Kotimaa

Rutto leviää jät­ti­val­tios­sa – sianlihan hinnan huima nousu Kiinassa näkyy myös suo­ma­lais­vie­jien kukkarossa

Atria aloitti sianlihan viennin Kiinaan vuonna 2017. Ensimmäiset pakastekontit lähtivät matkaan Seinäjoelta. KUVA: Matti Hautalahti
Kotimaa 1.4.2019 7:00
Virpi Niemistö

Sianlihan tuontihinnat ovat nousseet huimasti Kiinassa viime viikkojen aikana, ja tuota kautta saamme tuotteistamme korkeampaa hintaa.

Näin toteaa HKScanin viennistä vastaava johtaja Jukka Nikkinen.

Nikkisen mukaan hintojen nousu on myös mahdollistanut laajemman tuotevalikoiman myymisen.

– Se on kokonaan uutta kauppaa. Ensimmäisen vuoden aikana toimitamme kolme miljoonaa kiloa ja tavoite on kolminkertaistaa myynti kolmessa vuodessa. Tuolla radalla olemme, Zhengzhousta Keski- Kiinasta tavoitettu Nikkinen kertoo.

Elintarvikeyhtiö Atrian lihaliiketoiminnasta vastaavan johtajan Markku Hirvijärven mukaan Atrian sianlihan vienti Kiinaan kasvaa tänä vuonna viime vuoden viidestä miljoonasta kilosta.

– Kysyntä on kasvanut ja hinta noussut erityisesti niillä ruhon osilla, jotka ovat kiinalaisten suosiossa. Tällaisia ovat esimerkiksi potkat ja poskilihat, kun taas jauhelihassa ja kinkuissa nousu ei näy vielä samalla lailla, hän toteaa.

Atria sai sianlihan vientiluvan Kiinaan vuonna 2017. HKScan käynnisti oman sianlihavientinsä Kiinaan viime vuonna.

Rutto riivaa jättivaltiossa

Hinnannousun taustalla on muun muassa afrikkalaisen sikaruton eli ASF:n raju leviäminen Kiinassa.

ASF on viime vuoden elokuun jälkeen puhjennut lähes sadalla tilalla ympäri Kiinan. Se on levinnyt nopeammin kuin missään muussa maassa.

Tammikuussa uutisoitiin tautia todetun 73 000 sian suurtilalla Suihuan kaupungissa Heilongjiangin provinssin koillisosassa.

Markku Hirvijärven mukaan tilanne vaihtelee paljon Kiinan provinssien välillä.

– Elävää sikaa ei voi tautivaaran vuoksi enää kuljettaa provinssista toiseen, hän toteaa.

Hirvijärvi arvioi myös varastojen pienenemisen nostavan sianlihan hintaa.

Myös toiset ovat apajilla

Jukka Nikkinen kertoo HKScanin ottavan nyt täyden hyödyn irti korkeista markkinahinnoista. Samalla hän tähdentää pitkäjänteisyyttä.

– Meille on tärkeää pitkäjänteinen markkina-aseman kehittäminen HKScanin viemille rypsiporsaalle ja viljapossulle. Haluamme pärjätä hyvin sekä huippusuhdanteissa että matalan hinnan aikoina.

Nikkisen mukaan tämänhetkinen poikkeuksellisen hyvä tilanne voi tasaantua, jos esimerkiksi Yhdysvallat ja Kiina löytävät toisensa ja maat sopivat isoista sianlihatoimituksista Yhdysvalloista Kiinaan.

Atrian Hirvijärvi muistuttaa, että myös suuret eurooppalaiset tuottajamaat Saksa, Tanska ja Espanja rynnivät nyt Kiinan markkinoille.

– Hinnannoususta huolimatta meidän ei kannata tehdä Suomesta vielä kokoruhojen kauppaa.

Vaikka vienti nyt vetääkin, possua riittää Hirvijärven mukaan kotimaahankin.

– Yhteensä noin 160–170 miljoonan kilon suomalaisesta sianlihan kokonaistuotannosta nuo Kiinaan menevät miljoonat ovat vielä pieni prosenttiosuus.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (33)

Koska Suomessa kannattaa edelleenkin tuottaa ylituotantoa mm. sianlihasta on maatalosutukia pienentämällä kohtuullistettava nopeasti kallis ylituotanto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa on sianlihan tuottajahinta ollut monena vuonna Euroopan halvin.
Suomessa ei ole sianlihan ylituotantoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun sikarutto koko ajan leviää, se tuo vielä Suomelle hyviä vientimahdollisuuksia. Nyt vain suojelemaan maatamme ruton leviämiseltä tänne, sika-aita kaakkoisrajalle ja villisikojen tehometsästys vaikka palkkametsästäjiä apuna käyttäen sekä sallimalla sikajahdin kaikenlaisilla pyyntikeinoilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taas veronmakasjat maksaa vientitukea ja itse saamme pelkkää perkkuujätettä kaupasta, kun liha viedään maailmalle?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun olisikin kaupoissa enemmän niitä "perkkuujätteitä", kieliä, sydämiä, kylkiä luineen.... Mutta eipä nykyisin tahdo löytyä juuri muuta kuin umpioon pakattua jauhelihaa ja luuttomia lihapalasia. Syynä, ettei huonesukupolvi enää osaa muuta ostaakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sehän on hyvä että joku ostaa suomalaista sianlihaa ja pitää täällä kansantalouden rattaat pyörimässä kun suomalaiset eivät itse sitä älyä tehdä vaan antavat ruokarahansa mieluummin muiden maiden hyvinvoinnille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sianlihan vienti ulkomaille aiheuttaa suuren kansantaloudellisen tappion, koska veronmaksaja joutuu joka tapauksessa kustantamaan noin 2/3 osaa sianlihan hinnasta. Aivan sama jos kasvattaisimme täällä mandariineja ja veisimme ne kiinaan, yhtä tappiollista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaa tarkkaan miettiä tuota sianlihan kasvavaa vientiä ulkomaille, sillä me veronmaksajat joudumme maksamaan tuotantotuet jokaisesta vientiinkin menevästä kilosta. Toisin sanoen tuemme kiinalaisten lihanostoa Suomesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitää syödä itse suomalainen ruoka, ettei tartte viedä.
Sitä paitsi voi olla, että saksalaisessa tai ranskalaisessa on enemmän suomalaista tukea kuin kotimaisessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

