Kotimaa

Taksihuijarit esiintyvät kilpailevien yritysten kuljettajina – ou­lu­lais­nai­nen luuli ottaneensa Helsingissä tutun yrityksen taksin, totuus paljastui kolarin jälkeen

Huijauksissa on tyypillisesti jäljitelty tunnettuja taksiyhtiöitä. KUVA: Timo Marttila
Kotimaa 5.8.2019 7:00
Petteri Lindholm

Taksimarkkinoilla on nähty viime viikkoina huijauksia, joissa taksiyrittäjiä esiintyy kilpailevien yritysten kuljettajina.

Huijauksissa on jäljitelty tyypillisesti tunnettuja taksiyhtiöitä, kertoo Taksiliiton järjestöpäällikkö Katja Saksa.

– Tunnetuilla, isoilla yhtiöillä on luotettava brändi, joten siksi niitä luultavasti halutaan jäljitellä, Saksa toteaa.

Luotettavuudesta on tullut taksimarkkinoilla aiempaa tärkeämpi kriteeri monille asiakkaille, koska taksiuudistuksen jälkeen on tapahtunut paljon huijauksia ja esimerkiksi harhaanjohtavaa hinnoittelua.

Kilpailevien yhtiöiden jäljittelyssä on Taksiliiton mukaan toistaiseksi kyse "lähinnä yksittäisistä tapauksista".

– Joitakin tällaisia tapauksia on kuultu taksiuudistuksen jälkeen, mutta ilmiö näyttää onneksi olevan marginaalinen, Saksa sanoo.

Tukholmassa tunnettujen taksiyhtiöiden ilmeiden ja logojen jäljittely on Saksan mukaan ollut hyvin yleistä sen jälkeen, kun Ruotsin taksiliikenne vapautettiin.

Yleisin keino asiakkaiden huijaamisessa on ollut mainosteippausten käyttö, joilla on jäljitelty luotettavina pidettyjen taksiyhtiöiden ilmettä ja logoa.

– Toiseksi on ollut joitakin tapauksia, että taksien kattokuvuissa on pidetty taksinumeroita, jotka ovat todellisuudessa tuulesta temmattuja, sanoo järjestöpäällikkö Katja Saksa Taksiliitosta.

Numerointia käytetään tilauksia välittävien yhtiöiden tilausten tunnistamiseen. Huijauskupuja on pidetty autojen katolla, jotta taksista saisi vaikutelman, että se kuuluu johonkin tilausvälitysjärjestelmään.

Oululaisnainen luuli istuvansa tutun taksiyhtiön kyydissä

Helsingin laivaterminaalista taksin ottanut oululainen nainen kertoo omasta kokemuksestaan, jossa taksiyrittäjä jäljitteli kilpailijaa maksukuitissakin.

Nimettömästi Lännen Medialle puhunut nainen kysyi terminaalin taksijonossa Taksi Helsingin autoa, koska oli kokenut yhtiön aiemmilla taksimatkoillaan luotettavaksi.

Nainen nousi jonosta taksin kyytiin, jonka kuski sanoi olevansa yhtiön kuljettaja.
Kaupungin keskustassa taksi ajoi risteyksessä toisen auton perään.

– Iskin pään aika kovin etupenkkiin, kun istuin itse takapenkillä. Myöhemmin osa kasvoistani turposi törmäyksestä.

Kuski meni selvittämään kolaria etummaisen auton ajajan kanssa, muttei kysynyt missään vaiheessa kyyditettävänsä voinnista, nainen kertoo.

– Ajaja selvitti kolaria noin viisi minuuttia. Mittarin hän jätti raksuttamaan koko ajaksi ja sulki sen vasta, kun pääsimme perille.

Perillä oululaisnainen sai maksukuitin, jossa oli Taksi Helsingin logo ja yhteystiedot. Kuski ei edelleenkään kysynyt, loukkasiko matkustaja kolarissa.

Seuraavana päivänä nainen soitti Taksi Helsingin asiakaspalveluun, ja kysyi taksimatkasta rekisterinumeron perusteella.

– Tässä vaiheessa ilmeni, että kyse oli huijauksesta. Taksi Helsingin listoilta ei kyseistä rekisterinumeroa löytynyt. Ilmeisesti kyseessä oli varastettu kuittirulla, nainen kertoo.

Taksiliitto ei toistaiseksi ole ryhtymässä toimiin kilpailevien taksiyhtiöiden jäljittelyn suitsimiseksi, koska tapauksia on ollut vähän.

