Moni keski- ja pohjoispohjalainen hätkähti myöhään tiistai-iltana maanjäristystä, joka oli Suomen oloissa harvinaisen voimakas. Kokkolalaisen eläkeläisen Eila Säätelän järistys yllätti kesken unien.
"Se oli kyllä ennen kokematonta. Heräsin siihen, että muutaman sekunnin ajan talo liikkui ja sänkyni sen mukana", Säätelä kertoo.
"Kun hyppäsin pystyyn, ei enää tapahtunut mitään. Ajattelin, että ehkä lähistöllä ammuttiin. Ihan sekunnin kävi päässä, että maanjäristys."
Maa järisi Suomen aikaa puoli kahdeltatoista yöllä. Järistyksen keskus oli Ruotsissa, mutta tärinä tuntui myös usean sadan kilometrin alueella Pohjanmaan rannikolla.
Seismologi Jari Kortström Seismologian instituutista kertoo, että järistyksen voimakkuus eli magnitudi oli 3,6 Richterin asteikolla.
"Suomessa ja Ruotsissa on harvinaista, että magnitudi menee yli kolmen. Yleensä järistysten magnitudi on täällä 2-2,5, jolloin ne havaitaan vain hyvin pienellä alueella."
Suomen järistyksiä ei yleensä edes huomaa
Suomessa on vähän niin voimakkaita maanjäristyksiä, että ne huomaa ilman mittauslaitteita. Kortströmin mukaan niitä on korkeintaan muutama vuodessa.
Eila Säätelälle tiistai-illan maanjäristyskokemus oli koko pitkän elämän ensimmäinen. Hän sai äkkiherätykselleen selityksen vasta keskiviikkona kampaajalla, jossa hän kuuli, että kyse oli todellakin maanjäristyksestä.
Maailmalla maanjäristykset aiheuttavat katastrofaalisia tuhoja, mutta Kortströmin mukaan ne ovat Suomessa niin heikkoja, ettei pelkoon ole syytä.
"Suurimmissa maanjäristyksissä ovat savupiiput kärsineet ja rakennusten kivijalat vaurioituneet. Jos oikein huonosti sattuu, voi tipahdella tavaroita hyllyltä."
Säätelän talo vaikuttaa selvinneen järistyksestä ehjänä.
"Olen kiertänyt talon kivijalan ja katsonut, ettei ole revennyt mitään, mutta ei ole", eläkeläinen kertoo.
Seismologian instituutti sai keskiviikkona useita yhteydenottoja pohjalaisilta, jotka olivat havainneet järistyksen. Eniten ilmoituksia tuli Kokkolasta, mutta järistys oli tuntunut myös Kalajoella, Alavieskassa, Haaparannassa, Torniossa, Sievissä, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa.