TEM: Taan­tu­ma jättää maa­han­muut­ta­jat jälkeen elin­olois­sa

Maahanmuuttajien on vaikea saavuttaa kantaväestön elinoloja taloudellisessa taantumassa, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö (TEM).

-
Kuva: Leinonen Jukka

Maahanmuuttajien on vaikea saavuttaa kantaväestön elinoloja taloudellisessa taantumassa, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö (TEM).

Ministeriön selvityksen mukaan Suomeen muuttaneet ottavat ajan kuluessa kantaväestöä kiinni esimerkiksi työssä ja koulutuksessa, mutta hitaasti.

Vastikään Suomeen muuttaneiden ja kantaväestön erot asumisessa ja tuloissa ovat suuria.

Erityisesti nuorten tilanne on hankala. Ministeriön mukaan ulkomaalaistaustaisten, peruskoulun suorittaneiden nuorten syrjäytymis- ja työttömyysriski on lähes kuusinkertainen kantaväestön nuoriin verrattuna.

Syrjintää kohdistuu eniten EU:n ulkopuolelta tuleviin ei-länsimaalaisiin.

TEMin mukaan maahanmuuttajien kotoutumisen vertailu on vaikeaa, koska siihen vaikuttavat lähtömaa, sukupuoli ja maahanmuuton syyt. Erityistä huomiota tulisi ministeriön mukaan kiinnittää niihin ryhmiin, joiden on hyvin vaikeaa päästä työmarkkinoille.

TEMin Kotoutumisen kokonaiskatsaus on laatuaan ensimmäinen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä