Kotimaa

Susivihapuhe kärjistyy: kohteina Luke, Riistakeskus, ministeriö ja nyt myös Met­säs­tä­jä­liit­to – "Aiotteko lähteä täältä elävänä?"

Susi synnyttää muiden tunteiden ohella vihaa. Se puolestaan johtaa yhä useammin vihapuheeseen, jonka maalina ovat virkamiehet, tutkijat, riista-alan työntekijät tai vapaaehtoiset. KUVA: /All Over Press
Kotimaa 5.11.2019 6:00
Jami Jokinen

Luke joutui jo selvittämään henkilöstönsä turvallisuusriskit, ja työhyvinvointi on uhattuna muissakin organisaatioissa. Tänään julkaistava suden kannanhoitosuunnitelma tuntuu taas voimistaneen vihapuhetta.

Luonnonvarakeskus (Luke) selvittää henkilöstönsä akuutteja turvallisuusriskejä suteen liittyvän vihapuheen vuoksi. Selvitykseen jouduttiin, sillä vihapuhe maalittaa yhä voimakkaammin yksittäisiä henkilöitä.

Toistaiseksi tutkimuslaitoksessa on saatu vielä työt tehdyksi.

– Jos tilanne menisi pahemmaksi, niin sitäkin näkökulmaa olisi mietittävä. Kaikilla ihmisillä ei välttämättä ole harkintakykyä, muistuttaa tutkimusprofessori Ilpo Kojola Lukesta.

Sinänsä kyseessä ei ole uusi ilmiö, mutta sitä on kiihdyttänyt erityisesti sosiaalinen media.

– Tähän liittyy lisäksi sähköpostikampanjoita, puhelinsoittoja, rikosilmoituksia ja kanteluja, listaa neuvotteleva virkamies Sami Niemi maa- ja metsätalousministeriöstä.

Valheellisia väittämiä ja salaliittoteorioita

Suden aiheuttamat vihan tunteet kohdistuivat suden ohella pitkään luonnonsuojelujärjestöihin, ja sen taustalla oli usein – joskaan ei aina – metsästäjiä. Luonnonvarakeskus eli Luke on ollut myös hyvin kauan heidän hampaissaan.

– Yksi eniten toistuvia mantroja on epäluottamus Lukea kohtaan. Tuntuu, että se kuuluu joidenkin metsästäjien puheeseen ikään kuin itsestään selvänä, Niemi pohtii.

Vihapuheissa Lukea syytetään valehtelusta, tarkoituksellisesta tutkimustulosten vääristelystä, susien siirtämisestä ja muista salaliitoista. Tutkimuslaitosta nimitetään jopa terroristijärjestöksi.

– Jos keskustelua pääsee joskus avaamaan, ei villoja paljon ole.

Metsästäjien etujärjestö uusin kohde

Viime aikoina vihapuhe ja suoranainen kampanjointi on suuntautunut yhä rajummin myös Suomen Riistakeskukseen ja viimeksi Suomen Metsästäjäliittoon. Ministeriökään ei ole säästynyt.

Riistakeskus saa vihaa päälleen erityisesti poikkeuslupien eväämisestä ja metsästäjien etujärjestö "petturuudesta".

– Meillä ilmiö on kärjistynyt muutaman viime kuukauden aikana, sanoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari.

Hän arvelee, että muutos johtuu suden kannanhoitosuunnitelman päivityksestä, jota on tämän vuoden aikana tehty laajassa yhteistyössä viranomaisten ja järjestöjen kesken.

Ristiriidoista huolimatta susiasioista on pystytty "ylätasolla" keskustelemaan aiempaa rakentavammin. Kentällä tunnutaan sen sijaan olevan syvällä poteroissa, ja parantunut keskusteluyhteys tulkitaan negatiiviseksi asiaksi.

– Metsästäjäliiton johdon motiiveja epäillään. Esimerkiksi minua väitetään suojelujärjestöjen myyräksi, toiminnanjohtaja sanoo.

