Uu­tis­suo­ma­lai­nen: Hal­li­tus on ni­put­ta­mas­sa eskarin ja ykkös- ja kak­kos­luo­kan samaan ko­ko­nai­suu­teen

Hallitus suunnittelee merkittävää uudistusta koulunaloituksen pehmentämiseksi.

Hallitus suunnittelee merkittävää uudistusta koulunaloituksen pehmentämiseksi.
Hallitus suunnittelee merkittävää uudistusta koulunaloituksen pehmentämiseksi.
Kuva: Jane Iltanen

Hallitus suunnittelee merkittävää uudistusta koulunaloituksen pehmentämiseksi. Uutissuomalaisen mukaan hallitus aikoo niputtaa esikoululaiset sekä ykkös- ja kakkosluokkalaiset samaan kokonaisuuteen, jonka sisällä opettajat voivat antaa samanikäisillekin lapsille erilaista opetusta tarpeen mukaan.

Hallitusohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan esiopetuksesta ja perusopetuksen kahdesta ensimmäisestä vuosiluokasta muodostetaan nykyistä yhtenäisempi kokonaisuus. Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) mukaan suunnitelman tarkka toteutustapa ei vielä ole selvillä.

Anderssonin mukaan mahdollisuus järjestää esi- ja perusopetusta joustavasti samassa ryhmässä on tärkeää etenkin pienillä paikkakunnilla, joissa ikäluokat ovat pieniä.

– Oppilaiden osaamisessa etenkin näinä varhaisina vuosina on paljon vaihtelua jo luonnolliseen kehitykseenkin liittyen, lisäksi osalla voi olla kehitykseen liittyviä erityisvaikeuksia, Andersson sanoo.

Uudistuksen toivotaan vähentävän koulun aloitukseen liittyviä sopeutumisvaikeuksia. Koulun alkua lykkää vuosittain runsaat sata lasta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä