Kulttuuri

Räppäri löysi itsestään popparin – Sanna "Sana" Rönnberg alkoi tehdä uutta musiikkia viime vuoden lopussa

Sanna Rönnberg on aloittanut tänä vuonna elämäntapojen muutosprojektin, jossa hän tutustuu eri liikuntalajeihin sekä opettelee syömään moni- puolista ja terveellistä ruokaa. KUVA: Teija Soini
Kulttuuri 17.2.2019 20:23
Riitta Taulavuori

Rap-artistinimellä Sana tunnetuksi tullut oululainen Sanna Rönnberg ottaa askelia uuteen suuntaan. Hän alkaa esiintyä sooloartistina – ja räppäämisen ohella hän lisäksi laulaa.

Laulajana Rönnberg on äänessä juuri julkaistussa ja esimerkiksi musiikkipalvelu Spotifyssa kuunneltavissa olevassa kappaleessa Tunne. Lauluosuuksien ohella kappaleessa on toki myös sitä sanojen lausumista musiikin tahdissa eli räppäämistä.

– Kyllä se räppi pysyy mukana varmasti edelleen, mutta enemmän popin puolelle mennään.

Rönnberg tunnustaa jännittävänsä yhä laulamista samoin kuin sitä, että laulaessaan pitäisi uskaltaa katsoa myös yleisöä.

– Mutta jos haluaa menestyä artistina, pitää kehittää itseään ja myös niitä heikompia osa-alueita itsessään.

Rönnberg on saanut itsevarmuutta laulamiseen paitsi laulutunneilta myös työstään Sarkan ”karaoketätinä”. Korttelikapakassa hän on nimittäin välillä itsekin tarttunut mikrofoniin ja esittänyt asiakkaiden ällistykseksi jonkin suuren yleisön suosikki-iskelmän.

– Eniten on tykätty, kun olen vetänyt Kari Tapion Paalupaikan ja Anne Mattilan Perutaan häät.

Ouluun runsaat kymmenen vuotta sitten asettuneen artistin uran uusi suunta alkoi hahmottua viime vuonna. Vuosi sitten keväällä Rönnbergiä nähtiin ja kuultiin myös television X Factor -laulukilpailussa, jossa hän esiintyi duona pitkäaikaisen keikkalaulajansa kanssa. Ohjelmaa seurasi kiireinen keikkakesä.

– Kykykilpailuun osallistuminen oli stressaava kokemus, ja sen aikana ajauduimme duona välirikon partaalle. Oli helpotus, kun lopulta putosimme, Rönnberg sanoo.

Jälkeenpäin ajateltuna kokemus ei ollut yksinomaan kielteinen.

– Sain sitä kautta uusia kavereita ja kontakteja, ja oli siistiä nähdä, miten tv-ohjelmaa tehdään. Ja ilman sitä en varmaankaan olisi tässä: jatkamassa sooloartistina ja laulajana.

Uutta musiikkia Rönnberg alkoi tehdä tuotantotiiminsä kanssa viime vuoden lopussa. Käytännössä sitä syntyi neljän kappaleen verran Lahden liepeillä Asikkalassa pidetyllä biisileirillä yhden pitkän viikonlopun aikana. Näistä yksi kappale on siis jo julkaistu ja toinen julkaistaneen myöhemmin keväällä. Seuraava biisileirikin on suunnitteilla.

Myös keikkakonseptiin on tulossa muutoksia.

– Aikaisemminhan keikkailu oli sitä, että räiskitään joka suuntaan, kunhan vain vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Nyt asiat tehdään järjestelmällisemmin, ja lavalla nähdään esimerkiksi myös tanssijoita ja valoshow’ta.

Jenkkirapista seitsemänvuotiaana innostunut espoolaistyttö alkoi tehdä ja äänitellä omia kappaleitaan teini-iässä.

– Pääosin tein tätä yksin ja vaihtelevalla menestyksellä vuoteen 2017 saakka, jolloin löysin nykyisen tuotantotiimini.