– Mukana on tietämättömyyttä, mutta pieni osa jäsenistöstämme haluaa myös pitää yllä vastakkainasettelua. Myös suojelupuolelta tulee aika roisia mollausta minua ja Metsästäjäliittoa kohtaan.

Häpeällisen kuoleman toivotuksia

Vaikka suorilta tappouhkauksilta on pääosin vältytty, riittää erityisesti sosiaalisessa mediassa erilaisia häpeällisen kuoleman toivotuksia.

– Minut ja tunnetuin maastoihmisemme Seppo Ronkainen on toivottu telkien taakse, ja avain pitäisi heittää kaivoon, Ilpo Kojola kertoo.

Kaikki lukelaiset on myös esimerkiksi kehotettu laittamaan "hirthen".

Siitari sanoo, että juuri some tekee asiaan puuttumisen hyvin vaikeaksi. Liitto on ajoittain yrittänyt osallistua somekeskusteluun, mutta väärien tietojen oikominen on usein mahdotonta.

– Pitäisi olla ympärivuorokautinen somepäivystys ja valtavasti henkilöresursseja.

Ei vain somessa, vaan myös kentällä

Kojola ei itse juuri seuraa somen susikeskustelua.

Hänen mukaansa aktiivisesti kentällä liikkuvat tutkijat törmäävät vihapuheeseen ja jopa uhkailuun myös elävässä elämässä. Esimerkiksi autoja seuraillaan, mikä on tulkittavissa jonkinasteiseksi vihamielisyyden osoitukseksi.

Pahimmat henkilökohtaiset osumat ovat Kojolallekin tulleet suorassa kontaktissa.

Aiemmin tutkimusprofessori kiersi aktiivisesti susiin liittyvissä yleisötilaisuuksissa, joissa tupa oli usein täynnä ja toisinaan osa väestä humalassa.

– Kerran yleisöstä huudettiin, että aiotteko lähteä täältä elävänä. Lähtiessä oli pälyiltävä, käykö joku kimppuun. Se jäi kyllä mieleen.

Usein riittää höyryjen purkaminen sanallisesti, mutta ajatukseen ei voi tuudittautua.

"Nimenomaan työhyvinvointikysymys"

Ministeriössä tilanne huolestuttaa. Vaikka sanoista ei päädyttäisi tekoihin, riittää pelkkä vihapuhekin tekemään työstä raskasta.

Ilmiö haittaa selvästi jaksamista Luken ohella Metsästäjäliitossa ja Riistakeskuksessa.

– Tämä on nimenomaan työhyvinvointikysymys, Niemi painottaa.

Kojola muistuttaa, että yksittäiset työntekijät suorittavat heille annettuja tehtäviä.

Esimerkiksi Luke toteuttaa ministeriössä linjattua susipolitiikkaa, ei kirjoita sitä. Riistakeskus puolestaan tekee lupapäätöksiä ministeriön, lakien ja oikeuskäytännön ohjaamana.

– Välillä ankara kritiikki tuntuu kohtuuttomalta, etenkin kun se menee henkilökohtaisuuksiin.

Vapaaehtoiset kovassa paikassa

Susivihapuhe ei osu vain ammattilaisiin, vaan sitä joutuvat kohtaamaan myös jatkuvasti vihaisia ihmisiä kohtaavat paikalliset vapaaehtoiset. Heitä on niin luonnonsuojelujärjestöissä kuin riistanhoitoyhdistyksissä ja metsästäjäliitossakin.

– Maltillinen porukka ahdistuu vihapuheesta yhtä lailla kuin tutkijatkin, Sami Niemi sanoo.

Asia tuli selvästi esille kannanhoitosuunnitelmaa pohjustaneella maakuntakierroksella. Käytännössä susivihakeskustelu ohjaa itse itseään.

