Kotimaa

Uutta pank­kia­siak­kuut­ta ei voi avata ulkomailta käsin

Kotimaa 20.7.2013 8:01
Miila Norros

Jos ulkomailla vakituisesti asuva suomalainen haluaa avata tilin uuteen pankkiin Suomessa, hänen on saavuttava asioimaan kyseiseen pankkiin voimassaolevan sosiaaliturvatunnuksen kanssa.

EU- ja Eta-maiden kansalaiset, jotka asuvat kyseisissä maissa, saavat avata tilin maiden pankeissa. Pankit voivat kuitenkin harkita, antavatko ne tilisopimuksen vai eivät. Harkinta on tehtävä liiketaloudellisin perustein. Useimmissa pankeissa yleinen kieltäytymisperuste on se, ettei asiakas pysty todistamaan todellista tarvetta tilin avaamiselle.

Osuuspankissa avaamisperuste voi olla esimerkiksi varallisuus Suomessa. Danske Bankissa saatetaan kieltäytyä asiakkuudesta, jos ulkomailla asuvalla on tilinkäyttövälineet jo toisessa suomalaisessa pankissa. S-pankissa voidaan avata tili, muttei antaa Osuuskaupan jäsenyyttä, jos ulkomailla asuvalla ei ole vakituista osoitetta Suomessa.

Työ- ja elinkeinoministeriö neuvoo hoitamaan taloudelliset asiat kuntoon ennen muuttoa. Ulkomaille muuttavan kannattaa solmia tilisopimukset pankin kanssa etukäteen, ja hoitaa tarvittaessa valtakirja pankki- ja veroasioiden hoitamiseen kontaktihenkilölle Suomessa.

Lue lisää 20.07.2013 Kalevasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222

 

MAINOS

Kommentoi

Pankit näyttävät tekevän kaikkensa henkilöiden, työvoiman ja pääoman vapaan liikkuvuuden turvaamiseksi,..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ja kelan sivulle ei pääse edelleenkään ilman pankkikorttia tai henkilöllisyystodistusta.ruotsissa pelaa ,siella annnetaan kayttajanimi ja salasana jos pankkikorttia ei ole. eihan se kannata maksaa pankille kortista vain ,etta paasee kelan sivulle. siita ollaan turhaan valitettu.muutosta ei tule systeemiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se sääli. Että ilman henkilöllisyystodistusta ei pääse asioimaan, sääli se on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kun asut ulkomailla niin et tarvitse suomalaista hekilöllisyystodistusta. ei sitä kannata hankikia vain kelan sivujen takia.on sääli että ajattelu on niin lyhyttä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ulkomailla asuessaan Suomen kansalainen tarvitsee tasan Suomalaisen henkilöllisyystodistuksen. Sääli miten toiset toitottelevat vaillinaisia kansalaisen perustietojaan turuilla ja toreilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi ei ole rahahuolia (eli siis olen köyhä) joten tällaset "uutiset" eivät hetkauta minua suuntaan tai toiseen :)
ja vaikka olisikin rahaa toisen tilin avaaminen vaikkapa sveitsiin olisi lapsellisen helppoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin.
Tilin voi avata muualle Eurooppaan, mutta ei Suomeen.
Ja meillä luullaan, että ollaan vielä tietotekniikan eturintamassa.
Oulussakin puhutaan, että työpaikkoja voitaisiin saada terveydenhuoltotekniikan tietojärjestemistä- Turha luulo, koska suomalainen byrokratia estää jopa pankkiasiakkuuden nykyaikana!
On tipahdettu muun Euroopan kyydistä, mutta Suomessa ei sitä ole vielä huomattu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

>>muttei antaa Osuuskaupan jäsenyyttä, jos ulkomailla asuvalla ei ole vakituista osoitetta Suomessa.

Toimittajan kannattaisi vähän kysellä tarkemmin tuon osuuskauppojen linjauksen perään, on nimittäin
vastoin EU:n vapaan liikkuvuuden säännöksiä ja toisaalta vastoin aikanaan purettua ulkomaalaisomistuksen
rajoituksia. Jos joku noista haluaisi alkaa S-ryhmän kanssa tukkanuottasille niin takuuvarma voitto EU-käräjillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

PankkiAsioiden hoitamisen hankaloittaminen tehostuu. Palveluiden taso muutenkin romahtanut. Huonossa vauhdissa ollaan. Sivistysvaltion irvikuva?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todellakin. Suomi luulee olevansa tietoyhteiskunta, mutta enää ei voi pankkitiliäkään avata, jos ei ole Suomessa vakituista osoitetta.
Aiemmin naurettiin ranskailaisille, kun heillä piti olla sähkölasku todisteena, että sai avatuksi pankkitilin omassa maassaan. Nyt ei Suomen kansalaiset enää saa tiliä avatuksi kuin suurella vaivalla ja valehtelemalla osoitteen. Samalla tavalla on kännykkäliittymän kanssa sekä nettiyhteyksissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

82
OYSissa on hoidossa kahdeksan koronapotilasta – sairastuneita Pohjois-Pohjanmaalla on 73 ja koko maassa 1882
56
Viranomaiset: Itse tehty kasvomaski ei suojaa käyttäjäänsä koronavirukselta – toimi näin, jos teet itsellesi tai läheisellesi maskin
48
Taksiliitossa ollaan huolissaan siitä, että asiakkaan koronatartuntaa ei kerrota – sama taksi voi kuljettaa asiakkaita myös syöpähoitoihin
25
Satoja Oulun kaupungin työntekijöitä yt-neuvottelujen piirissä – lukuisilla sivistys- ja kulttuuripalvelujen henkilöillä palkanmaksu päättymässä
23
Lukuisat Oulun kaupungin työntekijät ovat estyneet tekemään työtään koronatoimenpiteiden vuoksi – Hoivatehtäviin ja Oulu-apuun siirtynyt noin 50
23
Poliisi luopui tänään Uudenmaan tiesulkujen ympärivuorokautisesta miehityksestä – liikkuvaa valvontaa on lisätty
13
Oppilaiden eväsjakelua laajennetaan Oulussa – tiistaista alkaen eväsjakelu käytössä 30 koulussa, katso lista eväiden jakopaikoista

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

195 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ville Tavion näkemykset

Mistä tiedät että presidentti paimentaa Marinia? Et mistään. Kaikki tuo on vain sinun haihattelua. Keksi vaikka joku har... Lue lisää...
oikaisen

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

4.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image