Kulttuuri

Oulun Taiteiden yössä pääsee tutustumaan muun muassa muhoslaisen Salli Lundin tarinaan – katso Kalevan tärpit illan tapahtumista

Nuori Salli Lund (Anni Paalanen) ja hänen miehensä Väinö Lund (Johannes Effe) sahaavat Matroosan työkolhoosissa Teatteri Saagan harjoituksissa. 1900-luvun historiaa nähdään Taiteiden yönä teatterin lavalla myös Ylimuonion urheiluteatterin esittämässä tarinassa Martta Koskisesta, joka teloitettiin maanpetoksesta. KUVA: Matti Räty
Kulttuuri 14.8.2019 21:04
Lauri Hirvonen

Oulun Taiteiden yö levittäytyy torstaina kaupungille noin 200 ohjelmanumeron voimin. Yksi elämysten tarjoajista on harjoituksiinsa oven avaava Teatteri Saaga, joka kertoo Muhokselta siirtolaiseksi lähteneen Salli Lundin tarinan.

Elettiin vuotta 1927. Oulussa syntynyt ja Muhoksella kasvanut Salli Lund jätti taakseen miehensä ja 2-vuotiaan lapsensa ja lähti siirtolaiseksi Kanadaan. Viiden vuoden kuluttua tie vei Neuvosto-Karjalaan ja toisen maailmansodan karkoitusten myötä Uralin alueelle kolhoosiin ja paperikombinaattiin. 

Toimittaja, runoilija Salli Lundin elämästä kertova näytelmä Punaisten lintujen maasaa ensi-iltansa syyskuussa, mutta maistiaisia siitä nähdään tänään Taiteiden yössä. Asialla on uusi oululainen teatteri Saaga ja Lundin sukulaisnainen Niina Aho.

Salli Lund on näytelmän käsikirjoittajan ja ohjaajan Niina Ahon isoisoäidin sisko. Aho kuuli Lundista sukukokouksessa noin seitsemän vuotta sitten. Hän innostui heti, että Lundista täytyy tehdä jokin projekti. Syntyi näytelmä ja uusi oululaisteatteri.

Lundin elämäntarinan ohella Aho haluaa kertoa historiasta ja muiden siirtolaisten ja suomalaisten kohtaloista. Tarkempi tutustuminen Stalinin aikakauteen järkytti.

– Minusta on ihan äärimmäisen mielenkiintoista pohtia, miten he ovat selviytyneet siellä.

Näytelmä on Ahon mukaan ollut koko työryhmälle tutkimusmatka aiheeseen.

– Miksi meille ei ole tästä koulussa opetettu enemmän? Hyvin siloteltuahan se on yhä edelleen, Aho sanoo.

Lauluissa kuuluu Sallin ääni

Aho onpyrkinyt olemaan Lundin elämäntarinalle mahdollisimman uskollinen, mutta joutui kirjoittamisen aikana hyväksymään, että tarinan faktoihin jää aukkoja.

– Valtava vastuuhan siinä on, kun oikeista ihmisistä ja oikeista elämäntarinoista kirjoitat.

Lähteenä Aho on käyttänyt muun muassa Lundin kirjeenvaihtoa. Hän on myös haastatellut sukulaisiaan. Samalla Aho on saanut huomata, että tapahtumista voi sukulaisten suussa olla useita versioita.

Tietyllä tavalla sama piirre on näytelmän merkittävimmässä lähteessä eli Lundin itsensä kirjoittamissa muistelmissa Lundin Taipaleita. Aho kertoo lukeneensa teosta kuin piru raamattua, koska kritiikkiä Neuvostoliittoa kohtaan ei olisi voitu julkaista.

Esimerkiksi neutraalisti ilmaistu kustantamon johdon vaihtuminen tarkoitti Ahon mukaan pidätyksiä ja teloituksia.

Lund kuului Neuvostoliiton kirjailijaliittoon – tosin poikkeuksena ne vuodet, kun hän oli siitä erotettuna. Muistelmiensa lisäksi Lund julkaisi kahdeksan muuta teosta, joista enemmistö runoutta. Aho tuo Lundin lyriikkaa lavalle myös lauluina.

