Liisa Pohjola on suomalaisen pianonsoiton vaikuttavimpia hahmoja niin solistina kuin pedagoginakin. Ura sai alkunsa käytännön tarpeesta, kun viulua ja selloa soittavat isoveljet tarvitsivat säestäjää.
"Niin minä sitten opettelin, ja suunnilleen viikon pianoharjoittelun jälkeen me jo mentiin esiintymään!", Pohjola naureskelee.
Kiertue-elämä vei jo 10-vuotiaana ympäri Pohjanmaata. Esiintyminen ei ollut kuitenkaan pelkkää huvittelua, vaan sillä oli tärkeä osuutensa perheen niukassa toimeentulossa. Liisa Pohjolan äiti oli yksinhuoltaja puolison menehdyttyä äkillisesti.
"Luulen, että siellä oli ihmisiä, jotka tällä tavalla halusivat auttaa meitä. Tietysti olemme valtavan kiitollisia siitä, että saatoimme näin ansaita rahaa, mutta näin meille myös syntyi ura muusikkona."
Nuori hurjapää
menee Helsinkiin
Pohjola kävi Helsingissä soittotunneilla Timo Mikkilän oppilaana. Lukion loppuvaiheessa pitkä junamatka Seinäjoelta Helsinkiin alkoi tympäistä nuorta hurjapäätä.
"Karkasin kesken lukion", Pohjola paljastaa. "Pianonsoitto veti niin että yht'äkkiä lähdin kokonaan Helsinkiin, hankin itse itselleni asunnon ja Timo Mikkilä tuumasi, että nyt pidetään ensikonsertti. Se oli sellaista nuoruuden intoa ja uhkarohkeutta, joka oli aivan ihanaa."
Vuonna 1955 pidetyn, menestyksekkään ensikonserttinsa jälkeen Liisa Pohjola lähti ulkomaille opiskelemaan, mutta suoritti vielä vuosien päästä rästiin jääneen ylioppilastutkinnon kunniakkaasti laudaturin papereilla.
Uuden musiikin esitaistelija
Pianotaiteilija Liisa Pohjola tunnetaan erityisesti uuden musiikin tulkitsijana ja levyttäjänä. Hän on kantaesittänyt kymmeniä teoksia, joista monia säveltäjät ovat myös omistaneet hänelle.
Uusi musiikki oli alun perin mieluinen haaste, mutta myös missio, kun osaavista esittäjistä oli huutava pula. Pohjola oli ensimmäisiä muusikoita, jotka lähtivät ennakkoluulottomasti tähän työhön.
"Kiinnostus lähti yltiöpäisestä uhkarohkeudesta. En voisi sanoa, että olisin ymmärtänyt tuon taivaallista kun ryhdyin siihen, mutta ehkä siksi juuri se oli niin kiinnostavaa", Pohjola hymyilee.
Kritiikki oli ajoittain hyvinkin kovaa. Jopa kollegat varoittelivat pilaamasta tekniikkaa soittamalla moisia tekeleitä. Nykyään Pohjola iloitseekin siitä, että uusi musiikki kuuluu olennaisena osana nuorten taiteilijoiden ohjelmistoon.
Pianonsoitonopettajan ura sai alkunsa 1963 Turun konservatoriossa. Vuonna 1965 hän siirtyi Sibelius-Akatemiaan, missä toimi pianonsoitonprofessorina vuodesta 1976 lähtien.
Pianonsoiton
professori
"Ensin koko opettaminen tuntui suorastaan vastenmieliseltä. Tunsin, että ei tästä tule mitään, mutta vähitellen se on tullut niin tärkeäksi, että en pysty sitä edes ilmaisemaan. Tämä nuorten kanssa oleminen otti pauloihinsa ja vei vähitellen kokonaan."
Vakinaisten oppilaiden lisäksi Pohjola on opettanut uutterasti kesäkursseilla. Oppilaiden kokonaismäärä on sadoissa, ja suurin osa konsertoivista pianotaiteilijoistamme on jossain uransa vaiheessa käynyt myös Liisa Pohjolan opissa.
Eläkepäivät alkoivat teoriassa 2001, mutta käytännössä vain tutkinnot, paperityöt ja turhat kokoukset ovat saaneet jäädä. Vakinaisia oppilaita on Sibelius-Akatemiassa edelleen kuusi, minkä lisäksi entiset oppilaat käyvät koko ajan preppaamassa konserttiohjelmiaan.
"On hirveän hieno asia, että tällaiset kontaktit eivät lopu siihen, kun he (oppilaat) valmistuvat. Se on ihan itsestään selvää."
Työstä ja oppilailta saatavan kiitoksen ja arvostuksen lisäksi Liisa Pohjola on saanut uransa aikana lukuisia tunnustuspalkintoja, viimeisimpänä Kordelinin säätiön palkinto syksyllä 2004.