Oulun teatterissa näkyy vinoutuma näytelmien roolijaossa. Päärooleja saavat vain harvat ja valitut. Ensi-iltoja tähdittävät usein teatterinjohtaja ja hänen näyttelijäpuolisonsa.
Johtajavalinnassa ehkä haettiin teatterille kasvoja ja valtakunnallista näkyvyyttä. Silti Oulun teatteria ei ole kutsuttu esimerkiksi Tampereen Teatterikesään vuosikausiin.
Oulun teatterissa on selvästi A- ja B-luokan näyttelijöitä. Näin voisi ajatella, kun vain harvat ja valitut saavat esiintyä päärooleissa, jotkut onnekkaat saavat vähemmän haastavia tehtäviä ja osa teatterin omista ammattinäyttelijöistä toteuttaa kutsumustaan pikkurooleissa näytäntökausien ajan.
Asia hyppää silmille, kun selaa teatterin ohjelmistoa taakse ja eteen päin. Tietyt nimet toistuvat tiheästi ja toisia ei juurikaan näy. Muutamat palkansaajat on lähes hyllytetty.
Kun syksyn 2018 ensi-illat julkistettiin, yllättikö vielä jokin?
Kyllä yllätti! Teatterissa vierailee syksyllä kaksi kannuksensa ansainnutta ohjaajaa, Pasi Lampela ja Pentti Kotkaniemi. Se herättää suuria odotuksia.
Se ei taas yllättänyt, että suuren näyttämön ensimmäisen ensi-illan pääosissa ja mainoskuvissa komeilevat teatterinjohtaja Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara. Nyt he tähdittävät Arthur Millerin intohimodraamaa Näköala sillalta.
Kari-Pekka Toivonen aloitti Oulun kaupunginteatterin johdossa huhtikuussa 2014. Silloin alkoi kuherruskausi oululaisen yleisön kanssa. Tammikuussa 2015 ensi-iltaan tuotu musikaalikomedia The Addams Family oli tarkoin valikoitu sisääntulokappale. Uusi teatterinjohtaja ja hänen puolisonsa esiintyivät musikaalin päärooleissa Gomezina ja Morticiana.
The Addams Family oli katsojasuosiolla mitattuna menestys. Esitys pysyi ohjelmistossa pitkään ja keräsi 25 000 katsojaa.
Yleisömäärä jää toki jälkeen esimerkiksi saman teatterin Mustalaisruhtinattaresta (85 000 katsojaa) tai vaikka Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -kantaesityksestä (37 000 katsojaa).
Päärooleja on riittänyt Toivoselle ja Larivaaralle myös sen jälkeen yllin kyllin: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, Valheet ja viettelijät, Rakastakaa!, My Fair Lady.
Tämän päälle tulevat vielä erilaiset lauluillat, plus ystävien ja kollegoiden emännöidyt vierailut.
Tämäkö oli tavoite, kun nykyinen taiteellinen johtaja palkattiin? Valitsijat ehkä hakivat teatterille kasvoja ja valtakunnallista näkyvyyttä. Oulun teatteri on saanut kasvot, kahdet lahjakkaat kasvot. Muuten naama on vino.
Mistä johtuu roolijaon vääristymä? Eikö teatterista löydy muita osaajia? Onko Ouluun tähän asti palkattu vain huonoja näyttelijöitä, joiden sijasta tarvitaan jatkuvasti vierailijoita?
Hyvä teatterinjohtaja huolehtii taiteellisen henkilökunnan tasaisesta työllistymisestä ja ammatillisen kehittymisen mahdollisuudesta. Muutamia näyttelijöitä tai perheenjäseniä suosiva ohjelmistopolitiikka on ristiriidassa vastuullisen teatterinjohtamisen kanssa.
Työtehtävien epäsuhta ei voi olla vaikuttamatta teatterin työilmapiiriin ja työntekijöiden itsetuntoon.
Kirjassaan Vieraassa takissa (2015) dramaturgi ja ohjaaja Aila Lavaste pohtii teatterinjohtajuutta ja johtajan ominaisuuksia, mitä ne tuottavat. Vallitseeko Oulun teatterissa siksi murjottava ilmapiiri? Vai leijuuko siellä rohkean taideyhteisön elävä henki?
Johtamisen lisäksi Oulun teatterin johtaja kääntää näytelmiä, dramatisoi tekstejä, ohjaa niitä ja näyttelee.
Onko se varmasti paras taiteellinen vaihtoehto sekä teatterin kuluttajan ja veronmaksajan etu? Vaikuttaa lisäksi siltä, että johtaja saa vielä itse päättää, kuka kunkin tehtävän hoitaisi parhaalla mahdollisella tavalla.
Teatteri tiedottaa kovin nihkeästi uusista näyttelijäkiinnityksistä ja taiteellisen henkilökunnan vaihtumisesta. Runsas vierailijoiden käyttö ja pistovierailut hämmentävät tilannetta entisestään. Miksei teatteriin kiinnitetä uusia nuoria näyttelijöitä? Ulkopuolisilla riittää kysymyksiä ja ihmettelyn aiheita.
Miltä Oulun teatteri näyttää ulospäin?
Maan kattava näkyvyys ja alan sisäinen arvostus eivät ole realisoituneet ainakaan taiteellisista saavutuksista ja sisällöllisestä etukenosta kertovina kutsuina teatterifestivaaleille.
Pohjoismaiden vanhimpaan ja suurimpaan ammattiteatterifestivaaliin, Tampereen Teatterikesään Oulu kutsuttiin viimeksi Samuli Reunasen ohjaamalla Tukholma-näytelmällä 2009.
Oulun teatteri ei ole ollut aktiivinen Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun produktioiden suuntaan. Nyt syksyllä on Ouluun vihdoin tulossa koulun Lavat auki! -hankkeen järjestyksessä neljäs tuotanto Oresteia.
Oulun teatteri ei myöskään lähtenyt teatteriohjaaja Mikko Roihan vetämään, teatterialan taloudellisia ja tuotannollisia toimintatapoja uudistavaan yhteistyöhön. Paljon positiivista mediahuomiota saaneessa hankkeessa on mukana seitsemän valtionosuutta saavaa teatteria: Turun kaupunginteatteri, Riihimäen Teatteri, Tanssiteatteri Minimi, Jyväskylän kaupunginteatteri, Teatteri Eurooppa Neljä, Kouvolan Teatteri, Kotkan kaupunginteatteri sekä yksi vapaa ryhmä, Vapaa Teatteri. Yhteistyössä syntyy kolme näytelmää kolmen vuoden aikana ja ensi-illat Berliinissä.
Tällaisesta aktivismista Oulu huutaa poissaolollaan. Pohjoisten teattereiden yhteistyökuviossa Oulun teatteri sentään oli mukana.
Aina ei ole oltu tässä jamassa. Oulun kaupunginteatteri kuului vuosia Jussi Helmisen rakentamaan Riksteatern-kiertueverkkoon.
Ja parhaimmillaan Oulun kaupunginteatteri edusti Suomea kuuluisassa Bonner Biennalessa Saksassa. Siellä esitettiin menestyksellä Bengt Pohjasen romaanista dramatisoitu Jerusalemin tanssi.
