Kotimaa

SDP:n val­tuus­to­ryh­mä päätti erottaa Husseinin luot­ta­mus­pu­lan vuoksi – asiakas ei ollut poistunut taksista

Abdirahim "Husu" Hussein jäi kiinni väärästä kertomuksesta, kun Taksi Helsinki selvitti hänen ajonsa lokitiedoista. Hussein yritti kertoa rasismista työssään, mutta joutui itse puolustuskannalle. KUVA: Mauri Ratilainen
Kotimaa 11.11.2019 22:09 | Päivitetty 11.11.2019 22:17
STT

Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Abdirahim "Husu" Hussein (sd.) on erotettu SDP:n valtuustoryhmästä määräajaksi valehtelun ja ja siitä johtuvan luottamuspulan vuoksi. Asiasta kertoo SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma Twitterissä. Hussein on erotettu ensi vuoden kesäkuun loppuun asti.

Husseinin (sd.) tarina rasistisen taksiasiakkaan jättämisestä moottoritielle ei ollut täysin totuudenmukainen.

Hussein väitti runsas viikko sitten sunnuntaina Twitterissä, että pysäytti ajamansa taksin moottoritiellä ja pyysi asiakasta poistumaan kyydistä. Toisessa tviitissä hän sanoi jättäneensä henkilön moottoritien varrella olevalle bussipysäkille.

Taksi Helsinki vahvisti maanantaina selvitysten perusteella, ettei asiakasta todellisuudessa poistettu taksin kyydistä.

Eveliina Heinäluoman tviitit:

 

Hussein pyysi maanantaina Twitterissä anteeksi toimintaansa ja sitä, että on valehdellut.

– Pysäytin auton hetkeksi ja kun asiakas rauhoittui, jatkettiin matkaa ja vein hänet kotiin, Hussein kirjoitti Facebookissa.

Hänen mukaansa tarkoituksena oli herättää keskustelua ulkomaalaistaustaisten taksinkuljettajien kokemasta jatkuvasta rasistisesta häirinnästä.

– Tarkoitus ei ollut tehdä rasisteille salapoliisitehtävää, vaan yhteen vetävä kertomus taksikuskin rasistisesta arjesta.

Aiemmin päivällä Helsingin Sanomat kertoi, että Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista.

Hussein kertoi eri medioissa vaihtelevia versioita siitä, minkä yön taksimatkasta jupakassa on kyse. Helsingin poliisista kerrotaan STT:lle, että poliisille tehtiin maanantaina rikosilmoitus, jonka mukaan kuljettaja olisi joutunut rasistisen nimittelyn kohteeksi taksimatkan aikana 3. marraskuuta eli sunnuntaina.

"Ryhmä edellyttää rehellisyyttä"

SDP:n Helsingin valtuustoryhmä kokoontui maanantai-iltana käsittelemään Husseinin toimintaa. Syynä määräaikaiseen erottamiseen oli valehtelu ja siitä johtuva luottamuspula.

– Ryhmä edellyttää jokaiselta valtuutetulta rehellisyyttä ja valtuutetun tehtävän edellyttämää arvokasta toimintaa. On selvää, että myös Husun on jatkossa toimittava näin, jotta hänellä enää olisi mahdollisuus toimia ryhmän jäsenenä, Heinäluoma tviittasi.

Myös SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm otti aiemmin Husseinin toimintaan kantaa Twitterissä.

– Lähtökohta on, että niin SDP:ssa kuin toivottavasti ihan kaikkialla politiikassa toimitaan totuuspohjalta. Valtuustoryhmä miettii nyt toimenpiteitä ja Husun on hyvä miettiä tykönään miten hän aikoo jatkossa toimia, Rönnholm kirjoitti.

Myös Taksi Helsinki kertoi harkitsevansa jatkotoimia.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (60)

Husu on tehnyt kaksi rikosilmoitusta. Toinen ilmoitettu on Halla-Aho, toinen on kyydissä ollut henkilö. Tosin, Husu ei näytä tietävän päivämäärää milloin tuo rasistinen rikos tapahtui.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Melkolailla yhtäläisyyttä demareiden rauhan edustajaan. Kiemurtelua ja selittelyä. Kuvastaa ylimielistä asennetta ja sitä, ettei totuuden puhumisella ole arvoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Husu provosoinnilla oikein etsiä näitä tilanteita, mistä kirjottaa tviittejä. Nyt ei löytynyt mutta näppäinsormet olivat liian kuumat, niin piti juttu keksiä päästä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katson, että Husu on poliittinen ruumis tästä eteenpäin. Äänestäjäkunta jättää hänet - se on selvää. Ei kaikkea pidä eikä saa hyväksyä vaikka sillä tuntuu nyky-Suomessa palstatilaa saavan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ylimielinen Hussein näytti, miten hän toimii. Hän on ollut "suuna päänä" mm. televisiossa vaatimassa jos jonkinlaista erikoisoikeutta. Al Tae on toinen SDP:n ongelma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oleellista tässä tapauksessa olisi nähdä metsä puilta ja kaivaa tämä koko rasismi- ja vihapuhehössötys pöydälle ja puhua kerralla halki.

