Kulttuuri

Oululainen musii­kin­har­ras­ta­ja paljasti plagioinnin, Baddingin kappale on lähes identtinen unkarilaisen iskelmän kanssa

Rauli Badding Somerjoki oli tuttu näky lavoilla 1970-luvulla. KUVA: Jorma Pouta
Kulttuuri 8.11.2018 15:41 | Päivitetty 8.11.2018 16:15
Anne Helaakoski

Jouko Heikkala huomasi Rauli Badding Somerjoen Kuihtuu kesäinen maa -kappaleen olevan identtinen unkarilaisen iskelmän kanssa.

Rauli Badding Somerjoen säveltämäksi merkitty Kuihtuu kesäinen maa -kappale on paljastunut plagiaatiksi unkarilaisesta iskelmästä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Somero-lehti.

Asia alkoi selvitä, kun Rauli Badding Somerjoesta kirjan tehnyt Jukka Rajala sai yhteydenoton Oulusta.

Yhteydenottaja oli oululaisen unkarilaista popmusiikkia harrastavan Jouko Heikkalan ystävä.

Heikkala kertoo harrastaneensa unkarilaisen pop-, rock- ja progressiivisen rockin kuuntelua 1980-luvun alusta lähtien.

– Sain lahjaksi ensimmäisen albumin ja huomasin, että musiikki oli todella laadukasta. Aloin kerätä levyjä, sittemmin ladata niitä netistä ja sitten tuli Youtube, kertoo Heikkala.

Heikkala löysi viitisen vuotta sitten kokoelman, jossa oli noin kymmenen levyä unkarilaista pop-musiikkia 1960-luvun alusta 1990-luvulle. Heti kuuntelun alkupäässä vastaan tuli Teri Harangozón esittämä kappale Minden ember boldog akar lenni, jonka ensilevytys on vuodelta 1966.

Kappaleen melodian olivat tehneet Attila Dobos ja Sandor Halmágyi.

Kappaleen voi kuunnella YouTubesta täältä.

Kuihtuu kesäinen maa -kappaleen Somerjoki julkaisi singlenä vuonna 1981 ja Ikkunaprinsessa-albumilla vuonna 1982.

– Huomasin heti ensimmäisistä soinnuista, että melodia on aika identtinen. Ystäväni, joka on kova Badding-fani, mutta myös lauluntekijä, kuunteli, että siinä on joitain erilaisia sointuja parissa kohdassa, mutta muuten melodia on identtinen.

Baddingin kappale löytyy YouTubesta täältä.

Tarkoituksena oli, että Heikkalan ystävä ottaisi asian tiimoilta yhteyttä johonkin tahoon. Asia ei kuitenkaan edennyt, kunnes Heikkala sai käsiinsä Jukka Rajalan kirjoittaman kirjan. Siinä mainittiin Somerjoen olleen kyseisen kappaleen säveltäjä.

Heikkalan ystävä otti yhteyttä Jukka Rajalaan, joka kiinnostui. Rajala puolestaan oli yhteydessä Somero-lehteen.

Musiikin kuuntelemisen lisäksi itsekin monessa eri yhtyeessä soittava Heikkala haluaa korostaa, ettei tapaus himmennä Somerjoen saavutuksia ja tulkintaa. Tarkoituksena ei ole mustamaalaus.

– Oli siellä kokoelmassa toinenkin tuttu kappale, Ihana aamu, joka on tunnettu Markku Aron esittämänä. Sen krediitit on kyllä kerrottu aivan oikein.

Päivitetty kello 16.15: Vaihdettu videoupotukset linkkeihin.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (42)

Plagiaatti? Itsehän käyttäisin sanaa käännös. En toki sitten tiedä miten tämä kappale on tekijönoikeuksissa ilmoitettu. Jos sävellys on kuutakuinkin samat ja laulumelodia. Kokisin kappaleen käännökseksi. Tämähän oli varsin yleistä nuihin aikoihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi sentään "Itämaista rakkautta" on Baddingin alkuperäinen biisi. Muuten menisi usko koko ukkeliin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rauli Badding säveltää
Rauli sanoittaa
Rauli Badding kiinni jää
Rauli narahtaa
Rauli ei oo moksiskaan
Rauli naurahtaa!
Rauli tää on rauhassaan
meitä laulattaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joskus Roxettea kuunnellessa tulee kaikuja 60- luvun autotallibändien tuotoksista. Eikä varmaan ihan sattumaa ; mutta vain hyvä että joku ”rupinen” on löytynyt aihioksi aikana jolloin hiomisen mahollisuudet eri tasolla. Ja näistäkin hiteistä jo neljännesvuosisata, ylikin..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hande Nurmion Kurjuuden Kuningas julkaistiin ennen Dire Straitsin massiivisen isoa Sultans of Swing rallia...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käykääpäs googlettaan esim kappale ”Strah me da te volim” ja muutakin Hari Mata Harin tuotantoa,niin huomaatte kummia yhteneväisyyksiä erään varsinkin 90-luvulla vaikuttaneen huippuartistin tuotantoon.😉