– Minusta ne ovat jotenkin niin ihanaa kieltä ja tekstiä ja sieltä saa oikein kuuluviin Sallin ääntä.

Sävellykset sanoihin teki Maria Häkkinen.

Näytelmä tullaan näkemään Hupisaarilla seitsemän kertaa, mutta pyrkimys on saada lisäesityksiä muuallekin. Taiteiden yönä Teatteri Saaga tarjoaa näytelmästä maistiaisia. Tekijät myös kertovat, millaisia ajatuksia aihe ja tekoprosessi heissä herätti. Aho kuulisi myös mielellään, jos yleisöllä olisi aiheesta omia tarinoita.

Teatteri Saagan tulevasta ohjelmistosta ei ole tietoa, mutta Aho haluaisi keskittyä kantaesityksiin.

– Mukava luoda itse teksti ja siitä lähteä työstämään.

Punaisten lintujen maa -näytelmän avoimet harjoitukset. Hupisaarten kesäteatteri kello 19–19.30.

 

Mitä tehdä Oulun Taiteiden yönä?

Oulun Taiteiden yönä voit ottaa suunnaksesi vaikka Amiga-retroillan, musiikkivideojukeboxin tai kantaaottavan Virsitanssit. Voit myös bongata kiertävän tanssiesityksen tai kuunnella barokkimusiikkia.

Kokosimme muutaman idean tarjolle, minne mennä. Koko ohjelmisto löytyy Oulun juhlaviikkojen verkkosivuilta ja juhlaviikkojen mobiilisovelluksesta.

Juhli flamencoa

Oululaisella flamencolla on 30 vuotta takanaan, ja Palo Nuevo -flamencoyhdistys tarjoaa maistiaisia tulevasta juhlagaalasta.

Esityksissä kuullaan esimerkiksi perinteinen espanjalainen kansansävelmä oulunmurteella ja nähdään huivien kera tanssittava bamberas.

Anna Murtolan ja Anna Dantchevin esitys Kaksi Tuolia – Dos Sillas – Два Cтола ammentaa puolestaan flamencon ja bulgarialaisen laulumusiikin traditiosta.

Palo Nuevo Oulun Taiteiden yössä, Valvesali kello 20.00–21.15.

Kaksi tuolia – Dos Sillas – Два Cтола edellisen lisäksi kello 21.30 Voimala 1889 ja kello 22.30 Oulun taidemuseo.

Älä unohda soitinta

Jammailu onnistuu useassakin eri tilaisuudessa. Esimerkiksi ukulelejameihin voivat osallistua niin soittimesta haaveilevat kuin sen jo taitavat. Sointuotteisiin saa apua paikan päällä.

Asematunnelin Rytmitunnelissa soivat puolestaan erilaiset rummut, ja myös illan irkkumusiikkijameihin voi osallistua niin soittajana, tanssijana kuin kuulijanakin.

Ukulele-jamit, Voimala 1889 kello 17.15–18.00.

Rytmitunneli 2019, Asematunneli kello 19.30 alkaen.

Irkkumusiikkijamit, Irish Pub St Michael kello 20.00–01.00 (K18).

Vinkkaa hahmo

Oulun Ylioppilasteatterin improvisaatioryhmä Ulla & Bori esittää Treffeissä kaksi sketsiä kumppanin etsimisestä. Toinen sketseistä on mukana myös Ulla & Borin impronäytelmässä Matka, jota esitetään Valvenäyttämöllä elokuussa. Näytelmissä luodaan hahmoja improvisoiden ja yhdessä yleisön kanssa.

Improvisaatioteatteria tarjoilee myös Uniikki Unikorni Taiteiden yön esityksellään: luvassa on improvisoitu suoratoistopalvelu.

Oulun ylioppilasteatteri esittää: Treffit, Valvenäyttämö kello 20.00–20.30.