– Ei uskalleta välttämättä sanoa sitä, mitä tiedetään, koska se ei kuulu siihen keskusteluun, jota äänekkäimmät haluavat käydä.

Heli Siitarin mukaan esimerkiksi metsästäjäpiirien vapaaehtoiset ovat erittäin kovilla, eivätkä välttämättä uskalla kumota huhuja ja jakaa faktoja.

– He pelkäävät joutuvansa hyökkäyksen kohteeksi. Tämä asia pitäisi pystyä ratkaisemaan.

Siitarin mielestä paikallisten vapaaehtoisten kouluttaminen asiantuntijoiksi on vielä puutteellista. Eri viranomaisten ja etujärjestöjen viestinnässäkin olisi tekemistä.

Jo väärä sanavalinta voi synnyttää väärinymmärrystä ja vihaa, eikä avoin tiedottaminenkaan ole kaikkien mieleen.

– Kun viestintää on lisätty, on tullut kritiikkiä, jonka mukaan nyt selitellään tekemisiä.

Käänne ilmassa, tai sitten ei

Juuri alkanut viisivuotinen Susi-Life -hanke (LIFE BorealWOLF) panostaa vahvasti viestintään, mutta esimerkiksi yleisötilaisuuksissa voi olla edessä tuttu vihapuheaalto.

– Toivon, että Life-hanke parantaa tilannetta, mutta pelkään, että todellisuudessa tilanne huononee ainakin hetkeksi, Siitari miettii.

Vihapuhetta voi kiihdyttää myös kannanhoitosuunnitelman päivitys, joka julkaistaan tänään.

Kojolan mukaan on kuitenkin merkkejä myös paremmasta. Voimakasta, ihmisiinkin kohdistuvaa susivihaa tuntee vähemmistö suomalaisista.

– Hiljainen enemmistö on herännyt ja sen mielestä tilanne on mennyt liian pitkälle.

Toisaalta kyse on laajemmasta yhteiskunnallisesta ilmiöstä, jossa vihapuhe yleistyy joidenkin mukaan jo eduskunnassakin. Susipiireissä ei kaikkea saada ratkaistua.

– Jotakjn tällä ilmiölle täytyy pystyä tekemään, Niemi summaa.

Suden kannanhoitosuunnitelman päivitys julkaistaan tänään klo 10. Somessa esitetyistä väitteistä huolimatta mukana ei ole kanta-arviota. Julkistusta voi seurata reaaliajassa maa- ja metsätalousministeriön verkkosivulla.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (141)

