Kotimaa

Tarja Virolainen löysi todellisen juoksun ilon vasta kuuden maratonin jälkeen

Juoksemisesta muodostui iso ja tärkeä osa Tarja Virolaisen identiteettiä ja vastapaino työelämälle. KUVA: Heli Kurimo
Kotimaa 22.1.2018 19:09
Silja Aitoaho

Tarja Virolainen juoksi pakoon omaa elämäänsä ja ihmisiä. Ymmärrys juoksemiseen löytyi karuista oloista Keniasta.

Mikä on tärkeintä juoksemisessa?

Tarja Virolainen ehti juosta ensimmäisenä suomalaisena naisena World Marathon Majorsin eli kuuden maailman suurimpiin lukeutuvan maratonkilpailun kokonaisuuden, ennen kuin se kirkastui hänelle kunnolla viime kesänä.

Palataan kuitenkin Budapestiin lokakuuhun 2012, jossa kaikki alkoi. Siellä nuoresta asti lenkkeillyt Virolainen osallistui ensimmäiselle maratonilleen yhdessä miehensä kanssa.

Lähtöviivalla päällimmäisiä tunteita olivat paniikki ja täydellisen epäonnistumisen pelko.

Virolainen on kirjoittanut kokemuksistaan Juoksijan sielu -kirjan, joka julkaistiin tammikuun alussa. Siinä hän kuvaa sitä, miten päätös osallistua ensimmäiselle maratonille muutti elämää enemmän kuin hän olisi osannut arvata.

Ensimmäistä kertaa elämässä oli selkeä tavoite, jota kohti kulkea. Omien halujen ja toiveiden sanoittaminen oli aina tuntunut tarpeettomalta.

- Maraton näyttäytyi mustana aukkona myös siitä näkökulmasta, etten tiennyt yhtään miltä tuntuisi päästä maaliin, Virolainen kuvaa.

Abbot World Marathon Majors on kuuden maailman suurimman kaupunkimaratonin sarja, johon kuuluvat Tokio, Boston, Lontoo, Berliini, Chicago ja New York. Kuvassa mitali, jonka Tarja Virolainen sai juostuaan kaikki kuusi maratonia. KUVA: Heli Kurimo

Lopulta ensimmäinen maraton osoittautui tajunnanräjäyttäväksi kokemukseksi, joka muutti juoksun harrastuksesta elämäntavaksi.

- Juostessa pää tyhjeni kaikesta turhasta ja sillä hetkellä kun ylitin maaliviivan, koin olevani vapaa ja puhdas. Sen kokeminen oli jotain sellaista, jota halusin toistaa ja joka motivoi myös harjoittelemaan, hän kertoo.

Tulevina vuosina maratonharrastus imaisi voimalla mukaansa. Juoksemisesta muodostui iso ja tärkeä osa identiteettiä ja vastapaino työelämälle.

Virolainen harjoitteli määrätietoisesti ja sitkeästi 5-6 kertaa viikossa ja osallistui maratoneille eri puolilla maailmaa.

- Teen paljon ajatustyötä päätteellä. Juoksu toi elämään fyysisyyttä ja maratonien kautta myös mitattavuutta ja mahdollisuuden seurata kehittymistäni, pitkään kustannusalalla toiminut ja nykyisin asiakkuusjohtajana työskentelevä Virolainen sanoo.

Maratonin hienous on Virolaisen mielestä siinä, miten suuren haasteen se asettaa. Jokaisella maratonilla tulee hänen mukaansa hetkiä, jolloin juoksu tuntuu niin vaikealta, että päällimmäinen ajatus on se, onko tässä mitään järkeä.

- Suurin kysymys onkin se, missä vaiheessa antaa periksi. Kun huomaa pystyvänsä viemään itsensä oman kestävyytensä äärirajoille, se kasvattaa uskoa itseen.

Määrätietoinen maratonharrastaja ehti selvittää Tokion, Bostonin, Lontoon, Berliinin, Chicagon ja New Yorkin maratonit, mutta lopullisesti juoksun tärkeysjärjestykset kirkastuivat vasta juoksuleirillä Kenian Itenin kylässä viime kesänä.

Siellä huippuluokan juoksijoita valmentavan Brother Colm O´Connelin luennolla ja varsin karuissa olosuhteissa harjoitellut Virolainen havahtui siihen, että juoksussa tärkeintä on hyväksyä nykytilanne ja ymmärtää omat rajansa.

Maratonjuoksija Tarja Virolainen on oppinut oppinut nauttimaan henkistymisen tunteesta. KUVA: Heli Kurimo

- Ymmärsin, että suorittamisen sijaan pitäisi opetella luottamaan omaan tunteeseen ja että juoksun pitää ennen kaikkea tuntua kivalta. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin etsiä motivaatiota itsestään, ei muista.

Sitä ennen harjoittelua olivat määritelleet ja ohjanneet toisenlaiset tavoitteet ja tunteet.

- Taistelin suorittamisen kanssa aivan viime vuosiin saakka. Olin sykemittarin orja.

- Nyt olen  ja siitä, että voin kuunnella kehoani ja juosta välillä myös matalan sykkeen lenkin. Aina ei tarvitse vetää täysillä, eikä se ole niin vakavaa.

Virolaisen näkemykset saavat vastakaikua Jarmo Liukkoselta, Jyväskylän yliopiston liikuntapedagogiikan professorilta ja liikunnan ja hyvinvoinnin dosentilta.

