Kulttuuri

Kansan kapina johtaa zombien nousuun – Oulun yli­op­pi­las­teat­te­rin uu­tuus­musi­kaa­li sai ins­pi­raa­tion­sa his­to­rial­li­ses­ta ih­mis­syön­ti­ta­ri­nas­ta

Zombie Walk -tapahtumaa järjestävältä Mikko Heikuralta on saatu asiantuntija-apua zombimaskien suunnitteluun, jotka Kristiina Auvinen ja Jutta Pirttilahti ovat toteuttaneet. Paula Cliffordin roolissa nähdään Elli Turkka. KUVA: ANNIINA HOLAPPA
Kulttuuri 23.5.2019 21:42
Maiju Ylipiessa

Vuosi 1672 tunnetaan Alankomaiden historiassa nimellä rampjaar, ”katastrofien vuosi”, jolloin maata runtelivat niin sodat kuin taloudelliset vaikeudet. Lopulta kansa nousi väkivaltaiseen kapinaan pääministeri Johan De Wittiä vastaan. Perjantaina saa ensi-iltansa Oulun Ylioppilasteatterin uutuusnäytelmä Selonteko vuoden 1672 tapahtumista, jossa tarina on kääntynyt zombimusikaalin muotoon.

1600-luvun poliittiset kärhämät ja zombiepidemia eivät ole niin kaukana toisistaan kuin äkkiseltään voisi luulla. Käsikirjoittaja Jussi Moilanen kiinnostui tarinasta törmättyään siihen liittyvään ihmissyöntihuhuun, jonka todenperäisyyttä hän lähti tutkimaan. Lopputuloksessa totuutta on venytetty, mutta tositapahtumat ovat edelleen tarinan pohjana.

Jos ihmissyönti jätetään pois, voi tuon ajan poliittisissa myllerryksissä Moilasen mukaan nähdä yhtymäkohtia myös Suomen tämän hetken poliittiseen tilanteeseen.

 

– Tämä on teknisesti haastavin projekti, mitä olemme tehneet. Koko iso työryhmä on panostanut paljon produktioon, ohjaaja Matias Tapaninen (vas.) kiittelee. Käsikirjoittaja Jussi Moilanen on samoilla linjoilla. KUVA: Jarmo Kontiainen

Eläviä kuolleita vastaan taisteleminen voi tarjota fiktiossa hyvinkin mehukkaat lähtökohdat tarkastella niin ihmisten pelkoja kuin yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä. George A. Romeron zombielokuvaklassikossa Elävien kuolleiden yö (1968) ja sen jatko-osissa on läsnä vahva kulutusyhteiskunnan kritiikki: zombit vaeltavat kuoltuaankin ostoskeskukseen. Danny Boylen28 päivää myöhemmin -elokuvassa (2002) zombiepidemia leviää lääketieteellisestä kokeilusta lähteneestä viruksesta.

 

Myös 1990-luvulla alkaneessa Tulen ja jään laulu -fantasiakirjasarjassa ja siihen perustuvassa juuri päättyneessä Game of Thrones -suursarjassa ihmiskuntaa uhkaa elävien kuolleiden armeija. Juonikuvio on nähty allegoriana ilmastonmuutokselle, minkä kirjailija George R. R. Martin on myös itse vahvistanut: ihmiset kärhämöivät keskenään ja jättävät huomiotta suuremman uhan, joka saattaa tuhota koko maailman.

Aina zombeihin ei liity sen suurempaa symboliikkaa.

– Tuntuu, että tänä päivänä zombeissa ei ole enää läsnä kritiikkiä, se on vain sellaista väkivaltapornoa, näytelmän ohjaaja Matias Tapaninen harmittelee.

Tämän tarinan zombit eivät siis ole mukana pelkästään verisiä efektejä tuomassa.

– Minulle on itselleni ihan selvää, mitä zombit merkitsevät, käsikirjoittaja Moilanen sanoo.

– Mutta jos sanon sen nyt tässä, se ei ole yhtä hauskaa.

Näytelmän zombit muistuttavat Tapanisen mukaan enemmän Boylen raivokkaampia versioita, mutta Romeron aivottomasti vaeltavaa zombimassaakin on paikoin mukana. Moilanen taas on hakenut tyylillisiä vaikutteita enemmän vanhahtavan kauhun puolelta kuten H. P. Lovecraftilta, Edgar Allan Poelta ja Mary Shelleyltä.

 

Musiaalin puvustuksesta ovat vastanneet Jenna Kauppi ja Mau Järvinen. Lavalla Mari Melakari (Kristiina) ja Essi Karjalainen (Anne-Will). KUVA: ANNIINA HOLAPPA

Aiemminkin ylioppilasteatterille säveltäneeltä Moilaselta kuullaan nyt ensimmäinen musikaali. Musiikilliset vaikutteet ovat peräisin pääasiassa 70–80-luvun rockista ja Hairin ja Jesus Christ Superstarin tyyppisistä musikaaleista.

