Kotimaa

Suomesta maksetaan net­ti­hui­ja­reil­le miljoonia euroja – tieto riskeistä ei auta, rakkauden nimissä huijataan yhä enemmän

Poliisi ei pysty tarjoamaan kansainvälisissä rikosjutuissa yhtä tehokkaasti apua kuin Suomessa tapahtuneissa jutuissa, sanoo poliisitarkastaja Jyrki Aho KUVA: Veera Korhonen
Kotimaa 22.7.2018 8:00
Rebekka Härkönen

Ulkomaalaisilta nettihuijareilta on miltei mahdotonta saada rahoja takaisin. Poliisi tutkii harvoin alle kymppitonnin juttuja.

Ulkomaalaisille nettihuijareille hävittyjä rahoja on lähes mahdotonta saada takaisin, sanoo poliisi. Alle kymmenentuhannen euron juttuja poliisin on useimmiten turha edes tutkia.

Kansainvälisissä jutuissa kustannukset nousevat helposti vahinkoa suuremmiksi. Lisäksi monet maat kuten Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Espanja ovat ilmoittaneet, etteivät ryhdy lainkaan toimenpiteisiin, jos vahinko ei ylitä tiettyä summaa.

– Poliisi ei pysty tarjoamaan kansainvälisissä rikosjutuissa yhtä tehokkaasti apua kuin Suomessa tapahtuneissa jutuissa, sanoo poliisitarkastaja Jyrki Aho Poliisihallituksesta.

Keskusrikospoliisin mukaan esimerkiksi nigerialaiskirjeet ja rakkaushuijaukset jäävät pääsääntöisesti selvittämättä.

– Huijarista jää tietoja hyvin vähän. Raha siirtyy toisessa päässä nopeasti seuraavalle tilille tai nostetaan heti ulos, kuvailee rikoskomisario Lauri Salo Keskusrikospoliisin kansainväliseltä linjalta.

– Sijoitushuijauksia on joskus jopa onnistuttu selvittämään, sillä niissä yhteystietoja ja muita jälkiä jää tyypillisesti enemmän.

Muualla maailmassa turvallinen pankkijärjestelmä ja tehokas viranomaistoiminta eivät ole itsestäänselvyys. Tilien avaaminen ei vaadi välttämättä tunnistautumista, eikä viranomaisilla ei ole halua tai edes kykyä nettipetosten selvittämiseen.

– Jos valtiossa ei ole käytössä edes väestötietojärjestelmää, huijarin henkilöllisyyttä on aika vaikea selvittää.

Rakkaudennälkää käytetään sumeilematta hyväksi

Suomalaiset syytävät rahaa ulkomaalaisille nettihuijareille miljoonia euroja vuosittain.

Vaikka ihmisten tietoisuus nettihuijareiden toimintamalleista on lisääntynyt, Pohjoismaiden suurimman pankin Nordean mukaan ilmiö ei ole rauhoittumassa.

– Rakkaushuijauksien määrä on jopa hienoisessa kasvussa. Kryptovaluuttahuuma taas houkuttelee uteliaita ihmisiä epärehellisten sijoitushuijareiden ansoihin, kuvailee Jon Paavilainen Nordean viestinnästä.

Huijatuksi tuleminen ei vaikuta olevan sidoksissa älykkyyteen, koulutustasoon tai sosiaaliseen asemaan. Huijarit hyväksikäyttävät ihmisille yleisesti ominaisia piirteitä kuten ahneutta, myötätuntoa ja rakkaudennälkää.

– Voimakkaat tunteet, kuten rakkaus, tekevät ihmisestä suorastaan oikeustoimikelvottoman, kuvailee johtaja Risto Karhunen Finanssiala ry:stä.

– Tavallisen ihmisen näkökulmasta tarinat ovat hiottuja ja selitykset sekä dokumentit uskottavia, sanoo Lauri Salo Keskusrikospoliisista.

Ihmisen tyypillisimpiä ajatusvirheitä on, että lisäsatsaus parantaa surkean sijoituksen voittomahdollisuuksia. Ammattihuijarit vetävät tästä narusta tehokkaasti.

– Moni antaa vähästään. Jotkut myyvät omaisuuttaan, esimerkiksi asunnon, tai ottavat lainaa, kuvailee rikosylikomisario Jari Riiali Lounais-Suomen poliisista.

Osa vaatii poliisia vahvistamaan asiakirjoja aidoiksi, eikä usko edes rahat menetettyään, että kyse oli huijauksesta. Myös Nordeasta kerrotaan, että usein edes yhteydenotto pankista ei saa uhria luopumaan haaveistaan.

– Jälkeenpäin moni häpeää. He hyväksyvät sen, että rahoja on erittäin epätodennäköistä saada koskaan takaisin.

Huijausten takana järjestäytynyt rikollisuus

Ulkomaisten nettihuijauksien takana on pääsääntöisesti järjestäytynyt rikollisuus.

– Huijarit näkevät todella paljon vaivaa vakuuttaakseen uhrin, sanoo Jyrki Aho Poliisihallituksesta.

Uhrit ovat saaneet esimerkiksi linkkejä täysin aidoilta vaikuttaville pankkisivuille, joissa uhrin nimissä olevalle tilillä näkyy esimerkiksi 1,5 miljoonaa euroa.

– Mutta ne ovat pelkkiä linkkejä, eikä mikään ole totta. Samoja tarinoita, viestejä, kuvia ja dokumentteja voidaan käyttää kymmenien ihmisten huijaamiseen.

– Hälytyskellojen pitäisi alkaa soida heti, kun nettituttu tai tuntematon ihminen pyytää rahaa, Aho toteaa.