Tämä jos mikä avasi jokaiselle näkymän mikä ja kuka vihapuhetta harrastavat ja kiihottavat kansanryhmää vastaan jatkuvalla ja tarkoitushakuisella mediaoperaatiolla, jonka määrätietoinen tarkoitusperä on vastakkainasettelun aikaansaaminen ja lisääminen.

Jännä miten erilainen onkaan virkavallan suhtautuminen silloin kun somali vihapuhuu suomalaisia vastaan ja maalittaa rasisteiksi ja ties miksi - täydeltä mielikuvituspohjalta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jokainen ihminen ulkomailla, vaikkakin olisit kuinka saanut maan kansalaisuuden, on oman lähtömaansa suurlähettiläs.
Jos on vähäkin ylpeä omasta lähtömaasta ja itsestään, niin sen mukaan pitää käyttäytyä.
Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi; hyvä yleisohje meille kaikille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eduskunnan sanotaan olevan Suomi pienoiskoossa. Kaiketi valtuutetut ovat silloin kuntalaiset pienoiskoossa, joten sinne kuten myös tälle toiselle puolella mahtuu valehtelijoita ja muita vaihtoehtoisen totuuden kertojia. Peiliin tässä tuijotellaan ja moista käytöstä paheksutaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harmittava takaisku, hyvä tarina pilattiin tosikkojen tutkimuksilla.
Pitää olla huumoria päivään, sanoi tämä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No, eihän tämän Husun satuja ole pahimmasta päästä ja hän on todella hyvässä seurassa.
Se tosin viiltää syvään kun kullannuppu käskee joku Matti Meikäläistä häipymään maasta!
Ei muuta kuin hyviä pikkujoulujuhlia Husulle ja toivottavasti kinkku maistuu; onhan hän suomalainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä vaan, sdp :n kannatus jatkaa alaspäin ja se on hyvä, koska puolueen motto tuntuu olevan valehtelu nyt ja jatkossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin siinä taas kävi,Demareissa osataa olla vilpillisiä ja valehtelijoita mitäs muuta se vois olla koska eihä Antti pääministerikään muista mitään?
tiukassa paikassa.
Eli jälleen vaan Perus-suomalaisten kannatus kasvaa yhä vaan,mitä enemmän hallituspuoleet ruoskii sortaa Perus-suomalaisia yhä heidän
kannatus vaan nousee.
Tämä hallitus on surkein kautta aikojen.
,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täysin tahallista vastakkainasettelua keksimällä asioita häneltä ihmetyttää tämä sdp arvopohja puheet

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikein hyvä päätös. Tuleepahan kaikille selväksi, että meidän systeemi toimii näinkin päin. Miten työnantaja reagoinee tapahtumaan ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samoilla perusteilla pitäisi erottaa joitakin muitakin - ja niin mutta se valheen kertominenhan ei voi olla peruste koska kaikki näyttävät valehtelevan aina silloin tällöin, jotkut jatkuvastikin. Eräs demareiden emävalehtelijoista taitaa olla Tiitinen joka sanoo ettei muista Tiitisen listastakaan mitään. En usko.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta kansanedustajana saa jatkaa, sehän ei edellytä rehellisyyttä, niinkuin on huomattu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (60)

Uutisvirta

10:34
Eduskuntaryhmät vastaavat Rinteen kysymyksiin tänään – pääministeriehdokkaasta päätös sunnuntaina
9:36
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
9:00
Kolumni: Arjen hyvät teot elävät kilvan juhlapuheissa, mutta arkitodellisuudessa ihmisen annetaan olla syvässä omassa rauhassa ja pärjätä omin voimin
9:00
Hiljaiseloa tragedian jälkeen – Melina-tyttären tapaturmainen kuolema järkytti oululaisen mestaripainijan Mikael Lindgrenin, 50, elämän perusrakenteita: "Suru on arjessa edelleen läsnä" Tilaajille
8:00
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
8:00
”Kävin kahdesti käsiksi lapseeni” – Työssään muita auttava äiti olisi kaivannut nopeampaa apua, kun suhde murrosikäisen tyttären kanssa meni solmuun Tilaajille
8:00
Harri Virtanen menestyi urallaan, mutta oli kuin romahtamaisillaan: Traumatisoitunut ihminen sabotoi tahtomattaan elämäänsä – siitäkin voi selvitä Tilaajille
25
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
11
Itsenäisyyspäivän marsseihin varaudutaan satojen poliisien voimin – Keskiviikkona poliisi kielsi uusnatsien mielenosoituksen, torstaina ilmoitettiin toisesta vastaavasta
10
Tällainen oli pukuloisto 102-vuotiaan Suomen juhlissa – katso kuvakooste illan kiinnostavimmista puvuista
9
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
4
Oululaiset koululaiset suunnittelivat ja tekivät kirjailija Katariina Vuoren korut Linnan juhliin – "Olisi ollut ihanaa ottaa heidät mukaan"
4
Puolustuskyvytön pieksettiin Raahessa – Hovioikeus ei pitänyt pahoinpitelyä törkeänä
3
Onko sinulla sanottavaa Kalevalasta? Lukupiiri puhuu muinaiseepoksesta kaksi tuntia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ylen gallup: Perussuomalaiset 24,3%

223 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Perustoimeentulotuella elävä suomalainen kuuluu maailman 20% eliittiin, kun yhteiskunnan palvelutkin huomioidaan. Sietäi... Lue lisää...
Naurettavaa nillitys...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image