Kotimaa

Suomea uhkaa tark­kai­lu­luo­kal­le joutuminen – IMF ja EU-komissio puuttuneet valtion vel­kaan­tu­mi­seen

Kansainvälisen valuuttarahaston valtuuskunnan johtaja Alasdair Scott kävi Helsingissä marraskuussa keräämässä aineistoa nyt julkistettuun maaraporttiin. KUVA: Kimmo Brandt/compic
Kotimaa 17.1.2020 10:38
Pekka Mauno

Suomi on saanut huomautuksia velkaantumiskehityksestään. Asiaan on puuttunut sekä EU-komissio että kansainvälinen valuuttarahasto, joka varoittaa myös valtion omaisuuden myynnin heikentävän Suomen rahoitusasemaa.

Suomi on vaarassa joutua EU:n tarkkailuluokalle vuonna 2024, ellei valtio saa velkaantumista taittumaan.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoitti julkaisemassaan Suomi-maaraportissa, että julkisen talouden velkaantuminen lähestyy 60 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2024.

Kyseessä on raja, jonka ylittäessään Suomi joutuisi EU:n tarkkailuluokalle. Suomi rikkoisi silloin EU:n vakaussopimusta. Sen noudattaminen on vahvistettu Suomen lainsäädännössä ja EU:n perussopimuksessa.

Marraskuussa valtiovarainministeriö joutui jo antamaan selityksen EU-komissiolle, miten Suomi aikoo toteuttaa sopimuksen säännön, joka koskee julkisten menojen kasvua.

EU-komission rankaisutoimet vakaussopimusta rikkoneille ovat toistaiseksi jääneet vähäisiksi.

Vaikka komissiolla on oikeus langettaa rangaistuksia jäsenmaille, jotka rikkovat budjettivajeita ja julkista velkaa koskevia sääntöjä, varsinaisia rangaistuksia ei ole jaeltu.

Ankarin rangaistus on ollut komission tarkkailuluokalle joutuminen.

Ylittyykö raja jo ennen vuotta 2024?

Hallitusohjelmassa arvioitiin vajaa vuosi sitten, että julkisyhteisöjen velka suhteessa bkt:hen on 57,1 prosenttia vuonna 2023.

Viime syksynä valtiovarainministeriö ennusti, että julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen nousee 58,8 prosenttiin jo tämän vuoden lopussa.

IMF:n arvio on, että julkinen velka vuonna 2024 olisi 59,1 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Valtionyhtiöiden myynti ei ole hyvä idea

IMF huomauttaa myös valtion nettorahoitusaseman heikkenemisestä. IMF:n mielestä sitä eivät paranna hallituksen suunnitelmat myydä valtion omaisuutta 3 miljardilla eurolla.

– Valtion velkaantuminen kasvaa ja lähestyy 60 prosenttia bkt:stä vuonna 2024, mutta valtion nettorahoitusasema heikkenee vielä velkaantumista enemmän johtuen valtion omaisuuden myynneistä, IMF kirjoittaa raportissaan.

Sanna Marinin (sd) hallitus peri Antti Rinteen (sd) hallitukselta suunnitelman, että valtio tekee hallituskaudellaan kertaluonteisia investointeja 3 miljardin euron verran.

Ne on tarkoitus rahoittaa myymällä valtion osakeomistuksia 2,5 miljardin euron arvosta ja muuta omaisuutta 500 miljoonalla eurolla.

IMF:n suosituksia ei tarvitse noudattaa

IMF:n arvio on vuosittain toistuva, ja perustuu siihen, että Suomi on valuuttarahaston jäsen.

Sen lisäksi Suomi saa muitakin ulkopuolisia arvioita. Niitä tekevät OECD (Kansainvälisen kehityksen ja yhteistyön järjestö) sekä EU:n komissio.

OECD seuraa jäsenmaidensa talouskehitystä niin kuin IMF:kin. Sekin tekee säännönmukaisesti maatutkintavierailun ja julkaisee sen pohjalta raportin. Tapa koota raportti on samantapainen kuin IMF:llä.

