Kotimaa

Pre­si­dent­ti­pa­rin poika sai nimekseen Aaro Veli Väinämö

Presidenttiparin vauva on saanut nimen. Kuvaaja ikuisti Jenni Haukion ja Sauli Niinistön poistumassa vastasyntyneen kanssa Naistenklinikalta. KUVA: Timo Korhonen
Kotimaa 7.4.2018 16:14 | Päivitetty 7.4.2018 16:42
STT, Kaleva

Presidenttiparin vauva on saanut nimen. Helmikuun alussa syntynyt poika on nimeltään Aaro Veli Väinämö, kertoo presidentti Sauli Niinistö Facebook-sivullaan. Väinämö on Sauli Niinistön toinen nimi.

Helmikuun 2. päivänä syntyneen lapsen kastoi piispa Eero Huovinen. Huovinen on aiemminkin ollut mukana presidenttien kirkollisissa toimituksissa.

Kastepäivänä juhlitaan myös Jenni Haukion syntymäpäivää.

Sekä Niinistö että Haukio kertoivat ristiäisistä Facebookissa kolmelta. Puolen tunnin päästä päivitys oli saanut jo yli 18 000 tykkäystä. Uutista oli jaettu yli 500 kertaa.

Niinistön viestissä ei kerrota, onko lapsen sukunimi Haukio vai Niinistö. Poika on Jenni Haukion ensimmäinen ja presidentti Sauli Niinistön kolmas. Niinistöllä on aiemmasta avioliitostaan kaksi aikuista poikaa, Nuutti ja Matias.

Niinistön Facebook-sivulle alkoi tulvia välittömästi onnitteluita, kun hän julkisti tiedon.

– Onnea ihanasta nimestä pikku miehelle, sanoi yksi onnittelijoista.

– Väinämön jopa arvasin, totesi toinen. 

– Ihastuttava nimi, kehui kolmas.

– Hieno nimi, ylpeä voi olla, kiitteli neljäs.

– Lämpimät onnittelut koko perheelle. Kaunis nimi, täydensi viides.

Lapsi syntyi helmikuussa Naistenklinikalla

Haukio ja Niinistö avioituivat vuonna 2009. Heidän esikoisensa syntyi Helsingissä Naistenklinikalla, ja heti tuoreeltaan kerrottiin sekä äidin että vauvan voivan hyvin. Presidentti oli mukana synnytyksessä.

Presidenttipari kertoi lapsen syntymästä Facebookissa.

– Olemme nyt pienen pojan vanhempia! Niinistö ilmoitti ytimekkäästi.

Presidentin kanslia tiedotti raskaudesta viime lokakuussa. Tuolloin kävi ilmi, että lapsi oli ollut odotettu ja toivottu jo vuosia.

Tiedotteessa kerrottiin niin ikään, että lapsitoiveita olivat kohdanneet monet vastoinkäymiset.

– Siksi onnen ohella on raskauden alkuun sisältynyt herkkyyksiä.

Istuvalla presidentillä ei ole Suomessa ollut aiemmin pikkulasta. Niinistö on toivonut malttia vauvainnostuksessa.

– Suomessa syntyy noin 50  000 lasta vuodessa. Me olemme tasavalta ja se tarkoittaa muun muassa sitä, että kaikki nuo lapset ovat samalla tavalla tärkeitä. Minä en näe mitään eroja tässä suhteessa, ja toivon, ettei kukaan muukaan innostu kauheasti eroja näkemään, Niinistö sanoi toimittajille valtiopäivien avajaisissa eduskunnassa helmikuussa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Hienon suomalaisen miehen nimen on Suomen presidentin poika saanut, onnea heidän kaikkien elämään!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onnea perheelle ja pienelle Aarolle! Arvasin, että tässä perheessä poika saa oikean suomalaisen nimen kaiken maailman Jooan ja Nooan sijasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onnea pikku Aarolle ja koko perheelle <3 Minun nimiveikkaus meni ihan pieleen,veikkasin Eliasta :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muissa uutisissa medioissa oli että vauva uusi ihminen sai nimeksi NIINISTÖ. Aaro Niinistö. Ehkä jääkiekkoilija ja juoksija tulee...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Soinnahtaa raamatullis -suomalaiskansalliselta kalevalais sukulaishenkiseltä nimeltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

3
Oulussa löydetyn hylyn tutkimukset etenevät, mutta ongelmana on miten jäännös säilytetään – "Hylky tuhoutuu helposti nostettaessa kuiville"
3
Utajärveläisen Attendon hoivakodin asukkaat saivat 750 euron yllätyslaskun – "Attendo tuottaa tukipalvelut ja voi periä niistä mitä haluaa"
2
Kainuun prikaatin varusmies nosti tuvassa aseen toista varusmiestä kohti ja laukaisi – Sakkoja myös kertausharjoituksen väliin jättäneelle reserviläiselle
2
Oulun kaupungin ympäristöohjelma hyväksyttiin – tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2040
1
Runssilla: Puistolassa tarjoillaan oman talon herkkuja sekä yltäkylläisesti uusia ja yllättäviä makuja
1
Maakaasuputki Viroon valmistuu etuajassa – Näin rakentajat ratkaisivat risteyskohdan Venäjältä tulevan putken kanssa
1
Oulun kaupungin velanotto voi kasvaa tulevina vuosina – kaupunginhallitus pohtii tulevia investointeja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Että meitä älykkäitä demareita on. Maailma on hieno paikka, kun meitä viisaita on. Tuntuu siis tosi hyvältä. Lue lisää...
On se hyvä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image