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun Antti Tuiskun ura oli aika alussa niin ihmettelin kun kaverini oli ostanut Turkista cd-levyn, joka yksi biisi oli melkein identtinen yhden Antti Tuiskun biisin kanssa. Harmi kun ko. biisi ei ole jäänyt mieleen. Olisi hauska tarkistaa asia uudelleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

A. Tuisku - En halua tietää kappale on ihmeen paljon samanalainen kuin Justin Timberlaken Cry Me A River.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rauli oli hyvä. Kuuntelin unkarilaiset sanat. En ymmärtänyt? En lukenut tarkemmin. Keneltä tässä nyt rahaa kiristetään? Rauli on ainakin haudassa. Mun mielestä kuoli liian nuorena.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki musiikki on tehty jo ajat sitten. Nyt vain lainataan ja varastellaan tai niinku muusikkopiireissä sanotaan,
sämplätään.
Nää puherytmisanabiitti-miehet ja naiset elikkä rapparithan tätä harrastaa aivan julumetusti.
No, toisaalta on tuo Baddingiin piisi paremmin ymmärrettävä ainakin, mutta nuo sävellysmeriitit ois voinu mennä ihan
oikeille ukoille eli Dobosille ja Halmagyille.
Nyt vaan kovasti juutuuppia kuunteleen, että kuka on matkinu ja ketä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehkä kaikki tässä keskustelussa mainitut henkilöt ovat saaneet vaikutteita maailmalta matkatessaan. Vähän inspistä ja silleen. Jos täsä aletaan joka ikistä naamanilmettä käsittelemään plagiointina niin ei tule mitään. Jokainen saa vaikutteita asioista, ihmisistä, tapahtumista jne. Varmasti olette kaikki plagioijia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kirjoitan anonyymisti, koska asian minulle kertonut ja ainakin toinen tämän tietoisen tekijänoikeusrikoksen tekijöistä elää yhä.
70-luvulla erään nimeltä maintsemattoman TV:n laulukisan voitti, monta kertaa, nimeltämainitsematon artisti
Temppu tehtiin niin, että herrat markustivat Lontooseen.
Ostivat ison nipun singlejä.
Kopioivat siitä mieleisen laulun ja voittivat kisat, useasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan on eri planeetalta biisit, mutta jollain kostillahan on päästävä julkisuuteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Myös Kaken Juhannusyö ja youtubesta löytyvän kappaleella on paljon yhtäläisyyksiä: --> Игорь Николаев Незнакомка Igor Nikolayev Neznakomka

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (42)

Uutisvirta

13:50
Jihadistien määrä on moninkertaistunut sitten vuoden 2001 terrori-iskujen – mikä meni pieleen?
13:43
Rovaniemen poliisi pyytää havaintoja henkilöauton ja jalankulkijan yhteentörmäyksestä
13:23
Kiinteistöliitto: Pinnoittamalla uusituissa putkissa enemmän ongelmia kuin sukitetuissa – "yllättävää, että perinteisessäkin tavassa noin paljon ongelmia"
13:23
Lapsiasiavaltuutettu varoittaa keskiarvon harhasta – tänään julkaistussa Lapsibarometrissä nostetaan esiin lapsuuden tutkimuksen vinoutuminen
13:17
Toimeentulotuki muuttunut yhä enemmän pitkäaikaiseksi
13:10
Tahkokankaan suunnittelusta työpaja kuntalaisille
12:59
Vasemmistoliiton raahelaisedustaja Hänninen kiittelee liikenneministeri Berneriä – "Olen erityisen iloinen kasitien mukaan ottamisesta"
96
Kysyimme: Onko ajokortista kohta lainkaan tunnisteeksi?
35
Kärpät nousi tuhkasta ja marssi CHL:n puolivälieriin – Kärppäsankari Koblizekin pelipaikka ykkösketjussa uhattuna: ”Luultavasti Osku tulee siihen”
31
Illinsaaren ilkivalta suututtaa ja harmittaa frisbeegolfaajia – "Tämä ilkivalta kohdistuu kaikkiin, ja se on todella ikävää"
29
Taksien sadan vuoden kehitys taivaan tuuliin Lukijalta
27
"Suomeen pitää houkutella 20 000 – 35 000 ulkomaalaista töihin" – EK esittää myös 70 prosentin palkkatukea, jos yritys työllistää turvapaikan saaneen
15
Uusi asetus määrittelee pääväylien palvelutason maanteillä ja rautateillä – Oulun ja Turun välinen valtatie 8 mukana
11
Liminka yhtiöittää toimintojaan – "Haemme tietysti kustannustehokkuuttakin"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

miten syntyvyys nousuun

93 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Ihan ensimmäiseksi, omaisuudensuoja ei estä verottamasta. Ja eduskunta voi aina säätää kansan tahtotilan mukaan sellaise... Lue lisää...
y

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image