Kotimaa

Puo­lus­tus­mi­nis­te­rit Kaikkonen ja Hultqvist: Suomi ja Ruotsi tiivistävät entisestään puo­lus­tusyh­teis­työ­tä – määritämme yhteiset askeleet myös kriisiolojen varalle

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist on Suomen ystävä, jolla on myös sukujuuret Kuusamossa. Hultqvist ja takana oleva Antti Kaikkonen tapaamassa Pentagonin henkilökuntaa.
Kotimaa 14.12.2019 6:30
Antti Kaikkonen, Peter Hultqvist

Suomi ja Ruotsi jatkavat rauhanajan ylittävän puolustusyhteistyönsä syventämistä. Kriiseihin ja sodanaikaan liittyvä kahdenvälinen operatiivinen suunnittelu sekä koordinoidut ja yhteiset toimet korostavat pyrkimyksiä. Yhdessä olemme vahvempia, kirjoittavat puolustusministerit Antti Kaikkonen (kesk.) ja Peter Hultqvist (sd.). Yhteisen puheenvuoron julkaisevat Suomessa Lännen Median lehdet ja Ruotsissa Dagens Nyheter.

Suomen ja Ruotsin kahdenvälisellä puolustusyhteistyöllä on erityinen asema maidemme turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.

Pohjois-Euroopan ja Itämeren alueen turvallisuustilanne on muuttunut ajan mittaan haastavammaksi, mikä edellyttää entistä tiiviimpää yhteistyötä kahden- ja monenkeskisesti.

Toteutimme 27.11. ministeritasolla table top -harjoituksen. Skenaariopohjainen harjoitus perustui kuvitteelliseen konfliktiin Itämeren alueella. Tavoitteena oli harjoitella poliittisia päätöksentekoprosesseja konfliktitilanteessa. Paransimme käsitystämme yhteisiin sotilaallisiin operaatioihin liittyvistä mahdollisuuksista, menettelyistä ja haasteista.

Puolustusyhteistyömme lujittaminen palvelee monia tarkoituksia. Suomella ja Ruotsilla on yhteisiä geostrategisia intressejä ja näkemyksiä Itämeren alueen turvallisuushaasteista. Molempien harjoittama turvallisuuspolitiikka perustuu vahvaan kansalliseen sotilaalliseen suorituskykyyn sekä periaatteeseen, jonka mukaan turvallisuutta rakennetaan yhteistyössä muiden maiden ja järjestöjen kanssa.

Sekä Suomen että Ruotsin turvallisuuspolitiikka liittyy selkeästi maidemme EU-jäsenyyteen ja tiiviiseen kumppanuuteen Naton kanssa. Lisäksi edistämme yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa, vahvaa transatlanttista yhteyttä ja pohjoismaista yhteistyötä.

Olemme edistyneet merkittävästi

Suomen ja Ruotsin yhteistyön syventämisen suuntaviivat esiteltiin laajalle yleisölle vuoden 2015 alussa. Sen jälkeen on tehty paljon työtä, ja olemme edistyneet merkittävästi. Sotilaallinen kykymme toimia yhdessä on kehittynyt nopeasti viimeisten viiden vuoden aikana.

Harjoitukset ja ennakkovalmistelut ovat olennaisia, jotta kriisien tai konfliktien aikana voidaan tehdä yhteistyötä. Suuret harjoitukset, joissa on mukana suomalaisia ja ruotsalaisia yksiköitä – kuten Aurora, Northern Wind, Trident Juncture, Arctic Challenge Exercise ja Northern Coasts – ovat osoittaneet, että pystymme ja olemme valmiita toimimaan yhdessä. Lisäksi kahdenvälisiä suomalais-ruotsalaisia harjoituksia toteutetaan säännöllisesti.