Saksa suosittelee, että taksia tilatessa kannattaa aina tarkastaa taksin hinnoittelu ja pitää mielessä, että taksiuudistuksen jälkeen markkinoille on tullut monenlaisia toimijoita.

– Taksimarkkina on muuttunut hyvin nopeasti, kestää varmasti vielä hyvän aikaa, että asiakkaat tottuvat muutoksiin, Saksa toteaa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (135)

Kiitoksia suomen johdolle ja avoimelle suomelle...tähän meidän pitää tottua,maan rakentaneilla ei ole enää mitää osaa eikä arpaa kotimaassaan. Paremmat edut muilla...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä kannattaa pitäää turvavyötä myös taksissa ja takapenkillä. Ei olisi naama turvonnut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä nyt on hyvä kun voi kysyä matkan hintaa etukäteen ja voi jopa tehdä tarjouksen jos hinta tuntuu kovalta.... ennen uudistusta nykyinen "Nollataksi" oli yksinoikeudella määrännyt matkani hinnan ja jos en ollut valmis maksamaan kyseistä hintaa vaihtoehdot olivat vähissä.. Nyt on onneksi toisin..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos menet Helsinki-Vantaan kentälle ja jatkat taxilla, älä ota kumijalkaa siitä vasemmanpuoleisimmasta jonosta. Hesan kävijät tietää kyllä miksi ei.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi ottaa taxia lainkaan, kun P- junalla tai I- junalla pääsee paljon kätevämmin ja nopeammin, eikä tarvitse edes ulostautua terminaalista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"kestää varmasti vielä hyvän aikaa, että asiakkaat tottuvat muutoksiin" Eli oppivat konnien ketkut ja välttävät huijauksia. Tosi hyviä muutoksia, todella. Ei ole enää taksimatkat harmaita ja tylsiä, vaan todellsia jännittäviä elämysmatkoja, kuin viidakkosafarilla ikään!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannataa asiakkaiden katsoa mihin taksiin hyppäävät lentoasemalta tai yö aikaan taksi tolpalta. Kun otat Otaxin tiedät että ,siellä on mittarit autoissa joiden mukaan ajetaan ja aina saa kuitin kysymättä.Kuljettajat koulutettuja ja paikallistuntemus hallussa. Jos satut jotain unohtamaan autoon saat sen takaisin jopa tuodaan kotiin asti ja heillä on keskus joka välittää tiedot autoihin mahdollisesta unohtuneesta tavarasta. Mutta miten on näillä uusilla taksi yritäjillä jos unohdat jotain niin sinne meni kun kuittia ei saa ja hinnatkin ovat mitä sattuu. Näin ikävästi kävi itselle ja monelle muulle. eikö mikään instanssi valvo villejä takseja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin tai sitten tilaat taksin sovelluksella ja saat paremman palvelun ja halvemman hinnan kuin Otaxilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin jos taksi tulee, usein on tilattu mutta autoa ei ole näkynyt vielä tunninkaan päästä, mutta Otaxi tulee jopa muutamassa minuutissa! Koskaan sovellus autot ei ole edes soitelleet onko edes aikomusta tulla.
Paitsi jos tilaat Otaxin sovelluksella tai Valopilkulla!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kolme kertaa on tämä otaxi yritetty saada paikalle, mutta kertaakaan ei ole tullut. Ilmeisesti ei ositetta löydä, mutta toiset taksikuskit löytävät hienosti. Koskaan enää ei otaxi tule olemaan minun kyyditsijä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keväällä otaxin kuljettaja piti neuvoa perille osoitteeseen, joka on suositulla asuinalueella 10km päässä keskustasta. Kuittikin olisi jäänyt saamatta, jos ei olisi erikseen sitä kysynyt. Kyllä otaxillakin on siis parannettavaa kuljettajiensa koulutuksessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kahdesti sattunut tämmöinen etelän hetelmä ajamaan otaxia.
Piti ite neuvoa perille. Aivan kuutamolla Oulun kartasta.
Toisella kertaa en saanut kuittia, ku mittari "oli unohtunut" laittaa päälle.

