Kotimaa

Paperiduunari tienaa ennen veroja keskimäärin 3 900–5 100 euroa kuussa – Suomalaisten keskipalkka oli vuonna 2016 reilut 3 300 euroa

Metsä Boardin Takon tehdas Tampereella on paperiteollisuuden lakon piirissä. Lakko alkoi maanantaiaamuna. KUVA: Timo Marttila
Kotimaa 27.1.2020 17:58
Tanja Nuotio

Nyt lakossa olevan paperityöntekijän keskimääräinen kuukausipalkka on Paperiliiton mukaan 3 900–4 600 euroa laskentatavasta riippuen. Metsäteollisuus ry korostaa, että keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevän paperityöntekijän keskimääräinen vuosiansio oli 61 221 euroa vuonna 2018, jolloin ansioksi tulee kuukaudessa keskimäärin noin 5 100 euroa.

Paperityöntekijän keskimääräinen kuukausipalkka ennen veroja on Paperiliiton mukaan tällä hetkellä joko 3 900–4 000 euroa tai noin 4 600 euroa laskentatavasta riippuen.

– Kun lisätään palvelusvuosikorvaukset eli ikälisät ja lomarahat, palkka on kuussa keskimäärin noin 4 600 euroa, Paperiliiton sihteeri Sami Laakso kertoo.

Hän huomauttaa, että alalla on käytössä kausipalkkajärjestelmä, ei kuukausipalkka. Esimerkiksi ikälisät maksetaan kolmen kuukauden välein.

Työnantajaa edustava Metsäteollisuus ry korostaa, että keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevän paperityöntekijän keskimääräinen vuosiansio oli 61 221 euroa vuonna 2018. Ansioksi kuukaudessa tulee keskimäärin noin 5 100 euroa.

Kuukausisummat ovat erilaiset, koska Paperiliitto huomioi keskimääräisen palkan kaikissa työaikamuodoissa ja Metsäteollisuus taas painottaa vuosityöansiota, joka perustuu vain keskeytymättömään kolmivuorotyöhön.

– Me olemme käyttäneet kansainvälisessä vertailussamme vertailukohtana keskeytymätöntä kolmivuoroa, koska se on kaikkein merkittävin, Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström toteaa.

Paperiliiton mukaan noin 70 prosenttia paperiteollisuuden työntekijöistä tekee kolmivuorotyötä. Liitolla on työssäkäyviä jäseniä tällä hetkellä noin 12 500.

Suomalaisen keskipalkka oli 2016 yhteensä 3 368 euroa kuussa

Suomalaisten kokonaisansioiden keskiarvo eli keskipalkka oli vuonna 2016 yhteensä 3 368 euroa kuukaudessa, uutisoi Yle vuonna 2017.

Kokoaikatyötä tekevien palkansaajien yleisin kokonaisansio vuonna 2016 oli 2 500 euroa kuukaudessa, Yle kertoi Tilastokeskuksen tietoon pohjautuen.

Lindström toteaa, että paperityöntekijän keskimääräisessä vuosipalkassa on mukana kaikki kolmivuorotyötä tekevälle maksettavat erät paitsi bonukset.

Laakso pitää laskentatapaa erikoisena, sillä hänen mukaansa paperityöntekijän keskituntipalkasta puhuttaessa tulee ottaa mukaan kaikki paperityöntekijät.

– Muuten puhutaan vain kolmivuorotyötä tekevien paperityöntekijöiden palkasta, mikä on vähän eri asia. Paperiliiton laskelmissa ovat mukana myös päivävuoroa tekevät, kaksivuorotyötä tekevät ja keskeytyvää kolmivuoroa tekevät. Työnantajan luvussa on vain keskeytymättömät kolmivuorotyöt, joiden tekijöillä on luonnollisesti suurin palkka, kun heillä on kaikki lisät.

Paperiliitonkin mukaan keskeytymätöntä vuorotyötä tekevän keskimääräinen vuosiansio on juuri tuo Metsäteollisuuden ilmoittama reilut 61 000 euroa.

– Ylitöineen kaikkineen on varmasti tuota luokkaa vuosiansio keskimäärin, Laakso sanoo.

