, onhan hän Kalajoelta kotoisin ja käynyt aikoinaan Limingan taidekoulun, jota kautta myös Oulu tuli tutuksi.

– Tiedän tietysti jo ennalta myös sanataideviikot. On tosi kiva, kun pyysivät minut mukaan.

Lumotut sanat-sanataideviikkojen ajan Valvegalleriassa voi tutustua suomalaisen kuvitustaiteen kärkinimiin kahdessa näyttelyssä.

Kuvitustaiteen klassikot -näyttelyssä voi tunnelmoida muun muassa Rudolf Koivun, Tove Janssonin ja Camilla Mickwitzin kuvien ääressä. Tarinoiden puisto -näyttelyssä puolestaan on lastenkirjakuvituksia 18 nykykuvittajalta 23 kirjasta vuosilta 2009–2016. Mukana ovat muun muassa lasten suosikit Tatu ja Patu, Risto Räppääjä sekä Heinähattu ja Vilttitossu.

Näyttelyt ovat kiertäneet Suomea ja nyt valtakunnallinen kiertue päättyy Ouluun.

Valvegalleriaa on myös tuunattu Lumottujen sanojen tunnelmaan, kertoo tapahtuman toinen taiteellinen johtaja Kati Inkala.

Elämyksellisessä galleriatilassa pidetään myös sanataideviikkojen sunnuntaiset sanataidetuokiot.

Valveen sanataidekoulun vastuuopettajat Anna Anttonen ja Kati Inkala ovat laatineet näyttelyiden kirjoista harjoitusmateriaalin, joka löytyy tästä linkistä.

Sanataideviikot 21.4.–10.6.

Näyttelyt Kuvataiteen klassikot sekä Tarinoiden puisto – 18 nykykuvittajaa, Valvegallerian elämyksellinen näyttelytila 21.4.–10.6.

Karhu & Leijona, Anne Vaskon kuvituksia, kahvila Konst o. Deli 21.4.–10.6.

Vastarannan siili maalailee, Harri Filpan sarjakuvia, Sarjakuvagalleria 21.4.–7.6.

Esityksiä ja tapahtumia

Lauantai 21.4.

kello 10 avajaiset: vieraina kuvittaja Anne Vasko ja kirjailija Kaisa Happonen, kello 12.30–14 Mur, eli karhu -sanataidepaja.

Sunnuntai 22.4.

kello 13 elokuvaesitys: Onneli ja Anneli, kello 15 Sanataidesunnuntai kuvitusnäyttelyissä.

Sunnuntai 22.4.

kello 16 Vastarannan siilin livepiirustuskonsertti.

Keskiviikko 25.4. ja torstai 26.4. Loiskis-konserttikiertue Oulunsalon, Hiukkavaaratalon, Kellon ja Rajakylän kirjastoissa.

Sunnuntai 29.4.

kello 13 elokuvaesitys: Onnelin ja Annelin talvi.

Keskiviikko 2.5.

kello 18 KAUK!-naamiaisjuhla, vieraana muun muassa kirjailija ja kuvittaja Katri Kirkkopelto.

Perjantai 4.5.

kello 18.30 Lumottu ilta – kirjallinen ilta nuorille ja aikuisille, vieraana muun muassa kirjailija Siri Kolu, kello 20.30 Teatteri Akseli Klonkin musiikkinäytelmä Kuoleman nimi on Saab 96.

Lauantai 5.5.

kello 13–15 Pelosta rohkeuteen -sanataidetyöpaja, kello 15.30 Jukka Takalon kirjailijatapaaminen.

Sunnuntai 6.5.

kello 13 elokuvaesitys: Onneli ja Anneli ja salaperäinen muukalainen.

Sunnuntai 13.5.

kello 14–17 Lumottu äitienpäivä & kirjailija Marjatta Kurenniemen syntymän 100-vuotisjuhla, kello 14 Toivoisin että asuisin kuussa -runoesitys, kello 16 Tuulihattuja ja tuhatjalkaisia -konsertti.