Otaxia kehuu täällä vain otaxin kuljettajat

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Bernerille kiitos siitä, että vapautti kilpailun. Siihen se hyvä vaikutus jäikin. Se on selvää, että nämä "ns. yrittäjät" menevät aina siitä yli, missä aita on matalin. Rehelliset yrittäjät ja asiaakkaat kärsivät. Hallitus on myös supistamassa harmaan talouden tutkintaa, joten sitä saa mitä tilaa. Bernerille pitää kuitenkin saad välittömästi patsas-paikkaa en nyt osaa sanoa, mutta ehkä poliisin tai verottajan pääpaikan eteen. Patsas olisi siinä mustuttamassa virkamiehiä heidän työnsä aliarvioimisesta ja vaikeuttamisersta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se palvelu on paljon huonompaa nyt kuin 1960 luvulla. Silloin taxikuski kysyi että paljonko pitää ottaa rahaa mukaan?. tarkoitti että kyyti ajetaan velaksi ja pimeään kossuun laitanataan kuskilta, joka silloin oli tietysti itse isäntä.
Monet kerran sanoin että lähdetkö ajamaan rahaa ei ole nyt mutta maksan kesällä kun saa hillarhat poimitusta hilloista, ja niin sitä mentiin että penkka vain pölisi. Se oli sen ajan tapa maaseudulla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mamiesseuralainen kiittää pankinjohtaja Perneriä. Sipilää myös. Meidän kylän kilpaileva taksi on halvempi, mutta takaistuimilla on voimakas pierun haju.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikessa markkinatalous ja kilpailu ovat parantaneet palvelua ja laskeneet hintoja. Näin tulee käymään myös taksibusineksessä. Käytännössä palvelu on jo parantunut, kun tilauksen voi tehdä ilmaiseksi applikaatiolla, eikä tarvitse soittaa yli 2 euroa maksavaan 0700-numeroon, joka täytyi tehdä aiemmin tilatakseen taksin.
Itse käytän taksia viikottain Oulun seudulla, ja homma toimii hyvin: tarjoushintoja edelleen odotan, mutta ei taksitaksat ainakaan enempää ole kuin vuosi sitten.
Jos vanha systeemi olisi meillä edelleen, ei esim Uber olisi laillinen Suomessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taksikilpailun vapauttamisesta valittajat eivät joko itse käytä koskaan taksia tai eivät ole valmiita tekemään hintavertailua. Sovelluksella tilattu taksi on nykyään paljon halvempi kuin ennen ja auton saapumisen näkee ruudulta. Todella hyvä uudistus!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mietihän sitä ja jos ei omin avuin selviä, niin ole rauhassa sillä olet vain oululainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (135)

Uutisvirta

10:12
Poliisikyselyn hyytävät tulokset: Poliisit eivät usko pystyvänsä takaamaan suomalaisten turvallisuutta
10:03
Jari Sillanpää paikalla oikeudessa, syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – laulajatähti kiistää syytteet
10:02
Butterfly Ventures pyrkii hiilineutraaliksi pääomasijoittajaksi
9:19
Pohjoisen poliiseista kolmasosa katsoo työturvallisuuden heikentyneen – asiakkaat ovat entistä aggressiivisempia ja arvaamattomampia
8:45
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
8:43
Väitös Oulun yliopistossa: Mobiilipelien grafiikkaoptimoinnin haasteet on mahdollista ratkaista
7:00
Päivän leffapoiminnat: Arto Paasilinnan Ulvova mylläri sai Asterix-käsittelyn – ranskalaisessa kyläkomediassa on sadunomaisia piirteitä
23
Koronan leviäminen uhkaa Euroopassa, hallitus pui varautumista keskiviikkona – Asiantuntija vastaa kysymyksiin pandemian uhasta, viruksen leviämisestä ja rokotuksista
20
Uutisanalyysi: Oulun yliopisto tulossa Raksilaan – sijainnilla iso merkitys kilpailukyvylle Tilaajille
11
Raskaat ajoneuvot syynissä Haukiputaalla – saldona jarruvikoja, kortitta ajoja ja ammattipätevyyden puuttuminen
6
Koirille uusi puistoalue Toppilan Rantapuistoon
4
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
3
Tervahiihto peruttiin hätiköidysti – Oulun seudulla mitä parhaimmat lumi- ja latuolot Lukijalta
3
Pohjois-Pohjanmaalla enemmän työttömiä kuin viime vuonna, maakunnan suurin työttömyysaste Taivalkoskella

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Onko pakko omistaa auto?

Elämänympyrät jää aika pieniksi ilman autoa, varsinkin kesällä. Lue lisää...
Lady in black

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image