Liukkonen sanoo, että on olemassa kahdenlaista motivaatiota, sisäistä ja ulkoista.

Ulkoinen motivaatio, esimerkiksi lääkärin kehotus aloittaa kuntoilu, saattaa saada aloittamaan liikuntaharrastuksen, mutta se ei välttämättä johda sitoutumiseen pitkällä aikavälillä.

Sitoutuminen taas on yhteydessä sisäiseen motivaatioon, jonka voi löytää, kun toiminta itsessään tuottaa iloa ja onnistumisen tunteita.

- Kun matka on pitkä, pitää oppia nauttimaan matkan tekemisestä, myös psykologisen valmennuksen konsulttina muun muassa urheilijoille toimiva Liukkonen toteaa.

Nykyään tämä onnistuu myös Virolaiselta, joka sanoo aiemmin juosseensa pakoon elämäänsä ja muita ihmisiä.

- Nyt maratonin lähtöviivalla koen, että olen osa tätä juoksijoiden yhteisöä ja että meillä on yhteinen tavoite ja päämäärä.

Myös seuraava maratonia koskeva tavoite on jo asetettu.

- Unelmani on juosta maraton kaikilla mantereilla, ennen kuin täytän 50 vuotta vuonna 2023. Olen oppinut, että asioita voi hyvinkin alkaa tapahtua, kun ne sanoo ääneen.

Sisäinen motivaatio saa sitoutumaan

Sisäinen motivaatio johtaa ulkoista motivaatiota todennäköisemmin sitoutumaan vaikkapa liikuntaharrastukseen.

Sisäisesti motivoitunut ihminen harrastaa liikuntaa ensisijaisesti siksi, että se tuottaa hänelle myönteisiä tunnekokemuksia. Häntä eivät ohjaa ulkoiset motiivit, kuten palkkiot tai pakotteet.

Sisäisen motivaation syntyä voi edistää laatimalla tavoitteita, joiden avulla halutun päämäärän voi saavuttaa.

Lähde: Jarmo Liukkonen

MAINOS

Kommentoi

Tässä on iso ihmisryhmä jonka touhua minä en ymmärrä. Maratonin voi juosta alkaen ja päättäen asunnoltaan. Ei sitä varten tarvitse mennä maailman ääriin. Varaamkin se on jotenkin uskontoon verrattava asia, eikä näin ollen kuulu meille muille, kunhan eivät haitaksi ole.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19:00
Oulun torilla sijaitsevassa hirsiaitassa on nyt esports-valmennuskeskus – oululainen Nicolai Borsheim, 15, unelmoi CS-ammattilaisuudesta Tilaajille
18:45
Supo kannattaa mahdollisuutta poistaa Suomen kansalaisuus vakaviin terrorismirikoksiin syyllistyneiltä – lakiesitys parhaillaan käsittelyssä
18:44
Raskas liikenne vaikeuksissa liukkaalla kelillä Koillismaalla, poliisi kehottaa autoilijoita varovaisuuteen
18:39
Hallitus esittää, että tietyissä tapauksissa turvapaikkakäsittely voitaisiin tehdä jo rajalla – Parhaana vaihtoehtona pidetään käsittelyä jo EU:n rajoilla
18:33
Kärpät-TPS 2.erä: Ykkösketjuun nostettu Jari Sailio vei Kärpät johtoon - Leskiselle ja Jokiselle syöttöpisteet
17:45
Keski-Pohjanmaan litium-kaivos sai ympäristöluvan, kaivos voisi työllistää välillisesti koko maakunnan alueella jopa 500 henkeä
17:11
Heikinharjun säilöönottokeskukselle tulossa 2,6 miljoonaa euroa – kalteripaikkoja ei kuitenkaan tehdä heti, vaan vasta tarvittaessa
68
Suomen Yrittäjien kysely: Enemmistö lisäisi paikallista sopimista työpaikalla –  "Matala työllisyysaste on suurin köyhyyden syy ja hyvinvoinnin uhka"
56
Metsästyskortilla äänestämään? – Kysyimme, voisiko äänestysikärajan laskea osan kohdalla 16 vuoteen
54
Analyysi: Politiikasta vetäytyvä Anne Berner on yhden kauden tuulettaja – keskustaryhmästä lähtee jälleen yksi edustaja pois vapaaehtoisesti
49
Pikavippien mainonta muuttunut entistä aggressiivisemmaksi – ministeri Häkkänen: "Täysin harhaanjohtavaa ja houkuttelee velkakierteeseen"
44
Bernerin asema käy koko ajan tukalammaksi, eroa vaaditaan puolueen sisältäkin – torstaina luvassa perusteellinen keskustelu aiheesta
41
Hulevesilasku kolahtaa oululaisten kiinteistönomistajien postiluukkuihin jo maaliskuussa – Summat viime vuoden tasolla
35
Volvo V60, Ford Focus, Kia Ceed ja Lexus ES300h veivät kärkisijat TM:n perinteisessä talvivertailussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suomalaiset SS-sotilaat

286 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Vuokralla asumisen helppous

jo vain. osalle asumaan tulevista pitää jo sopimusta tehdessä säännöt tehä selväksi samoin kun se, miksi ne on olemassa... Lue lisää...
kaljaa ja tupakkaa

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image