Vuonna 2016 Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien tehtäväksi annettiin kehittää valmius suunnitella ja toteuttaa yhteisiä sotilaallisia operaatioita rauhan, kriisien ja sodan aikana. Olemme viime vuosina edistyneet merkittävästi tämän tavoitteen saavuttamisessa. Nyt voimme toimia sotilaallisesti yhdessä, jos tätä koskevat poliittiset päätökset tehdään molemmissa maissa.

Useita konkreettisia toimia yhteistyön tiivistämiseksi on toteutettu. Tehtävää on kuitenkin vielä paljon, ja työ jatkuu.

Isäntämaatuesta keskustelut käynnissä

Viime vuonna hallituksemme hyväksyivät puolustusyhteistyötä koskevan kahdenvälisen yhteisymmärryspöytäkirjan, jossa todetaan muun muassa, että yhteistyön tavoitteena on vahvistaa maidemme puolustuskykyä ja luoda edellytyksiä yhteisille kaikkien puolustushaarojen sotilaallisille toimille ja operaatioille kaikissa tilanteissa. Maidemme puolustusministeriöt ovat nyt yhdessä määritelleet seuraavat painopistealueet yhteistyön syventämisessä.

Jatkamme skenaariopohjaisia harjoituksia sekä virkamies- että ministeritasolla. Arvioimme oikeudellisesti, millaisille uusille kahdenvälisille järjestelyille tai kansallisille lainsäädäntömuutoksille voi olla tarvetta. Keskeinen osa jatkotyötä ovat myös kahdenväliset isäntämaatuen järjestelyt, jotka mahdollistavat koordinoitujen tai yhdistettyjen operaatioiden toteuttamisen joko Suomen tai Ruotsin alueella. Tarvittavien järjestelyjen luomisesta käydään parhaillaan keskusteluja.

Pyrimme parantamaan yhteistä tilannekuvaa koskevia järjestelyjä. Lisäksi pitkän aikavälin tavoitteena on lisätä puolustusvoimiemme operatiivista vaikuttavuutta. Siksi selvitämme myös, miten alueellisen koskemattomuuden valvontaan ja turvaamiseen liittyvää yhteistyötä voitaisiin syventää.

Yhdessä myös kriisejä päin

Hedelmällinen yhteistyömme ulottuu myös välittömän turvallisuusympäristömme ulkopuolelle. Käymme läpi, miten voisimme paremmin koordinoida osallistumistamme kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin.

Maamme haluavat kantaa yhdessä vastuuta rauhan, kriisin ja sodan aikana. Sillä on vakauttava vaikutus, ja se nostaa sotilaallisten välikohtausten kynnystä lähialueillamme. Yhteistyömme antaa vahvan signaalin mahdollisille vastustajille siitä, että olemme sekä halukkaita että kykeneviä toimimaan yhdessä kaikissa olosuhteissa. Suomen ja Ruotsin tiiviimpi puolustusyhteistyö on edelleen keskeinen tekijä nykyisten ja tulevien turvallisuushaasteiden hallinnassa. Olemme sitoutuneet viemään yhteistyötä eteenpäin ja siten edistämään vakautta.

Suomi ja Ruotsi yhdessä ovat turvallisuuden tuottajia Itämeren alueella.

Kirjoittajista Antti Kaikkonen on Suomen ja Peter Hultqvist Ruotsin puolustusministeri. Hultqvist vieraili loppuviikosta Helsingissä paluumatkalla Yhdysvaltain-vierailulta. Harjoitukset ja ennakkovalmistelut ovat olennaisia, jotta kriisien tai konfliktien aikana voidaan tehdä yhteistyötä. Hedelmällinen yhteistyömme ulottuu myös välittömän turvallisuusympäristömme ulkopuolelle.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (61)

Ruotsi on kurmuuttanut Suomea 600 vuotta, ja käyttänyt hyväkseen suomalaisten kansallisomaisuutta suruttomasti. Olisi jo aika päästää irti Svea-mamman esiliinan reunasta, ja alkaa taapertamaan itsenäisenä valtiona, mikäli EU,sta päästään irti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsin armeija kunnostautunee hankita- ja toimistotyössä kuin myös edustustehtävissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Noh, noh! Älä viitsi irvailla. Ruotsin armeijalla on sotilailla sentään maailman parhaimmat hiusverkot! Eivät erotu lämpökamerassa eikä näy tutkassakaan! Paljain silmin kyllä erottuvat kun ovat väriltään räikeän keltaiset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsin PV on arvioinut että Rutsissa menee 10 vuotta ennen kuin se kykenee puolustamaan edes omaa maataan.