En ole ikinä ymmärtänyt, miten susi voisi olla uhanalainen. Miten susi voidaan edes määritellä uhanalaiseksi eläimeksi Suomessa tai missään muuallakaan maailmassa? Niitähän on kymmeniä ellei satoja tuhansia ympäri maailmaa. Uhanalaisiksi ymmärrän jotkut visentit, norsut, sarvikuonot, lumileopardit, Bengalin tiikerit jne. Joku dodo eräät muut lentokyvyttömät linnut on metsästetty loppuun maailmasta. Niitä ei saada enää takaisin. Mutta että susi! Suuren populaation omaavan suden väittäminen uhanalaiseksi; sehän on naurettavaa! Se ei mene ihmisillä jakeluuni. Susi on pelkästään peto ja vahinkoeläin sekä porotalouden, lammastalouden, yleensä eläintenpidon ja nykyisin juuri koirien kannalta. - Niin ja olen yliopistotutkinnon omaava kaupunkilainen ja tietämystä on tältäkin alalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minusta ihan käsittämätöntä tuo susista vouhkaaminen.Luonnossa on tilaa susille ja muillekkin suurpedoille ja enkä metsästäjänä kiinnitä koko asiaan mitään sen kummempaa huolta. Jos Suomen kokoisessa maassa on vähän yli 200 sutta,niin ei niitä joka hehtaarille riitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Te "metsästäjätkin", joille susista ei ole haittaa, puolustatte susia ja muitakin suurpetoja. Susi on pelkkä haittaeläin. Jos se ei tapa syödäkseen karjaa, kotieläimiä, koiria tai ihmisiä (onneksi ei Suomessa yli sataan vuoteen), niin sitten luonnon eläimiä. Joskus ne eivät edes tapa saalistaan, vaan syövät elävältä ja jättävät kuolemaan kitumalla, kun omat vatsat on täynnä. Suomen noin 200 sutta aiheuttaa noin miljoonan euron vahingot vuosittain ihmisten omaisuudelle. Lisäksi nyt tuo LIFE BorealWOLF-hanke maksaa 5,5 miljoonaa euroa viiden vuoden ajan. Vaikka se on EU:n hanke, niin jää siitä suomalaisillekin maksettavaa. Susien sietäminen olisi myöhässä jo silloin, jos jokaisesta vahingosta voisi vahingon tekijän poistaa, on sitten kyseessä yksittäinen susi tai lauma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannatan lämpimästi, että susia olisi paljon, jotta söisivät nuita riettaan poroja, jotka ovat kiusaksi ihmisille poronhoito alueilla. Poroista paljon enemmän haittaa kuin susista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisi mukava olla kärpäsenä katossa, kun Luken virkamies menee keskustelemaan koiransa sudelle menettäneen metsästäjän kanssa ja kehottaisi tätä ymmärtämään sutta. Missä on virkamiesten ja politiikkojen järki.Kysyn vaan. Kuka niitä susia alkaa sinne ruotsiin viemään. Miten on ajateltu, että venäjä saadaan mukaan tähän. Ette ole tosissanne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sudet vaan poronhoitoalueelle, petokorvaukset pois poroharrastelijoille. Loppuu se harrastelu eteläisiltä alueilta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olipa ihana kirjoitus, olen aivan samaa mieltä. Poroista on paljon enemmän haittaa kuin susista. Sudet ovat pelkästään lihansyöjiä, joten tottakait ne poroja syö elääkseen. Laittakoot poronomistajat elukkansa kotipihansa aituukseen ympäri vuotisesti, niin eivät olisi niin alttiita pedoille, liikenteelle ja ei tarvitsisi niitten perässä laukata kaiken aikaa ja mikä parasta, eivät olisi ihmisten kiusoina ja riesoina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin. Villieläimet kuuluvat koko Suomeen.
Suomessa on alle tuhat päätoimista porotalouden harrastajaa. Monelle ala on vain harrastus ja lisäbisnes.
Poronhoitoalue tulisi rajata vain Ylä-Lappiin ja vain saamelaisille.
Viime vuosina muutama suomussalmelainen poroisäntä on saanut vuosittain jopa yli 200 000 euroa petokorvauksia, joista ainakin osa on ollut "petokorvauksia".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vapauttakaa hirvenpyynti jokamiehen oikeudeksi ja samalla kieltäkää koirankäyttö hirvenpyynnissä niin jää Sudelle tilaa Suomen metsiin. Nyt tilanne koirien osalta on käsittämätön kun katsoo minkälaiset määrät suomessa on metsästyskoira.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Susikannan ylärajoilla aletaan jo olla. Arvioiden mukaan historian aikana susikanta on ollut suurimmillaan 400 suden tietämissä aikakaudella 1600-1900. Tosin tuohon aikaan susi tappoi vuosittain useita ihmisiä, enimmäkseen paimenpoikia ja - tyttöjä. Surullisimmat vuodet jotka löytyy kirkonkirjoista on vuodet 1880-1882 jolloin yksi susipari tappoi yli 20 lasta väijymällä talojen pihapiireistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muinoin, vielä 70-luvulla, lapset vaeltelivät lähimetsissään ainoana pelkona eksyminen - minä eksyin joskus 50-luvulla - nyt ei tohdi laittaa kakaroita metsään omin nokkinensa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko luonto metsästäjiä varten vai onko luonto luontoa varten? Kyllä on monella peiliin katsomisen paikka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä joka on koiralla metsästäjä ja kasvattanut koiran ja huonolla tuurilla menettää opetetun koiran niin kyllä raha ei korvaa sitä .Iselläni oli koira vaan,susia ei ollut näin paljon kuin nykyisin .Kysynkin kellä on oma koira joka tänne puolustaa susia ja käy metsällä oman koiran kanssa ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä on vihapuheen määritys? Miksi tätä "vihapuhetta" näiden toimijoiden mielestä vain yhteen suuntaan. Luke on täysin luonnonnonsuojelijoiden käsissä. Samaa yrittävät tehdä metsästäjäliitosta.

