Kulttuuri

Noora Kauppila laulaa intohimosta kan­san­musiik­kiin ja poh­jois­suo­ma­lais­ten soiden puolesta – kon­sert­ti­sar­ja kuullaan suolla

Noora Kauppilan Itku äidin haudalla -kiertue on sekä kannanotto ympäristön puolesta että musiikillinen taideteos. Viidellä pohjoispohjalaisella suolla esiintyvä Kauppila pohtii projektissaan ihmisen osaa osana luontoa. KUVA: Ulla Ingalsuo
Kulttuuri 8.8.2018 20:59
Ulla Ingalsuo

Kuusamon Kivisuolla ja neljällä muulla pohjoispohjalaisella suolla kuullaan elokuussa poikkitaiteellinen konserttisarja, kun Noora Kauppila itkee ääneen soitten ja laajemminkin luonnon puolesta.

– Itku äidin haudalla on suolla tapahtuva puhdistautumisriitti, musiikin ja luonnonympäristön liitto, joka pohtii elämän kunnioituksen ja itsensä kohtaamisen tematiikkaa, projektista pro graduaan Sibelius-Akatemiaan työstävä muusikko sanoo.

Teos avautuu kohti toivoa ja lohdullisuutta tutkien karjalankielistä itkuperinnettä kollektiivisen suremisen muotona ympäristöhuolen aikakautena.

Oulusta maailmalle lähtenyt ja Helsinkiin päätynyt Kauppila löysi suot pari vuotta sitten asuessaan parisen kuukautta Suvannon kylässä Lapissa. Kokemus kosketti ennen kaikkea hiljaisuudella ja soiden rujolla kauneudella.

– Helsinkiin verrattuna täysin päinvastainen ympäristö tarjosi mahdollisuuden rakastua soihin uudestaan. Mieleen palautuivat lapsuuden kesät Pudasjärven mummolassa ja hillasuot. Suolla aikakäsitys ja läsnäolo on erilaista kuin muualla. Suo edustaa minulle hitaan elämän arvoja, olemista ja observoimista.

Suot, joilla Kauppila esiintyy, on valittu yhdessä Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin asiantuntijoiden kanssa. Yhteistä valituille soille on uhanalaisuus.

– Soilla on valtava merkitys luonnon monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen etenemisen kannalta niiden toimiessa muun muassa hiilinieluina. Sen vuoksi on tärkeää vaalia jäljellä olevia luonnontilaisia soitamme.

Kauppilan mielestä rituaalirunouteen kuuluvat itkut sopivat erinomaisesti suomaisemaan ja onnistuessaan konserttisarja saattaa jopa lievittää maailmantuskaamme.

– Mitä tietoisemmiksi tulemme ympäristömme tilasta, sitä suuremmaksi huolemme käyvät. Yhdessä sureminen voimaannuttaa, hän sanoo.

Luonnon äänet osana konserttia

Suo loksahti luontevasti myös osaksi Kauppilan kansanmusiikkiopintoja.

– Suomalais-ugrilaisen musiikkiperinteen kokonaisvaltaisuus ja syvyys sekä tekstien aina ajankohtaiset teemat ovat maailma, jossa ei ole ääriviivaa ja se kiehtoo minua. Laulaminen ja musiikki pakottavat ihmisyyden äärelle, kuuntelemaan omaa olemusta ja kunnioittamaan elämää maapallolla.

Perinteinen kansanmusiikki näyttäytyy Kauppilalle luonnollisena maisemana.

– Luonnossa ei ole oikeaa ja väärää, vaan jokaisen katkenneen oksan kuuluu olla osana isompaa kuvaa, juuri oikealla paikallaan ja oikeaan aikaan.

Periaate pätee myös konserttikiertueella. Jos myrskyää, tuulen ääni on osa konserttia siinä missä tyynenä iltana itikan ininä korvan juurella tai kurjen huuto vähän kauempana. Kaikupohja tulee ympäristöstä.

– Kuolema on läsnä itkuissa, mutta haluan nähdä myös toivoa ja kiitollisuutta. Jos jaksamme ja haluamme uskoa muutokseen, meidän on mahdollista tehdä päätöksiä, jolla myönteinen vaikutus ympäristöömme.

Nyt kuultava konserttisarja on osa projektia, joka huipentuu ensi keväänä Musiikkitalossa. Pohjoisen soilta kerätään ääni- ja videomateriaalia, josta työstetään kokonaisuus Musiikkitaloon.

– Kaikkein kauneinta musiikkia lienee lopulta hiljaisuus. Se sisältää mahdollisuuden kaikkeen ja suolla sen voi tavoittaa.

Noora Kauppila

Laulaja, kansanmuusikko ja esiintyvä taiteilija.

Syntynyt Oulussa 1988. Elämä kuljettanut opintojen ja töiden perässä Raaheen, Sipooseen, Kaustiselle, Kokkolaan ja viimeksi Helsinkiin.

Lapsuudessa ja nuoruudessa piano- ja oboeopintoja. Lauluharrastus alkoi parikymppisenä.

Opiskelee kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiassa.

Suorittanut aiemmin kuva-artesaanin tutkinnon Raahessa ja opiskellut kansanmusiikkia Kaustiselle. Työskennellyt myös hoitoalalla ja kiinnostunut musiikkiterapiasta.

Harrastaa liikuntaa ja luontoilua.

Itku Äidin Haudalla -konserttisarja järjestetään Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahaston sekä Suomen Luonnonsuojelusäätiön tuella ja yhteistyössä Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin kanssa.

Konsertit kuullaan Pudasjärven Karhusuolla 17.8. kello 19, Kuusamon Kivisuolla 18.8. kello 19, Siikalatvan Törmäsensuolla 21.8. kello 19.30, Kärsämäen Onkinevalla 22.8. kello 19.30 ja Iin Karahkalamminsuolla 1.9. kello 19.

Kuusamossa, Siikalatvalla ja Iissä on mahdollisuus retkeilyyn ennen esitystä.

MAINOS

Kommentoi

Ihan mahtavaa Noora, mää niin nostan hattua sulle! Upea persoona ja rohkeus tehdä erinlaista kuin muut!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Ranua ja Posio lumisateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

TUVAN TIETÄVÄMMÄT

No minäpä komnentoin olevani samaa mieltä. Kielioppiin tai henkilöön käyvä arvostelu kertoo, että puheena olevaa aihetta... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image