Kulttuuri

Sar­ja­ku­va­ro­maa­ni mukana Botnia-kisassa – toista kertaa jaettavasta kir­jal­li­suus­pal­kin­nos­ta kisaa kahdeksan teosta

Sarjakuvantekijä Harri Filpan sarjakuvakirja Kuolema meidät erotti on yksi Botnia-ehdokkaista. Arkistokuva. KUVA: Anssi Juntto
Kulttuuri 15.9.2018 14:00
Kaleva

Harri Filpan sarjakuvaromaani Kuolema meidät erotti, jossa hän kertoo omasta tragediastaan ja surukokemuksestaan, on mukana kilpailemassa toista kertaa jaettavasta Botnia-kirjallisuuspalkinnosta.

Palkinnon jakavan Oulun kirjailijaseuran puheenjohtaja Antti Leikas on iloinen erityisesti siitä, että ehdokaslistalla on tänä vuonna myös sarjakuvateos.

– Oulu on juuri tällä hetkellä Suomen kiinnostavin sarjakuvakaupunki. Täällä tehdään sarjakuvia, joiden taso on kansainvälisestikin poikkeuksellisen korkea.

Ehdokkaat paljastettiin tänään Oulun kirjailijaseuran järjestämillä Pop-up-kirjamessuilla Kauppakeskus Valkeassa.

Palkinnon saaja nimetään lokakuun 23. päivä ja hän esiintyy Helsingin Kirjamessujen Töölö-lavalla perjantaina 26. lokakuuta kello 14.

Palkintosumman 10 000 euroa lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. Lisäksi Botnia-voittaja saa Sanomalehti Kalevan lahjana Hannu Väisäsen grafiikkaa.

10 000 euron arvoinen Botnia on palkintona poikkeuksellinen: ehdolle voidaan hyväksyä mitä tahansa kirjallisuuden lajia edustava teos. Lisäksi kielirajausta ei ole – riittää että tekijä asuu tai on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta.

Seitsemästä kirjallisuutta kuluttavasta, tuntevasta ja tutkivasta henkilöstä koostuvan raadin puheenjohtaja, professori Sanna Karkulehto toteaakin eri kirjallisuuden lajien asettamisen keskinäiseen vertailuun olevan vaikeaa ja siksi mielenkiintoista.

– Raati kävi jännittävän ja osin kiihkeänkin keskustelun ehdokkaista ja omista suosikeistaan. Lopulta ehdokkaiksi päätyi sääntöjen sallima enimmäismäärä kirjoja, eli kahdeksan kappaletta.

Ehdolla ovat Filpan lisäksi Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (Gummerus), Heidi Köngäs: Sandra (Otava), Pirkko Lastikka: Etäisten teiden haibun (Basam Books), Pauliina Rauhala: Synninkantajat (Gummerus), Jenni Räinä & Vesa Ranta: Reunalla (Like), Joni Skiftesvik: Finlandia City (WSOY) ja Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä (Kustantamo S&S).

Lue raadin jäsenen, Kalevan toimittajan Pia Kaitasuon luonnehdinnat ehdokasteoksista sunnuntain Kalevasta.

 

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

16:32
Murtovarkaat iskeneet Rovaniemellä useisiin varastotiloihin kuluneen viikon aikana – poliisi muistuttaa säilyttämään arvoesineitä asunnossa varaston sijaan
15:53
Savu haisee lauantaina jokilaaksoissa koronasta huolimatta – näin poltat pääsiäiskokon turvallisesti
15:24
Kalevan kevätseuranta: Oletko kuullut tikkojen rummutusta? Oulussa asustelee monenlaisia tikkoja
15:10
Koronakuolemia kaksi lisää, viruksen aiheuttama tauti on vaatinut hengen 42 ihmiseltä Suomessa – tehohoidossa nyt 82 henkilöä
15:00
Ruuan verkkokauppa räjähti, kotitoimituksissa jopa kahden viikon jono – "Ei kukaan olisi osannut arvata, millaisiin mittasuhteisiin kasvaa aivan hetkessä" Tilaajille
14:53
Company Soonin nykysirkusesitys Gregarious viikon ajan ilmaiseksi verkossa – video kuvattiin Oulun-vierailulla helmikuussa
14:36
Kolumni: Tämän tylyn kevään suuriksi kasvaneet sanat
52
SK: Valtion hengityssuojainkauppaan kietoutuu melkoinen soppa – kaupasta tuli riita kauneusyrittäjä Tiina Jylhän ja liikemiehen välille
47
Ylen kannatusmittaus: SDP:n kannatus nousi, pääministeripuolueen suosio kasvanut poikkeustilaviikkojen aikana
42
Pääministeri Marin Ylellä: Uudenmaan sulku loppuu todennäköisesti 19. huhtikuuta
23
Suojavälineiden riittävyyteen ja hankintaan liittyy riitoja ja kummallisuuksia – työministeri haluaa selvityksen
17
Historiallinen 4,1 miljardin lisäbudjetti on vasta alkusoittoa – tarvitaan lisää rahaa ja todennäköisesti uusia entistä tiukempia rajoituksia
13
"Älä anna rahojasi huijarille!" – Poliisi antoi vinkkilistan, jonka avulla vältyt koronavilpiltä
12
Suomessa todettu nyt yhteensä 2605 koronatartuntaa – Pohjois-Pohjanmaalla seitsemän uutta tartuntaa, joista suurin osa Oulussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hurmos loppumassa - paluu Sipilän linjoille?

235 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kaupoissa köhisijät

Siis voi hyvää päivää näitä aloittajan kaltaisia ylineuroottisia yskimispoliiseja. Esimerkiksi minulla irtoaa limaa, nen... Lue lisää...
Hui hirveää! Sillä o...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

9.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image