Sunnuntai 27.5.

ja maanantai 28.5. Siiri Loiske ja Olli Simpukka -esitykset ja työpajat Valvegalleriassa (sekä Haukiputaan ja Maikkulan kirjastoissa), kello 14.30 Maami Snellmanin kirjailijatapaaminen.

Torstai 7.6.

kello 13–15 Onnelin kesäinen lukuseikkailu -kirjapiknik Ainolan puistossa.

Lisätietoja ja lisää tapahtumia: lumotutsanat.fi.

Lue lisää 19.04.2018 Kalevasta.

MAINOS

Kommentoi

KAIKKI ON MATEMATIIKKAA MUTTA SANAT TEKEVÄT SIITÄ LUMOAVAA

Nykymaailmassa numerot muuttuvat kuviksi ja sanoiksi, se on eräänlaista huikeaa ja lumoavaa taidetta. Sitten on se toinen perinteisenpi tapa, tuottaa ihmisen omasta tietojärjestelmästä mieleenpainuvia ja lumoavia luomuksia. Ilman tätä käpylehmien ja hiekkakakkujen kertomaa tarinaa, ei olisi matemaattinenkaan koodi koskaan lumonnut tekijäänsä. Lumoava lapsuus tulee mielikuvituksen leikistä ja sitä ruokitaan lumoavilla lasten tapahtumilla. Kiitos, kun annatte lapsille luovat" kädet, polvet, varpaat... "

Nyt on kiire aamusäässä... Pitää päättää mitä pitää päässä... Kel on valta eteisessä... Sillä jolla ei hattua näy päässä.

Oho lähti vähän lapasesta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

7:53
Pelastusarmeijan joulupadat ilmestyvät taas katukuvaan – osaan padoista voi lahjoittaa pelkkää rahaa
7:00
Kaupungintalolle mietitään uutta käyttöä remontin valmistuttua – virastotoiminnot voidaan siirtää Oulu10:een ja tuoda tilalle näyttely-, kahvila- tai ravintolatoimintoja Tilaajille
7:00
Pitävätkö romaneihin liitetyt stereotypiat paikkansa? – näin kertoo tutkimus ja näin vastaavat romanit itse Tilaajille
6:21
Yön uutiskooste: Supo julkaisee turvallisuuskatsauksen, moottoriteille kannatetaan suurempia nopeusrajoituksia, Patrik Laine syötti kaksi maalia
6:13
Oulun koulut menestyivät robotiikkakisoissa
6:00
Puu- ja turvepohjaisista eristeistä pitäisi löytyä pelastus mineraalivillahuumaan Lukijalta
6:00
Ympäristöjärjestö: Elonkirjo ja ilmastovaikutukset jäävät ministeriön metsästrategiassa hakkuiden jalkoihin
9
Helvetin enkelit kokoontuivat Ouluun juhlimaan, mukana ulkomaisten osastojen väkeä - Poliisi: Häiriötilanteita ei tiedossa
5
Pienestä ylinopeudesta sakotetaan pian 70 euroa pienempi summa – Poliisitarkastaja: Voi vaikuttaa liikenneturvallisuuteen
3
KRP: Väärää rahaa tilataan netistä yhä enemmän –  rangaistus kiinni jääneelle on lain mukaan vähintään ehdollista vankeutta
2
Kaupungintalolle mietitään uutta käyttöä remontin valmistuttua – virastotoiminnot voidaan siirtää Oulu10:een ja tuoda tilalle näyttely-, kahvila- tai ravintolatoimintoja Tilaajille
2
Maanantaina taivaalta satelee lunta ja räntää, loppuviikoksi Ouluun on tulossa tasaista pakkassäätä
1
Oulun kuuluisin konduktööri Reijo Pulli jatkaa Radalla-tv-sarjassa myös toisen tuotantokauden – "Vastasin heti myöntävästi"
1
Puheenaihe: Voisiko talvinopeusrajoituksista luopua Ruotsin malliin?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Vuosina 2011-18, jolloin y on täällä valitellut eläkkeiden ja valtion varojen loppumista, toteutunut kehitys on reaalima... Lue lisää...
Ei päätä eikä häntää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

10.12.

Fingerpori

10.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image