Naton vaikutus on ennen kaikkea ENNALTAEHKÄISEVÄ, nostaa hyökkäyksen kynnys Nato-maahan riittävän korkeaksi. Hyökkääjä joutuisi ottamaan huomioon, että Suomen tukena olisi koko liittokunnan sotilaallinen voima – tavanomaiset joukot, ohjuspuolustuksen suorituskyvyt ja viime kädessä ydinaseet.

Liittymisen jälkeen myös Naton ohjuspuolustusjärjestelmä ulotetaan suojaamaan myös Suomea.

Nato-maat ovat ydinasepelotteen alla eikä niihin hyökätä konventionaalisin asein, koska hyökkääjä ottaisi tällöin riskin joutua ydinaseiskun kohteeksi.

Naton jäsenillä on käytettävissä viimeisin puolustustekniikkaa, jota ei ole mahdollista kalleutensa takia yksin hankkia tai joka on ainoastaan jäsenten saatavilla.

Yhteinen puolustus perustuu integroituun sotilaalliseen komentorakenteeseen, yhteiseen puolustussuunnitteluprosessiin ja yhteisiin harjoituksiin. Nämä järjestelyt varmistavat, että Nato myös kykenee puolustamaan jäsenmaitaan tarvittaessa (5. artikla).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsi haluaa nyt vain myydä niitä Drakeneita meille, koska heillä ei tosipaikan ole omilleen lentäjiä.

Menivät ulkoistamaan puolustusvoimiensa ATK-ylläpidon monen alihankkijapolven kautta balkanislaiselle firmalle, joka toimitti lentäjien kotiosoitteet käteni osoittamassa suunnassa olevalle rauhanvaltiolle.

Se takaa sen, että ovikellot soivat jo ennenkuin tosipaikka tulee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oli niin kryptinen kommentti, että vaatii ylemmän akateemisen tutkinnon tajutakseen mistä oli kysymys. Kumman käden osoittamassa suunnassa, ja miten päin seisot, kas siinäpä pulma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivoisin, että pärjättäisiin näissä puolustus asioissa EU-porukoilla (+ britit) ja jätetään kaukainen maailmanpoliisi omiin oloihinsa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

'' Tavoitteena oli harjoitella poliittisia päätöksentekoprosesseja konfliktitilanteessa. ''

Hyvä että tuo on monikossa, koska niitä tarvitaan useamåpia keskenään vaihtoehtoisia riippuen kriisin luonteesta.
Hitaissa voi vaikka diskuteerata mutta tosipaikassa aikaa on korkeintaa 1 tai 2 tuntia antaa sotilaille lupa toimia.

Kiinnostaisi tietää millä pakottavilla keinoilla Ruotsi on tarkoitus sitoa sotilaalliseen toimintaan sodan tilanteessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän nuo kriisiolot ole jo jo päiväistä touhua ruotsissa. Meidän tulisi laittaa rajavartijat pyssyineen länsirajalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aikoinaan amerikkalaiset uhkasivat Suomea sodanjulistuksella, mikä Suomi katkaisee Muurmannin radan, minkä kautta NL sai läntistä sotamateriaali myös Somen rintamille. USSR tuli Suomeen ilman sodanjulistusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tietenkään jenkkeihinkään voi luottaa. Nekin myyvät vaikka äitinsä oman etunsa vuoksi.

