Kulttuuri

Oululainen Cassiopeia-kuoro juhlistaa 40 vuoden taivaltaan tarttumalla poppiin – PMMP soi nyt äänissä

"Paikallisessa kuorokentässä Cassiopeia on onnistunut löytämään oman paikkansa ja kolonsa, missä saamme tehdä jotain sellaista mitä rakastamme tehdä, mitä muut eivät tee ja mikä kiinnostaa myös yleisöä", kuoronjohtaja Kristian Heberg sanoo. KUVA: Jukka Leinonen
Kulttuuri 29.3.2019 20:12
Pia Kaitasuo

”Sisällöllisesti merkittävä tuotanto kevyen musiikin artistilta, joka on lopettanut aktiivisen keikkailun.”

Siinä kriteerit, kun Oulun ylioppilaskunnan kuoro Cassiopeia lähti suunnittelemaan juhlavuotensa suurhanketta.

Lauantaina, maaliskuun 30. päivänä 40-vuotinen kuorohistoria saa uuden, kiinnostavan merkkipyykin: 15 PMMP:n kappaletta sisältävä äänite Sanon tämän kaiken suoraan julkistetaan osana juhlakonserttia. Mukana ovat esimerkiksi Lautturi, Mummola ja Oo siellä jossain mun.

– Esille ei edes tullut muita niin täydellisiä vaihtoehtoja kuin PMMP, kuoron taiteellinen johtaja Kristian Heberg toteaa.

– Kappaleiden sanoitukset ovat erittäin vahvoja ja siten sekä sovittajille että laulajille helposti lähestyttäviä.

Sovittajien kohdalla ei tingitty, vaan yhteyttä otettiin eturivin osaajiin, Heberg kertoo. Mukana on kymmenen tekijää, osa kahdella sovituksella.

– Saimme mukaan esimerkiksi lauluyhtyeille menestyksekkäästi sovittaneet Jussi Chydeniuksen ja Tuukka Haapaniemen, Heberg mainitsee.

– Kuorosovittajien puolella selviä valintoja olivat Saima Hyökki, jonka kanssa olimme tehneet yhteistyötä tilauksissa aiemminkin, sekä Ida Olsonen joka on nopeasti noussut yhdeksi Suomen etevimmistä kevyen kuoromusiikin osaajista.

Paikallisiakin tekijöitä haluttiin mukaan, esimerkiksi kuorolainen Mikael Sipilä jättää jälkensä Cassiopeian historiaan myös tällä tavoin.

PMMP-sovittajille annettiin reunaehtoja hyvin niukasti.

Haasteena Cassiopeialla on nuoriso- ja opiskelijakuorojen tapaan kuorolaisten vaihtuvuu. Joka vuosi tarvitaan 15–20 laulajaa KUVA: Jukka Leinonen

– Lähinnä tiedoksi laitettiin muutamia äänialarajoja ja stemmajakojen suosituksia, ei oikeastaan muuta.

Tulos yllätti tasollaan ja laadullaan, vaikka tekijät olikin valittu tietoisen tarkkaan ja tällaista voitiin odottaa, Heberg toteaa.

Materiaali on innostanut niin laulajia kuin johtajaansa.

– Hauska oli myös huomata, miten samankaltaisia sovitukset tietyiltä piirteiltään ovat ja millaisia samanlaisia tehokeinoja niissä on sovittajat toisistaan tietämättä käyttäneet.

Tulokseen pääseminen vaatii kuitenkin myös laulajistolta. Heberg luotti joukkoonsa.

– Cassiopeian vahvuus on ehdottomasti nuoret, taitavat ja haasteita pelkäämättömät laulajat, hän antaa tunnustusta.

– Meillä on mahdollisuus myös kuoron koon puolesta laulaa ohjelmistoa, mitä monetkaan kuorot eivät Oulussa pysty laulamaan jo jakojen määrän takia.

– Uutta levyä oli tekemässä jopa 70 laulajaa, jolloin yli kymmenenkin stemmaa menee vielä mukavasti.

Hebergin mukaan Cassiopeia on hänen kaudellaan pysytellyt ohjelmistonsa tyylin suhteen uskollisena perinteilleen. Ohjelmistoa sinänsä on laajennettu.

– Olen pyrkinyt valikoimaan kuorolle sellaista ohjelmistoa, mitä muut ei Oulussa tai pohjoisemmassa Suomessa tee. Kuoron täytyy löytää oma tonttinsa, varsinkin näin aktiivisessa kuorokaupungissa kuin mitä Oulu on.

Kuoron työkulttuuria on kehitetty siihen suuntaan, että ohjelmistoa saataisiin valmiiksi nopeammin. Tämä mahdollistaa myös osallistumisen yhteistyöprojekteihin.

– Tämä on tarkoittanut toisaalta itsenäisen työn vaatimista kultakin laulajalta ja toisaalta huomion kiinnittämistä hyväksyttävien laulajien nuotinlukutaitoon.

Haasteena Cassiopeialla on nuoriso- ja opiskelijakuorojen tapaan kuorolaisten vaihtuvuus; joka vuosi tarvitaan 15–20 laulajaa lisää, kun saman verran on lähtenyt.

Heberg kertoo Cassiopeian saaneen kuorokatselmuksissa palautetta kevyestä soinnista ja äänenmuodostuksen puutteista.

– Mielestäni tämä on myös kuoron vahvuus: kuoron soundi antaa meidän myös toisaalta tehdä oman näköistämme uutta musiikkia, mihin klassisempi sointi ei välttämättä sovi niin hyvin.