Omakustanneartistina edelleen toimiva Rönnberg haluaisi julkaista kappaleita enemmänkin kuin yhden kerrallaan. Keikoillekin tekisi mieli – ja huikein haave olisi päästä esiintymään stadionintäydelle yleisölle jonain päivänä.

– Elämässä ei pääse eteenpäin, jos ei ole mitään unelmaa päämääränä, pohtii vaikeitakin elämäntilanteita läpikäynyt Rönnberg.

– Yritän itse ajatella niin, että kaikella tapahtuneella on aina jokin tarkoitus, vaikka monesti sen ymmärtää vasta myöhemmin.

Sanna Rönnberg

  • Artistinimeltään Sana.
  • Syntynyt Espoossa 5.3.1990. Asunut Oulussa yli kymmenen vuotta.
  • Rönnbergin kappaleilla oli Spotifyssa viime vuonna yli miljoona kuuntelua.
  • Tehnyt yhteistyötä muun muassa Maya Paakkarin kanssa (Haava, 2016) ja Happoradion Aki Tykin kanssa (Pelon hetkellä, 2018).
  • Työskentelee karaokejuontajana.
  • Tykkää Robinin suomenkielisestä tuotannosta ja Antti Tuiskun energisestä lavameiningistä.
  • Perheessä mies ja neljä kissaa.
  • Innostunut pilateksesta ja tanssista. Aloittanut tänä vuonna elämäntapojen muutosprojektin #supersana19.
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

15:07
Onnettomuuksia nelostiellä: Henkilöauto törmäsi tolppaan Tupoksessa ja Iissä sattui peräänajo
15:06
Onnettomuuksia nelostiellä: Henkilöauto törmäsi tolppaan Tupoksessa ja Iissä sattui peräänajo
14:38
Iivo Niskanen haki Olokselta tuplan – voittovaihde löytyi myös vapaalla
14:00
Nordean pankkipalvelut toimivat jälleen normaalisti, käyttökatko on ohitse
13:33
Tuore tutkimus: Suomalaiset olivat ylivertaisia talvisodassakäynnissä toisen maailmansodan aikaan, varusteita ja taktiikkaa oli kehitetty sisällissodan jälkeen
13:16
Kahavilla: Potnia Artisan Cafe Roasterin Emily Wong tekee kahvista taidetta nyt uusissa tiloissa Myllyojalla
12:13
Parisuhde vähentää juomiskertoja ja alkoholin riippuvuusoireita – tutkimuksen mukaan varsinkin humalahakuinen juominen vähenee, mutta vain miehillä
86
Oulun yliopisto ei ole halvalla ja helposti siirrettävissä – ja mitä tehdään tyhjiksi jäävillä neliöillä? Lukijalta
55
Puheenaihe: Pitääkö Oulun lyseo korjata kouluksi? "Meillä ei ole varaa hylätä tanakkaa ja tervettä koulurakennusta"
47
Hätäisimmät demarit antaisivat Antti Rinteelle jouluun asti aikaa – puolue on nyt historiallisessa kannatuskuopassa
41
Postikiistan ratkominen jatkuu tänään – Useat tukilakot uhkaavat pysäyttää Postin lähetysten käsittelyn ja kuljetuksen maanantaina
13
Nordean kortit ja verkkopankki pois pelistä osan sunnuntaista – asiakkaita kehotetaan varaamaan käteistä
13
Parisuhde vähentää juomiskertoja ja alkoholin riippuvuusoireita – tutkimuksen mukaan varsinkin humalahakuinen juominen vähenee, mutta vain miehillä
12
Kahdeksan tehopisteen kakkosketju antoi vihdoin tulitukea Kärppien ykkösnyrkille – Kolmen pisteen iltaa viettänyt Jussi Jokinen: "Se oli tämän illan suurin juttu"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

223 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kuka ne työntekijöiden palkat neuvottelee? Ei ainakaan ytk Lue lisää...
Noo

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.11.

Fingerpori

16.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image