Uniikki Unikornin Taiteiden yön Improspesiaali, Voimala 1889, kello 18.00–19.00 (K15).

Kuuntele kirjailijaa

Taiteilija M. A. Numminen arvioi sääaiheisia runoja yhdessä Matti A. Kemin ja Jarkko Korpuan kanssa. Runot esittää Aapo Kukko. Myös stand upia ja musiikkia sisältävä klubi on samalla osa Oulun Muusajuhlia.

Jos puolestaan haluat kysyä kirjailijalta jotain, sekin onnistuu. Neljä paikallista kirjailijaa vastaa.

Säämuusaklubi, Tuba Food & Lounge kello 20.00–23.00.

Kysy kirjailijalta!, Teatteriravintola Vänmanni kello 21.00–22.00.

Käy taiteilijan luona

Pikisaarentie 17 on yksi useista Taiteiden yössä ovensa avaavista osoitteista. Siellä työskentelyään ja teoksiaan esittelevät kuvanveistäjä Sakari Matinlauri, kuvataiteilija Lauri Rankka ja taidemaalari ja -graafikko Veikko Törmänen.

Kuvataiteilija Leena Kangas avaa puolestaan työhuoneelleen neljäksi päiväksi näyttelyn Pikisaareen kytkeytyvästä Sinisen kahlaajan tapaus -työskentelystään.

Työhuonenäyttelyt Pikisaarentie 17: Matinlauri, Rankka, Törmänen, kello 12.00–22.00. Vanhan villatehtaan työhuoneet.

Sinisen kahlaajan kesä, kello 16.00–20.00. Vanhan villatehtaan työhuoneet.

MAINOS

Kommentoi

Eikö tosiaankaan mitään kulttuuritarjontaa voi saadaa Oulun keskustan parin korttelin ulkopuolelle.?Suurin osa Oulua on maaseutua ilman mitään kulttuuritarjontaa ja kulkuyhteyksiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi taiteden yö on keskellä viikkoa, jolloin töissä ja koulussa käyvillä ei käytännössä ole mahdollisuutta "riekkua"kaupungilla iltamyöhään. Viikonloppuna järjestettävä tapahtuma palvelisi paremmin esim. myös meitä työssäkäyviä keski-ikäisiä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taiteiden yön tapahtumia on koko päivän läpi, alkaen klo 09. Oulun juhlaviikot - sivustolta löydät tarkemman listan aikoineen & paikkoineen. Tervetuloa riekkumaan mukaan! :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos, niin mielelläni tapahtumiin osallistuisin, mutta päivä pitää oli töissä, illalla laitetaan ruokaa, autetaan lapsia läksyissä ja mennään ajoissa petiin, että taas seuraavana päivänä jaksaa mennä töihin. Keskustaankin pitäisi varta vasten lähteä. Ei vain jaksa väsynyt keski-ikäinen lähteä keskustaan kulttuuripilleisiin arkena :| Sen sijaan esim. lauantaina olisi koko päivä aikaa kierrellä kaupunnissa ja nauttia tapahtumista täysin rinnoin! Vai kuuluuko taiteiden yön konseptiin, että sen pitää olla arkena?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei suinkaan vaan Taiteiden yö on osa Oulun juhlaviikkoja :) Oulun juhlaviikot on seitsemän festivaalin ja lisäohjelmiston elokuinen kokonaisuus mihin kuuluu Elojazz, Oulunsalo Soi, Muusajuhlat, Taiteiden Yö, Koiteli Elää, Oulun Musiikkivideofestivaalit sekä Ilmakitaransoiton MM-kisat. Joten tekemistä riittää myös viikonlopulle asti! Mukavaa viikkoa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työeläkkeisiin on myös puututtava

231 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Itsensä peukuttavat ja itsensä kanssa keskustelut

Minäpä nostanki molemmat peukut pystyyn kun keksin hyvän jutun jonka sitte jaan muiden kans. Mitäpä kyttääjänä olet siit... Lue lisää...
Mitäs siihen sanot, ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image