PMMP-projekti lienee tästä hyvä esimerkki. Kuoro on mukana kesäkuisessa Tampereen Sävel -katselmuksessa, ja Heberg pääsee esittelemään juhlavuoden projektia festivaalin työpajassa. Lähiaikojen suunnitelmat ovat muutoinkin selvillä.

– Aika paljon on tullut viime aikoina myös yhteistyöpyyntöjä ja tulevan vuoden aikana meille tulee Ouluun vierailulle kaksikin suomalaista huippukuoroa, Kristian Heberg kertoo.

– Uusia isompia kokonaisprojekteja on myös suunnitteilla omasta takaa ja katsotaan mihin musiikkityyliin pääsemme tarttumaan seuraavaksi.

Cassiopeia

Oulun ylioppilaskunnan kuoro Cassiopeia perustettiin 13.12.1978.

Kuoroa ovat johtaneet Anna-Clara Groundstroem, Marjatta Jounela, Ilkka Eskelinen ja Sanna Törmälä-Tranberg.

2010 syksystä kuoron taiteellinen johtaja on ollut Kristian Heberg.

Tällä hetkellä kuorossa on noin 50 aktiivia, mukana yksi perustajista basso Heikki Kuoppala.

Se on valmistanut vuosittain omia konsertteja, mutta ollut mukana myös suurproduktioissa kuten Oulu Sinfonian kanssa esitetyissä Beethovenin 9. sinfoniassa ja Orffin Carmina Buranassa.

Cassiopeia on osallistunut koti- ja ulkomaisiin kuorokatselmuksiin ja luonut kontakteja erityisesti toisiin opiskelijakuoroihin.

Kuoro järjesti Oulussa NSSS:n eli Pohjoismaisen opiskelijakuorofestivaalin keväällä 2017 yli tuhannelle laulajalle.

Kuoro juhlii 40-vuotista taivaltaan juhlakonsertilla 30. maaliskuuta. Samalla julkaistaan kuoron kuudes äänite, PMMP:n kappaleisiin perustuva Sanon tämän kaiken suoraan.

MAINOS

Kommentoi

Hienoa työtä! Teistä saamme olla ylpeitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kummakun osa opiskelija-nuoriso kuorolaisista on lähes nelikymppisiä ja työelämässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sehän vain kuvastaa kuoron mahtavaa yhteishenkeä ja jäsenten nuorekkuutta, kun vielä valmistumisenkin jälkeen jaksaa hengata "nuorison" kanssa treeneissä ja treenien ulkopuolisissa aktiviteeteissa. Hatunnosto erityisesti perustajajäsen-Heikille, joka on jaksanut pyöriä mukana vuodesta -78 :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19:04
Metsänomistajille on suunnitteilla ensimmäinen valtiontuki täysin ja ainoastaan ilmastolähtökohdista – kompensaatioiden taustalla hiilinielujen vahvistaminen
19:00
Arvio: Televisio leviää Suomeen, mutta sopiiko se vanhoillislestadiolaisten uskovaisten olohuoneeseen? – SRK:n historiankirjoituksessa on edetty 1960- ja 1970-lukujen vaikeisiin kysymyksiin Tilaajille
19:00
Konsultin Oulun kaupungin pöytään lyömät madonluvut ihmetyttävät entisiä valtuutettuja – "Mihin on kadonnut se oululaisten poliittisten ryhmien yhdessä tekemisen malli" Tilaajille
18:42
Riskintorjunta voi mennä Suomessakin uusiksi, jos tieto Wuhan-viruksen tarttuvuudesta osoittautuu merkittäväksi
18:32
Omakotitalon yhteydessä olevassa automaalaamossa syttyi tulipalo Pateniemessä, paloa sammutetaan parhaillaan
18:16
Iijokea soudetaan ja melotaan ensi kesänä kahdessa tapahtumassa samaan aikaan – Perinteisen Iijokisoudun rinnalle nousee Elävä Iijoki -melonta- ja soututapahtuma
18:00
Oulujärven saarihakkuiden kiellolla voi olla ennakkopäätöksen luonne – "Aikaisemmin Metsähallitus ei juuri suojelijoita kuunnellut" Tilaajille
52
Onko juniorivalmentajien osaaminen heikkoa? "Liian moni lapsi kokee kiusaamista ja epäasiallista käyttäytymistä urheiluseurassa"
45
Metsäteollisuus vastaa lakkoon kolmen päivän työsululla, sovintoa haetaan valtakunnansovittelijan toimistolla
28
Kiina puolustautuu koronavirukselta: rajoituksia joukkoliikenteeseen, villieläinten kauppa seis – kuolonuhreja yli 50
27
Pohjantiellä jopa 160 kilometrin tuntivauhtia ajanut henkilöauto kiinnitti poliisin huomion – kortiton kuljettaja kaahasi humalassa
23
Manner tuskaili Kärppien johtoasemassa pelaamista – Kolmanneksen kauden tehopisteistään turkulaisia vastaan tehnyt Jokinen laittoi TPS-tehot sattuman piikkiin
22
Ulkoministeri Haavisto suunnitelmasta tuoda Al-Holin naiset oikeuden eteen Syyriassa: "Mielellään kuulemme, mitä kurdit suunnittelevat"
21
Kiinalaisryhmät peruvat Lapin matkoja tai etsivät niille uutta ajankohtaa – "Meillä on tietoja yksittäisistä nuorisomatkailuun liittyvistä ryhmistä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöstä alkaen Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

194 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paras asumismuoto?

Kun ei tarvi miettiä raha-asioita, vaan voi keskittyä pelkästään tuohon viihtyvyyteen, niin sehän on tottakai oma OKT, s... Lue lisää...
ESIMERKKI TODELLISUU...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image