Eikö nyt hyvänen aika metsästäjien liitto ole perustettu metsästäjien etujärjestöksi. Nyt vaihtoon sieltä johto tai perustetaan kokonaan uusi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kommenteista näkee että moni ei ymmärrä enää oikeasti luontoa ja maalla asuvan näkemää tilannetta ja todellisuutta. Kerrostalon yläkerrassa on helppo sutta suojella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jotain sitä pitää elämässä pelätä, ja sudet ja hait on siihen käteviä kun niitä voi turvallisesti pelätä lehtien sivuilla ja somessa ja kännissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaisiko kojolan ja kumppanien sekä yleensäkin maa- ja metsätalousministeriön vilkaista peiliin ja miettiä mistä ihmisten tyytymättömyys ja raivo johtuu. Susiasiassa on kuunneltu vain ja ainoastaan kalliossa asuvia takkutukkia jotka haluaa autiot maaseudut ja lopettaa metsästyksen kokonaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On turhaa yleistystä, että maaseudun ihmisten elämä olisi jotenkin susien myötä muuttunut. Todellakaan kaikki maalla tai korvessa elävät ihmiset eivät ajattele niin, vaikka olisi koiria tai lapsia.

Siitä ei puhuta koskaan, minkälainen uhka lapsille ovat myös metsistä pihoille tulevat kookkaat metsästykoirat tai hirvikiväärien harhaluodit.

Kaikki maalaiset eivät metsästä. Kaikki maalaiset eivät myöskään ole luonnonsuojelijoita. Kaikki maalaiset eivät omista eläimiä, joille susi olisi uhka. Paljon maalaisia elää omassa rauhassaan omilla alueillaan ja sudet viereisissä metsissä. Eivätkä ne koskaan kohtaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Järkevä mielipide. Metsästys valtaa muutenkin muilta metsässä liikkujilta tilaa. TV. Melkein itsekin ammutuksi tullut lenkkeilijä Muhokselta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (141)

Uutisvirta

20.11.
Postin työriitaan ei saatu keskiviikkona ratkaisua – PAU: keskeiset asiat yhä ratkaisematta
20.11.
Voitot kiersivät ravilegenda Pekka Korpea juhlakilpailussa – toisen juhlalähdön voittoon ajoi poika Janne Korpi
20.11.
Tähtitodistaja: Trump vaati Ukrainalta vastapalvelusta vierailusta Valkoiseen taloon
20.11.
Uutissuomalainen: Omistajaohjausministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista
20.11.
Kun professori Vesa Puuronen pyysi Mannerheimin kuvan poistamista kasvatustieteilijöiden kiltahuoneelta, oli lopputuloksena valtava myrsky
20.11.
Kaleva Live: 22-Pistepirkon Oulun-keikka keskiviikkona Tilaajille
20.11.
Pudasjärven lentokentän vuokrakiistan taustalla lukion ilmailulinjan oppitunnit – Suviseurojen järjestäjät odottavat oikeuden päätöstä lentokentän käytöstä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

224 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kovapalkkaisimmat ammattityöntekijät kuuluu ammattiliittoon. Nytkin itselleni maksetaan 25% enemmän kuin TES määrää. Amm... Lue lisää...
FAKTAA.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image