 

Näin huijataan

Lounais-Suomen poliisi keräsi alueellaan tapahtuneita nettihuijausjuttuja kuluneen vuoden ajalta ja muun muassa tällaisia huijauksia oli tehty.

Hätä

Vahinko 40 000 euroa. Laivan kapteenina esiintynyt amerikkalaismies kertoi netissä laivansa joutuneen merihätään Malesian edustalla. Henkilöpaperit katosivat evakuoinnin yhteydessä ja hänet pantiin siksi maahanmuuttovankilaan. Mies tarvitsi rahaa vapautuakseen.

Arpajaisvoitto

Vahinko 13 000 euroa. Messengerissä tuli viesti 80 000 dollarin arpajaisvoitosta. Nainen maksoi voitonlunastusmaksuja. Kun naiselta pyydettiin lisää rahaa voittorahoja kuljettaneen auton onnettomuuden takia, hän tajusi huijauksen.

Vahinko 10 000 euroa. Englanninkielinen henkilö houkutteli puhelimitse pelaamaan voitokasta rahapeliä. Nainen luovutti miehensä verkkopankkitunnukset pelitilin avaamista varten. Miehen tili tyhjennettiin.

Vahinko 150 000 euroa. Netissä mainostettu sijoitusrahasto tarjosi huikeaa tuottoa. Mies yritti pelastaa sijoitukset lisäpanoksella, mutta koko raha katosi Karibialle.

Sijoitus

Vahinko 60 000 euroa. Ulkomaalaiset sijoitustilit lupasivat suurta tuottoa. Sijoitusyritykset olivatkin pelkkiä nettisivustoja.

Vahinko 150 000 euroa. Netissä mainostettu sijoitusrahasto tarjosi huikeaa tuottoa. Mies yritti pelastaa sijoitukset lisäpanoksella, mutta koko raha katosi Karibialle.

Vahinko 400 000 euroa. Sijoituksen Texasissa toimivaan öljy-yhtiöön piti välittyä kiinalaispankin kautta, mutta se katosi.

Vahinko 320 000 euroa. Japanilainen pankkiiriliike vaikutti hyvin uskottavalta, liike piti tiiviisti yhteyttä ja lähetti aidonnäköiset dokumentit. Osakkeet olivat pelkkää huijausta.

Valeviranomainen

Vahinko 15 000 euroa. Europolin poliisiksi esittäytynyt soittaja kertoi, että naisen sähköpostitili on kaapattu. Norsunluurannikon poliisipäällikkö vaati maksua viranomaiskuluista saatuaan tekijät kiinni.

Vahinko 60 000 euroa. Nettirakkaus lypsi naiselta rahaa eri tekosyillä. Mies oli matkalla tapaamaan naista, kun jäi kiinni Ranskassa. "Tulliviranomaiset" karhusivat naiselta vielä 15 000 euroa What's up -viestin välityksellä.

Rakkaushuijaus

Vahinko 30 000 euroa. Deittisivustolla tavattu amerikkalaisnainen lypsi mieheltä rahaa lääkelaskuihin, lentolippuihin ja tulliasiakirjoihin vuoden aikana 30 000 euroa. Rahat katosivat Ghanaan ja Yhdysvaltoihin.

Vahinko 250 000 euroa. Uusiseelantilaismies oli pidätettynä Turkissa, eikä voi hoitaa siksi raha-asioitaan. Nainen ehti siirtää uskoa miehen selityksiin vuoden.

Vahinko 40 000 euroa. Nettituttava juoni mieheltä tämän henkilötiedot ja tilasi miehen nimissä verkkokaupoista yli 20 000 eurolla tavaraa. Mies oli siirtänyt naiselle myös rahaa. Perintäkirjeet saivat miehen heräämään haaveistaan.

Vahinko 100 000 euroa. Iranilaisdiplomaatti työskenteli Afganistanissa. Hän maalaisi naisen kanssa yhteistä tulevaisuutta omistamassaan talossa Yhdysvalloissa. Afganistanissa oli vaikea hoitaa raha-asioita, joten mies lainaili naiselta, kunnes katosi.

MAINOS

Kommentoi

Onneksi köyhyys kolkuttaa ovella ja on harvinaista, että aidoille ystävillenikään on joskus varaa lainata pari kymppiä. Ilmeisesti huijaritkin tietävät tämän, koska ensimmäistäkään yhteydenottoa ei ole tullut :D Sinisilmäisyys ja ahneus ovat ohittaneet terveen järjen, mutta jos ihmisellä on kymmeniä tuhansia euroja ylimääräistä rahaa, niin saahan ne antaa kenelle tahtoo. Perään ei tosin kannata sitten itkeä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aina kannattaa lähettää rahaa ,jos vastaanottajana on jokin kehitysmaan osoite , Suomen valtio lähettää myös rahaa varsin vokätisesti ,esim. jokin aika sitten lähetettiin sata milj. kehitysmaiden ympäristö-tutkimuksiin ,ja takuulla ei saada latiakaan takaisin ,puhumattakaan siitä mihin rahat oikeasti menevät ,mutta ei sen niin väliä ,menee se raha aina johonkin ,eli ei muuta kun iloisia klikkauksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomalaiseen mieheen et voi rakastua. Sen sijaan rakastut ulkomaiseen nettihuijariin, joka vie kaikki rahasi. Lepertely ja valehtelu tekee sinuun vaikutuksen. Siitäkö se johtuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

" Toinen on ”yhden ajatuksen -syndrooma”: siinä ihminen on niin tarrautunut johonkin kantaan (usein ajasta jäljessä olev... Lue lisää...
Hihiii

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

14.12.

Fingerpori

14.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image