 

Kauhuelementeistä ja musikaalimuodosta huolimatta näytelmä on tekijöidensä mukaan kuitenkin ennen kaikkea poliittinen komedia.

Projekti on Tapaniselle ja Moilaselle kuudes yhteinen. Yhteistyö toimii, kun kumpikin tuo pöytään omia vahvuuksiaan.

– Minä olen tämmöinen kirjallisuusnörtti ja nipottaja. Matias on viihteellisempi osapuoli ja karsii sitten vähän pois niitä kummallisuuksia, jotka eivät oikein aukea kenellekään, Moilanen nauraa.

Oulun ylioppilasteatteri: Selonteko vuoden 1672 tapahtumista, ensi-ilta Valvenäyttämöllä 24.5. klo 18.30. Näytökset jatkuvat 15.6. asti.

Zombeja ruudulla ja valkokankaalla

Elävien kuolleiden yö (1968)

George A. Romeron klassikkoelokuva ja sen jatko-osat Kuolleiden aamunkoitto (1978) ja Elävien kuolleiden päivä (1985) ovat zombigenren ikonisimpia teoksia. Elokuvat muistetaan myös kulutuskriittisyydestään.

28 päivää myöhemmin (2002)

Danny Boylen elokuvassa koe-eläinklinikalta leviää zombiepidemia, joka tekee ihmisistä verenhimoisia ja raivokkaita olioita.

The Walking Dead (2010– )

Menestyssarjassa seurataan pienen yhteisön selviämistä zombien valtaamassa Amerikassa.

World War Z (2013)

Entinen YK:n työntekijä yrittää päästä zombiepidemian jälijlle.

Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit (2016)

Elizabeth Bennet listii zombeja kauhukomediassa, joka perustuu Seth Grahame-Smithin kirjoittamaan Jane Austen -versiointiin.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

17:08
Kuusamontiellä Oulussa kahden auton peräänajo – liikenne kulkee normaalisti
16:35
Helsingin poliisi siirsi poliitikkojen paritusjuttua penkoneen poliisin toiseen tehtävään – Rikoskomisariolta vietiin tehtävä talousrikosyksikön johdossa
16:19
Oululainen Marras-lyhytelokuva kahmi kansainvälisiä palkintoja – vuoteen 1288 sijoittuva elokuva julkaistaan syksyllä Kalevan verkkosivuilla
16:04
Poliisi pyytää havaintoja 15-vuotiaasta rovaniemeläistytöstä
15:55
Kuusamoon lähes 2 miljoonaa liikennejärjestelyihin ja rahaa työllisyyttä edistäviin hankkeisiin – pohjoispohjanmaalaiset hankkeet saivat ely-keskukselta yhteensä 11,9 miljoonaa
15:25
Club Teatria ja Hope ry järjestävät ilmaisen rock-tapahtuman – vapaaehtoisen pääsymaksun tuotot hyväntekeväisyyteen
15:10
Rautasilta suljetaan autoilta keskiviikon ja torstain sekä torstain ja perjantain välisenä yönä
93
Viinaralli Virosta kiihtynyt rajusti, suurtuojat suhaavat edelleen kauemmas – "Kasvuluvut yllättävät rajuudellaan"
83
Utajärveläisen Attendon hoivakodin asukkaat saivat 750 euron yllätyslaskun – "Attendo tuottaa tukipalvelut ja voi periä niistä mitä haluaa"
47
Kesälomalta palaava Sipilä kertoo saaneensa työtarjouksia – "En ole antanut ymmärtää, että olisin käytettävissä"
44
Kiikelin Allas Sea Poolin hanke siirtyy vuodelle 2020 ­– ”Varaudutaan siihen, että loppusyksyn aikana ei tehdäkään kaupungin valmistelevia töitä”
34
Orpo ikävöi vanhoja SDP:n vastuunkantajia – "Nyt on tämän vuosituhannen vasemmistolaisin hallitus"
29
Henkilöstöpalvelualalla pulaa työntekijöistä – toimitusjohtaja Merru Tuliaran mukaan työllistämiskynnystä tulisi madaltaa
24
Oulun kaupungin velanotto voi kasvaa tulevina vuosina – kaupunginhallitus pohtii tulevia investointeja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Maan itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.
Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon maakunnissa kehittyy huomenna ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Paljon paremmalta tuntuu kuin edellisen kepulien kokkareiden kavalluskavalkaadin 'maanpetosvaltioneuvoston' aikana. Su... Lue lisää...
Sini-Valko Oikeistol...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image