Kulttuuri

Malkin kokoelmasta taidemuseo

Kulttuuri 24.8.2001 13:05
STT
Tampereelle avataan perjantaina yksityinen taidemuseo, joka esittelee lähinnä suomalaista taidetta. Museon perustana on taidekauppias, galleristi Ismo Malkin ja taidemaalari Virpi Malkin taidekokoelma.

Malkki-museon kokoelmassa on runsaat 500 teosta. Ensimmäiset työt on hankittu 1970-luvulla.

Avausnäyttelyssä on esillä Virpi Malkin teoksia vuodesta 1975 lähtien. Jatkossa museo lupaa tarjota tilaa etenkin nuorille taiteilijoille ja suomalaiselle muotoilulle. Suunnitelmiin kuuluu näyttelyiden lisäksi tapahtumia, joissa musiikki, runous ja performance-taide pääsevät esiin.

Malkki-museo avattiin perjantaina vanhassa Klingendahlin tehdaskiinteistössä, joka sijaitsee Tampereen Eteläpuistossa.

Museo on avoinna keskiviikosta perjantaihin klo 17–19 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12–15.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

15:21
Nordea kertoo mediayhtiön kuvanneen pääkonttorin tiloja luvatta – drone lensi vain metrien päässä ikkunoista
15:20
Vaihtoehtomusiikin tapahtuma siirtyy lähemmäksi Oulun keskustaa – lauantain Pikipop havittelee nyt urbaania henkeä
15:11
Oulussa poliisien murhan yrityksestä syytetyn miehen tuomio lieveni edelleen hovioikeudessa
15:00
Limingan työllisyystilanne parantunut – kunnassa 5,1 prosenttia työttömiä, koko Pohjois-Pohjanmaalla 9,4 prosenttia
14:59
Epäilys harvinaisesta vieraasta sai muoniolaisen luontoharrastajan kulkemaan metsässä viikkoja – lopulta riistakamera tallensi kuviin mäyrän
14:44
Pääministeri Rinne painotti EU:n globaalia ilmastojohtajuutta esitellessään Suomen puheenjohtajakauden tavoitteita
14:16
Puheenjohtaja Mika Kari: Tiedusteluvalvontavaliokunnassa ei ole mystiikkaa - me valvomme, emme tiedustele
55
Työministeri Timo Harakka tarjoaa lempiveroaan vaihtoehdoksi, jos julkista taloutta tarvitsee vaalikauden lopulla tasapainottaa
32
Kaikkonen sai haastajan – elinkeinoministeri Katri Kulmuni hakee keskustan puheenjohtajaksi
32
Poliisi tehnyt virka-apupyynnön Luonnonvarakeskukselle Kuusamon Rautakarhusta: "Ensin selvitetään Luonnonvarakeskuksen kanssa, onko karhun auttaminen mahdollista"
26
19-vuotias sotki Rotuaarilla tussin kanssa – poliisi tutkii vahingontekona
25
Katuruokafestivaali täyttää Oulun torin kansainvälisillä mauilla – kolmannen kesän uutuudet tulevat Italiasta ja Ranskasta
23
Paloauto suistui ojaan Suviseura-alueella Muhoksella
21
Apulaisoikeusasiamies pitää kaupunginvaltuutettu Moilasen ihmisroskapuheenvuoroa "epäasiallisena, epäkunnioittavana ja loukkaavana"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juhannusjuhlat 1944

137 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suomen on aika ottaa markka takaisin

Kansa voisi olla tyytyväinen kunnes ensimmäinen devalvaatio tai muu markan arvon romahdus nostaisi tuontitavaroiden ja p... Lue lisää...
Devalvaatio

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image