että maataloustukiaiset lopetetaan kokonaan.Saakoot viljelijät tuntipalkkansa suoraan tuotetusta lihasta ja maidosta.Maidon hinata 4,5el.Wilhelmi makkara 32e kg,sika-nauta jl.16e kg mullin paisti 66ekg.JNE.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

puoluetuet, liikuntatuet (hallit radat jne), yritystuet, loputkin koulutukseen liittuvät tuet jne kaikki vaan pois tasapuolisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä ehdotan, että näistä tuista leikataan vain yli miljardin ylittävä osa. Eli maataloustuista -3 miljardia ja loput saavat jäädä niille sijoilleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvähän se vain on, että suomalaista kalliisti tuotettua lihaa saa edes jossain halvalla, suomalaisten lihansyönti aiotaan lopettaa nostamalla lihan hinta niin korkeaksi ettei sitä ainakaan Suomen köyhät pysty syömään - vain sen takia, että kiinalaiset saavat vapaasti saastuttaa ilmastoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Montako centtiä viljelijä saa sianliha tiliinsä? tuskin sianlihan tuottaja saa 2-3 €/ kilohintaansa lisäystä.
Poliitikot kuitenkin nostavat veroja tulevassa hallituksessa sianlihantuottajille ,jottei vaan lihan kasvattaja pääse suomessa rikastumaan/investoimaan tuotantolaitoksiaan.
Tiedän tilanteen kun olen ollut sikalassa Maatalouslomittajana. Sikalaan kun ei moni lomittaja mene töihin !! koska haiseen sianpaska.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viljelijä ei todellakaan saa isoa tiliä myymällä sianlihaa, koska ammatiksi meillä on muodostunut maataloustuki. Siitä tulee viljeliälle yli 70% tuloista. Ja sen vuoksi maatalooustuotteiden vienti on veronmaksajan pyynnöstä lopetettava.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Enpä ole sianlihantuottajana nähnyt tuollaista tukien määrää, että olisi yli 70 % tuloista. Meillä ainakin tukien määrä liikevaihdosta on n. 20 %. Ilmeisesti tukien optimointi mennyt pahasti pieleen...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tulee meleen ennenaikaan ollut voi vuori jota myytiin alehintaan ulkomaille mutta kalliisti suomalaisille:..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (33)

Uutisvirta

15:25
Club Teatria ja Hope ry. järjestävät ilmaisen rock-tapahtuman – vapaaehtoisen pääsymaksun tuotot hyväntekeväisyyteen
15:10
Rautasilta suljetaan autoilta keskiviikon ja torstain sekä torstain ja perjantain välisenä yönä
14:58
Antti Häkkänen: On tervettä, että kokoomuksen puheenjohtajasta keskustellaan
14:57
Orpo käyttäisi kolmen miljardin investointirahat ratoihin ja korkeakouluihin – " Ei kannattaisi ripotella vaalilupauksiin"
14:55
Liitovarjoilija tippui veteen Taskilan edustalla, ohikulkija hälytti apua
14:54
Kiikelin Allas Sea Poolin hanke siirtyy vuodelle 2020 ­– ”Varaudutaan siihen, että loppusyksyn aikana ei tehdäkään kaupungin valmistelevia töitä”
14:45
Suomalaisperhe rajussa onnettomuudessa Liettuassa – vanhemmat kuolivat heti, kolme lasta sairaalassa
86
Viinaralli Virosta kiihtynyt rajusti, suurtuojat suhaavat edelleen kauemmas – "Kasvuluvut yllättävät rajuudellaan"
73
Utajärveläisen Attendon hoivakodin asukkaat saivat 750 euron yllätyslaskun – "Attendo tuottaa tukipalvelut ja voi periä niistä mitä haluaa"
35
Kesälomalta palaava Sipilä kertoo saaneensa työtarjouksia – "En ole antanut ymmärtää, että olisin käytettävissä"
29
Orpo ikävöi vanhoja SDP:n vastuunkantajia – "Nyt on tämän vuosituhannen vasemmistolaisin hallitus"
28
Henkilöstöpalvelualalla pulaa työntekijöistä – toimitusjohtaja Merru Tuliaran mukaan työllistämiskynnystä tulisi madaltaa
24
Oulun kaupungin velanotto voi kasvaa tulevina vuosina – kaupunginhallitus pohtii tulevia investointeja
22
OP-ryhmä aloittaa peräti 3 000:a henkilöä koskevat yt-neuvottelut – irtisanomisia voi tulla jopa 250

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Maan itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.
Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon maakunnissa kehittyy huomenna ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Että meitä älykkäitä demareita on. Maailma on hieno paikka, kun meitä viisaita on. Tuntuu siis tosi hyvältä. Lue lisää...
On se hyvä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image