Kun lapsiperhe vuokraa auton, suurin kysymysmerkki on sopivan turvaistuimen saatavuus. Omaan kaukaloonsa luottavan konkarivuokraajan Lionel Visurin perheessä tärkeintä on vuokra-auton riittävä koko ja vuokrauksen helppous
Helsinkiläisellä Lionel Visurilla on ikää vasta 11 kuukautta, mutta hän kaartaa matkarattaissaan tottunein ottein autovuokraamon tiskille. Edessä on reissu Huittisten mummolaan.
– Olemme vuokranneet auton viimeisen vuoden aikana varmaan parikymmentä kertaa. Muutimme ulkomailta takaisin Suomeen ja huomasimme, ettei oman auton pitämisessä keskustassa ollut yksinkertaisesti järkeä, Lionelin äiti Mona Visuri kertoo.
Mona Visuri hankkii elantonsa bloggaamalla ja vloggaamalla paitsi lifestylestä myös vauvaperheen arjesta. Aiheisiin on kuulunut myös auton vuokraaminen – kokemusta ja tietoa kun on alkanut kertyä.
Tavallisesti hän varaa miehensä Eetu Visurin kanssa auton toiseksi edullisimmasta hintaluokasta. Tällä kertaa matka taittuu V40 Volvolla.
– Tärkein kriteeri on se, että vähintään matkarattaat ja yksi iso laukku mahtuvat helposti takakonttiin. Tämän hintaluokan autoissa saa myös pieniä autoja useammin dieselin, mikä keventää hieman kustannuksia, Visuri perustelee.
Autovuokraamo Hertzin palvelumyyntipäällikkö Tuomas Karhulan mukaan lapsiperheet ovat vuokraamossa tavallinen näky.
– Sen huomaa etenkin lomakaudella. Silloin lastenistuimet ovat koko ajan menossa, Karhula kertoo.
Lapsiperheen näkökulmasta auton vuokrauksessa riittävän koon ohessa tärkeintä on oikeanlaisten istuinten saatavuus. Eri maissa säädökset vaihtelevat, mutta nyrkkisääntö on selvä. Jos lapsi tarvitsee istuimen Suomessa, vastaava jakkara kannattaa ottaa myös ulkomailla.
Samalla kannattaa valmistautua eroavaisuuksiin turvallisuuskulttuureissa.
– Itse vuokrasin hiljattain puolitoistavuotiaalle lapsellemme Malagassa istuimen. Siellä istuttiin kasvot menosuuntaan, kun meillä pidetään ehdottomana, että tuon ikäinen lapsi istuu selkä menosuuntaan, Karhula antaa esimerkin.
Jos istuimen tarvitsee, auto kannattaa varata ennakkoon verkossa ja rastittaa istuin saman tien lisäpalveluna.
– Kun vuokrauksesta saa varausvahvistuksen autosta, jossa turvaistuin on mainittuna, istuin myös löytyy vuokraamosta. Varauksen jälkeen asian voi vielä varmistaa sähköpostilla tai puhelimella, Aviksen myyntijohtaja Satu Hyvärinen sanoo.
Lionel Visurin ei moisesta tarvitse huolehtia. Perhe asioi vuokraamossa sen verran usein, että oma turvakaukalo on osoittautunut käteväksi.
Vuokraamo niin Suomessa kuin kohdemaassakin vastaa vain siitä, että valittu lastenistuin on halutunlainen ja ehjä. Asennusvastuuta vuokraamo ei ota.
– Avustamme ja opastamme totta kai asentamisessa, mutta on kuljettajan vastuulla osata asentaa ja käyttää istuinta oikein, Hyvärinen muistuttaa.
Jos nälkäiset lapset onnistuu saamaan vuokraamoon ja vielä suuremmitta soditta istuimiin, seuraava kysymys koskeekin jo välipalaa. Joskus autossa ruokaileminen on vuokrausehdoissa kiellettyä. Saako autossa syödä, entä jos sotkee?
– Tiukkapipoisia ei autossa syömisen suhteen olla. Pienet muruset eivät palauttaessa haittaa, mutta jos isompi siivous on edessä, lasku voi tulla, Hyvärinen vastaa.
Hertzin Suomen myynti- ja markkinointijohtaja Antti Laakso on samoilla linjoilla.
– Kyllähän matkantekoon eväiden syönti kuuluu oleellisena osana. Vaikka jäätelö tippuisi penkille, se ei välttämättä haittaa, kun sitä on yritetty putsata ja auto on muuten siisti. Sotkeminen on sitten asia erikseen, Laakso sanoo.
Lionel Visuri istuu jo tyytyväisenä takapenkillä. Vaikka välillä ajo-ohjeet kuuluvat takapenkiltä kovaakin, sotkeminen ei hänen tapoihinsa kuulu.
– Mutta ehkä nyt, kun sanon näin, huomaan parin vuoden kuluttua, että asiassa on tapahtunut muutos, Mona Visuri nauraa.