IMF:n ja OECD:n suositukset eroavat kuitenkin EU-komission arvioista siinä suhteessa, että kahden ensiksi mainitun suositukset eivät ole sitovia.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (153)

Suomen kohdalta on fedin ja IMF,n ansa lauennut. Paluuta ei ole muutoin kuin Islannin antaman esimerkin kautta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisiko hallituksen avustajien määrää vähentää, ministerien palkkoja laskea Sipilän hallituksen ajan tasolle sekä laskea turvapaikanhakijoiden avustuksia näin aluksi ja ensimmäisenä toimenpiteenä? No ei tietenkään!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisiko lakien toimivuutta vain testata laittamalla en käyttöön miettimättä toimiiko ne? Hyvin toimi edellisen hallituksen heittolaukausten kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

IMF on juutalaispankkiirien julma työkalu ilman omaatuntoa, jolle tärkeintä on myöntää lainoja maksukyvyttömille valtioille ja saada pantiksi valtion kansallisomaisuuksia, mineraaleja, metsiä, viljelymaita, teollissuden toimijoita ja kalavesiä muutamia mainitakseni. Takaisin maksu, ja korot revitään kansalaisilta korotettuina veroina tai palveluina (orjatyönä). Netin "velkakello" on hyvä seurantatyökalu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaikka korot ovat matalat niin Suomi maksaa korkoja vuodessa miljardin. Saataisiin rautatiet ja muuta infraa kuntoon jos joka vuosi käytettäisiin korko miljardit infran rakentamiseen. Olisi samalla työllisyyden kohentamista.

Sensijaan Marin hallitus haluaa lisää velkaantumista jolloin korkoja pitää maksaa entistä enemmän. Ei käy järkeen Marin hallituksen suunnitelmat, ehkä Marin hallitus ei välitä miten Suomen taloudelle tulee käymään. Ainoa pelastus on että ilmastonmuutos kaataa koko pallon markkinatalouden jossa velat ja omaisuudet nollataan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuta enemmän tulee porukkaa tulonsiirtojen varaan,sitä varmemmin on "pää vetävän kädessä".Ei enää voida elää "käsi toisen taskussa".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

että sama puolueiden välinen vastakkainasettelu ja kina jatkuu hallituskaudesta toiseen, syyllistäen "noita toisia" ja oikeuttaen "meidän" lähes vastaavan toiminnan, jos ei konsaan pahemman.

Luulen, että tolkun kansa (jota osa väittää urbaanilegendaksi) voisi ihan oikeasti mieltyä yli puoluerajojen vaikuttaviin poliittisiin toimijoihin, jos nämä esimerkillään saisivat aikaan konkreettisia, pitkäjänteisiä ja _järkevään_ suuntaan taloutta/eettisyyttä ohjaavaa toimintaa.

Ihmettelen että eikö politiikassa vaikuttajilla ole näkökykyä ymmärtää, että tällainen fiksu toimija(t) saisi laadukkaan (ei €) tuloksenteon kautta taatun uran politiikan pelikentällä. Mutta ilmeisesti verkostoituminen ja toistuvasti esillä olevat omien palkkojen/etujen korotusteemat kertookin oleellisimmat intressit.

"Päiväkäskystä katsotaan kenen etua tai mitä suhdetta tänään ajan, jos ei erikseen mainittua löydy käskystä niin voihan sitä kansan asiaakin varovasti vasurilla sivuta. Hyvällä palkalla ilman tulosvastuuta..."

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minusta ei pitäisi valtion puuttua ollenkaan raha asioihin, antaa rahan liikkua vapaasti, ikään kuin se tuli siinä havukka ahon ajattelijan kirjassa. Tulisi uusi hauska tilanne rahamarkkinoille, vain nokkelimmat bisnes miehet ja rosvot rikastuisi. Mutta ai niin.......? Mutta näinhän se taitaakin jo nykyään toimia!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Fakta, vuosina 2007-2019 valtio velkaantui 80 miljardia. Ainoa puolue, mikä oli kokoajan hallitusvastuussa oli kokoomus. Se oli sitä palveluiden "yksityistämistä".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No ei tuo nyt ihan faktaa ole...valtion velka oli 1990 reilu 9 miljardia, sitten alkoi huima nousu.
Esko Ahon hallitus päätti uransa ja velkaa oli 1995 yli 60 miljardia, siitä eteenpäin velka on kasvanut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, ollen nyt yli 100 miljardia, samalla valtion, eli veronmaksajien omaisuutta on myyty koko ajan. Tätä menoa tulee vielä päivä, jolloin pohjavesialueet muuttuvat monikansallisten yritysten omistukseen....sitten alkaa vesi maksaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