Vain pysyvä yhteinen suuri etu - siis lähinnä EU nykyisin - voi sitoa kansakuntia riittävästi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyse oli siitä ettei kukaan tiennyt että saksa valtaa maita kun se hyökkäsi Brysseliin ja hollantiin sitten Norjaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tule Jussi Niinistö takaisin ja pelasta Suomi tältä kepuloinnilta! Kohta Tämä kaikkonen vääntää uutta yya-sopparia neukkujen kanssa.
Tosiasia on, että vain Natoon liittyminen tarjoaisi Suomelle aidon turvan. Tämän sanoin jo 70-luvulla, eikä mikään ole asiaa toiseksi osoittanut.
Ruåtsalaisten päättämättömyys ja kokoustamismenttaliteetti ovat tosipaikan tullen sama kun upottaisi oman laivansa.
Saabkuski varmasti pyytää kohteelta anteeksi ennen ohjuksenlaukaisemista. Ehtii suhoi karkuun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suhoi ehtii karkuun tosi äkkiä näitä usalaisia koneita. Ovat niin paljon nopeampia ja ketterämpiä kuin amerikkalaiset hitaammat ja kömpelömmät koneet. Grippenkin on nopeampi kuin ameriikan ihmeet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puuhaavat myös maailman valloitusta ja riisi myy myös raaka kala susheissa. Soija myy mikä on papua ja suolaa mikä värjää sisäkalut keltaisiksi. Youtube china army

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutinen Suomen ja Ruotsin sotilaallisen yhteistyön syventämisestä ja tiivistämisestä on erittäin tervetullut ja odotettu. Molemmat maat liittoutumattomina saavat kyllä turvatakuut NATO:lta, mutta lähiyhteistyö hyvän naapurin kanssa on tuttua ja henkilösuhteet toimivat. Molempia maita rasittaa tositilanteessa "sama" sotilaallinen uhka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsilla on turvatakuut USA:lta, joten heillä on varaa pysyä NATOn ulkopuolella. Suomi on yksin ja ainoastaan löyhästi kiinni läntisessä yhteisössä EU:n kautta, minkä puolustuksellinen merkitys on aika rajallinen.

Ruotsi on satsannut ohjuspuolustukseen, mikä Suomella on heikoissa kantimissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (61)

Uutisvirta

0:05
PaKa hamusi alussa yllätystä toissavuotisesta Ranskan mestarista, mutta kuusamolaisten peli päättyi tappioon – joukkueet kohtaavat 5. helmikuuta Kuusamossa
22.1.
Oamkin englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haki lähes 1 200 ihmistä – suosituimpia tekniikan ja liiketalouden koulutukset
22.1.
Koronaviruksen uhriluku Kiinassa nousi jo lähelle 20 ihmistä – Wuhanin miljoonakaupungin joukkoliikenne määrätty pysäytettäväksi
22.1.
WHO ei ainakaan vielä julistanut Kiinan koronavirusta kansainväliseksi terveysuhaksi – hätäkomitea kokoontuu uudestaan torstaina
22.1.
Pelipaita vaihtuu toppatakkiin juuri H-hetkellä – Rotaatiopelaajana Kärpissä tällä kaudella onnistunut Julius Hermonen on sinut haastavan roolinsa kanssa: “Tällä mennään tämä kausi” Tilaajille
22.1.
Suomen pääministerin hehkuttajien "kerho" täydentyi Davosissa – Marinin kannattaisi käyttää nyt Davosin-nostetta hyväksi, jotta julkisuus tulisi teoista
22.1.
Sote-alan järjestöavustukset jälleen jaossa Oulussa – avustusten haku päättyy tammikuun lopussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivällä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Lapin länsiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Illanvirkku puoliso

Minua ei häritse vaikka puoliso valvoo iltaa pitempään. Ongelma on kun menen yökylään. Isäntäväki nukkuu pitkään kun mi... Lue lisää...
Aamun virkku

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image