Kulttuuri

Oulun kir­jai­li­ja­seu­ran Botnia-palkinto Tommi Kinnuselle – palkittu Pintti-romaani kertoo kolmen sisaruksen elämästä kolmen päivän aikana

Botnia-palkintoehdokkaaksi hyväksytään, jos tekijä asuu Pohjois-Pohjanmaalla tai on sieltä kotoisin. Palkinto jaettiin nyt jo toista kertaa kuusamolaiskytköksin. KUVA: Pekka Peura
Kulttuuri 23.10.2019 11:00 | Päivitetty 23.10.2019 11:46
Pia Kaitasuo

Kolmatta kertaa jaettavan Botnia-palkinnon on saanut kuusamolaislähtöinen Tommi Kinnunen romaanistaan Pintti

Vuonna 2018 ilmestynyt teos on Kinnusen kolmas romaani ja sen tapahtumat sijoittuvat pieneen lasitehtaan yhteisöön. Pintti kertoo kolmen sisaruksen tarinaa kolmen päivän ajalta.

Lue myös: Vaikka Tommi Kinnunen kirjoittaa altavastaajien kohtaloista, ei hänellä ole agendaa: "Haluan vain kertoa niiden tarinoita, joita ei vielä ole kuunneltu"

Botnia-raati kiittelee Kinnusen teoksen kerronnan ainutlaatuisuutta: se päästää lukijan äärimmäisen liki tapahtumia. 

Raadin perusteluissa todetaan: "Lukiessa tuntuu välillä, kuin seuraisi kaikkea sitä omin silmin, ja tässä onkin kirjailijan vaade: sinun pitää kokeman kaikki se, mitä kukin kuvatuista. Kinnusen kerronnan taidokkuus pakottaa joissakin kohdin laskemaan teoksen käsistä: on pysähdyttävä hetkeksi ja annettava pulssin tyyntyä. Toisessa kohdin sen tekee, koska on annettava juuri luetun kuin tuoksua ympärillä."

Syksyisin jaettavan palkinnon ehdokaslistalle kelpaavat teokset, jotka on julkaistu saman vuoden keväällä tai edellisen vuoden syksyllä.

Tällä Oulun kirjailijaseura haluaa kamppailla kirjallisuuden lyhenevää elinkaarta ja kvartaalikustantamista vastaan. Hyvä kirja kelpaa luettavaksi vielä vuodenkin päästä ilmestymisestään.

Botnia-palkintoehdokkaaksi hyväksytään mitä tahansa kirjallisuudenlajia edustava teoksia. Riittää että tekijä asuu Pohjois-Pohjanmaalla tai on sieltä kotoisin.

Palkinto jaettiin nyt jo toista kertaa kuusamolaiskytköksin, sillä ensimmäisen Botnia-palkinnon sai Kuusamossa asuvan Minna Rytisalon teos Lempi.

Rytisalo oli tälläkin kertaa mukana Botnia-palkinnon ehdokaslistalla, mutta Kuusamo-derby päättyi Turkuun neljännesvuosisata sitten asettuneen Kinnusen hyväksi.

Palkintosumman 10 000 euroa lahjoittavat tänäkin vuonna Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina.

Kilpailun yhteistyökumppaneita ovat olleet myös Suomalainen Kirjakauppa, Oulun Energia, Hätälä, Bitfactor ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Nuutajärven lasikylässä (Urjalassa) pääsee opastetulle kävelykierrokselle Pintin maisemiin. Kirjassa kuvatut rakennukset ovat edelleen olemassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistan Kuusamossa Kinnusen Kuvaamossa, kun kävin tervehdyskäynnillä "junnun" liikkeessä, niin huomiota herätti pieni poika tiskin takana.
Selvä herrasmiehen alku, isän apumiehenä.
Jokin asia meitä, isä-Junnua ja minua, nauratti...
Muistaakseni poika kommentoi jotain, vakaasti ja vakavasti kuin nuori herrasmiehen alku voi ja osaa.
Niitä tilanteita, kun palsi sikuisen pysäyttää sanomalla jotain, "lootan ulkopuolelta", kuten asia nykyisin mielletään.
On hienoa, että Kuusamosta tulee muutakin kuin epämääräisiä; "wannabee hevimiehiä", tai "vararemuja"!
Lämpimät onnittelut!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

7:45
Kempeleen Kirin Valtteri Kleemolan elämä jatkuu normaalisti viime kesänä saadusta aivoinfarktista toipumisen jälkeen – "Hieno tunne, kun ensimmäisen kerran sai taas hien pintaan ja pääsi saunomaan" Tilaajille
7:30
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
7:00
"Päässä surisi kuin ampiaispesässä" – Markku Toukola on kärsinyt lähes 20 vuotta piinaavasta vaivasta, joka miltei vie yöunet Tilaajille
7:00
Kävimme tapaamassa protestoivia naisia, jotka ovat laulaneet Delhin mummoprotesteissa jo viikkoja – Intian uusi kansalaisuuslaki jätti muslimit ulkopuolelle Tilaajille
6:43
Koripallolegenda Kobe Bryant kuoli helikopterin maahansyöksyssä
6:24
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
6:00
Holokaustin tapahtumien läpikäynti on paras tapa vakuuttaa nuoriso: ei koskaan enää Lukijalta
33
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
8
Pysähtyvätkö paperitehtaat ja seisahtuvatko sellutehtaat? Metsäteollisuuden sovittelusta ei ole tihkunut tietoja, lakko uhkaa alkaa keskiyöllä
8
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
5
Metsäteollisuus vastaa lakkoon kolmen päivän työsululla, sovintoa haetaan valtakunnansovittelijan toimistolla
5
Metsänomistajille on suunnitteilla ensimmäinen valtiontuki täysin ja ainoastaan ilmastolähtökohdista – kompensaatioiden taustalla hiilinielujen vahvistaminen
5
Talvinen sää palaa Ouluun: Tällä viikolla taivaalta tulee lunta useampana päivänä, lämpötila pysyy pakkasen puolella
2
Holokaustin tapahtumien läpikäynti on paras tapa vakuuttaa nuoriso: ei koskaan enää Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä maan itäosassa, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä- ja Länsi-Lapissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

225 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paras asumismuoto?

Kun ei tarvi miettiä raha-asioita, vaan voi keskittyä pelkästään tuohon viihtyvyyteen, niin sehän on tottakai oma OKT, s... Lue lisää...
ESIMERKKI TODELLISUU...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image