90 luvulle saakka suomen pankkitalous oli suljettu järjestelmä. Valtion velkaa alkoi kertyä EU:n myötä sitä on ollut suoraan suhteessa maailman talouteen, josta suomi on elänyt ylä- ja alamäet vientiteollisuuden mukana..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kreikasta muistamme miten käy, kun velkaantuu liikaa. Kun muut euromaat pääsevät Suomen talouden kimppuun, siinä eivät sosiaalietuudet paljon paina. Heidän mielestään voidaan hyvin mennä Euroopan keskitason alle. Mitäs teette velkaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tarkkailuluokalle, suomi pitää panna apukouluun oppimaan tervettä itsekkyyttä, että selviää globaalissa maailmassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Haaviston johdolla myytiin jo sähköverkot ulkomaille. Vielä, kun punavihreät myyvät ymmärtämättömyyttään loputkin yhteiskunnan elintärkeät toiminnot ulkomaille, niin konkurssi ja hyvinvointiyhteiskunnan loppu on selvä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (153)

Uutisvirta

7:00
Päivän leffapoiminnat: Arto Paasilinnan Ulvova mylläri sai Asterix-käsittelyn – ranskalaisessa kyläkomediassa on sadunomaisia piirteitä
7:00
TV-arvio: Erityisherkkyys ei ole sairaus eikä se näy ulospäin – Katariina Männikkö kertoo Akuutissa, kuinka hän oireilee
7:00
Esteettömien autopaikkojen väärinkäyttö harmittaa – Kynnys ry:n puheenjohtaja: "Asiasta huomauttaessa vastaus on monesti välinpitämätön tai tyly – ei kuulu sinulle" Tilaajille
6:40
Turverekan pyörän laakeri syttyi tuleen Kuivaniemellä Iissä
6:26
Kolmikymppinen nainen kaahasi karkuun varastetulla autolla Haukiputaalla – poliisipartio kiilasi pakoauton
6:00
Maailman onnellisin maa – helpolla hyvinvointivaltiossa ei pääse, jos on vanha tai sairas, usein yhtälöön kuuluu myös köyhyys Lukijalta
6:00
Ihmiskontakteja kaivataan raha-asioissa edelleen, ja Oulun OP:ssa päädyttiin laajentamaan kassapalveluita – Oululainen Ritva Juntunen, 81, hoitelee pankkiasiansa ilman mitään älylaitteita Tilaajille
10
Uutisanalyysi: Oulun yliopisto tulossa Raksilaan – sijainnilla iso merkitys kilpailukyvylle Tilaajille
10
Koronan leviäminen uhkaa Euroopassa, hallitus pui varautumista keskiviikkona – Asiantuntija vastaa kysymyksiin pandemian uhasta, viruksen leviämisestä ja rokotuksista
6
Raskaat ajoneuvot syynissä Haukiputaalla – saldona jarruvikoja, kortitta ajoja ja ammattipätevyyden puuttuminen
4
Koirille uusi puistoalue Toppilan Rantapuistoon
2
Tervahiihto peruttiin hätiköidysti – Oulun seudulla mitä parhaimmat lumi- ja latuolot Lukijalta
2
Pohjois-Pohjanmaalla enemmän työttömiä kuin viime vuonna, maakunnan suurin työttömyysaste Taivalkoskella
2
Maailman onnellisin maa – helpolla hyvinvointivaltiossa ei pääse, jos on vanha tai sairas, usein yhtälöön kuuluu myös köyhyys Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

185 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Onko pakko omistaa auto?

Elämänympyrät jää aika pieniksi ilman autoa, varsinkin kesällä. Lue lisää...
Lady in black

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image