Erimielisyyttä työajan pituudesta: onko pidempi kuin Ruotsissa?

Metsäteollisuus korostaa, että Suomessa paperityöntekijöiden ansiotaso nousee huomattavasti korkeammalle kuin kilpailijamaissa, vaikka Suomessa työaika on lyhyempi. Paperiliiton Laakson mukaan vuosityöaika on kuitenkin kiky-tunneista johtuen pidempi kuin esimerkiksi Ruotsissa.

Metsäteollisuuden mukaan keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevän vuosiansiot nousevat Suomen paperiteollisuudessa keskimäärin jopa yli 60 000 euroon, kun Ruotsissa ja Saksassa vuosiansiot jäävät vastaavissa töissä alle 50 000 euron.

Laakson mukaan paperityöntekijän palkankorotukset ovat olleet viimeisen 10 vuoden aikana hyvin maltillisia: vuosina 2008–2019 palkka on noussut vuosittain keskimäärin 1,5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (26)

Se paperikone, jota paperimies käyttää tienaa hänen työvuronsa aikana miljoonia. Siitä kuuluu pieni siivu euroja koneen käyttäjällekin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

miksi? onko koneen käyttäjä osallistunut koneen suunniteluun, rakentamiseen tai rahoittamiseen? miksi teurastamon hihnaa 3 vuoro työssä tuijottavalle duunarille ei makseta vuodessa kuin 35000€ ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paperityöntekijän (koulutus max.2-3 v ammattikoulua, osa ilman toisen asteen koulutusta) päihittää mennen naisvaltaisen alan sairaanhoitajan (koulutus 4 v, ammattikorkeakoulu) kuukausipalkan kaikkine lisineen, joka on 2993 e/kk (Tilastokeskus, syyskuu 2019, keskimääräinen kuukausiansio eli peruspalkka+ikä/tehtävälisät+vuorotyölisät). Vain lakkoilemalla ne palkat saadaan nousemaan myös hoitajille. Hoitajat eivät tarvitse edes lakkovahteja portille kun ammattitaitoisia rikkureita ei löydy heidän tilalleen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuottavasta työstä maksetaan, ei koulutuksesta. Kannattaa vaihtaa alaa, jos palkkataso ei miellytä. Kuntien-ja valtion työntekijöiden palkkoja pitäisi laskea 20-40%. Tuottavuus ja työteho erittäin heikko.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sairaanhoitajan työn tavoite on, että "tuottavat" työntekijätkin pääsevät terveenä lakkoilemaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sairaanhoitajan kuukausipalkka yksityisellä sektorilla on yhtä huono. Palkka ei määräydy heidän työnsä tuottavuuden mukaan. Yksityiset hoivayritykset siirtävät tuottavuuden yritysten liikevoittoihin omistajille jaettavaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En ymmärrä mistä näitä hirmu palkkasia duunareita löytyy? Esim keskipalkat reilusti yli 3 tonnia, Huom. Siis keskipalkat? Itse olen omanlaisensa ns,huippuammattilainen ja kysytty mies, en koko urani aikana ole saanut enkä kuullut kenenkään työkaverini saavan tämän suuruisia palkkoja, normaali työajan puitteissa.Tämä on sitä Suomalaista palkkapolitiikan vääristely jolla annetaan aiheeton ja valheellinen kuva meidän työnkalleudesta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hirveä tuo suomalaisten keskipalkka, en ole ikäpäivänä saanut lähellekään sitä. Laskennallista keskipalkaa ilmeisesti nostaa eliitin saamat huippupalkat jotka on ihan toisissa tuhatluvuissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paperiduunarin keskipalkka siis kovempi kuin kilpailijamaissa Saksassa ja Ruotsissa. Meillä pitäisi olla palkkakustannustaso 10% pienempi mitä Saksassa mm. kuljetuskustannusten vuoksi. Paperiteollisuudessa ei todellakaan tehdä "talkoita", kuten toisen jutun lakkovahdit väitti toisen jutun otsikossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä suurempi palkka sitä suurempi jäsenmaksu yleishyödylliselle yhdistykselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käytännössä verottaja tasaa mukavasti tuloerot paperimiehen ja julkisella puolella työskentelevän akateemisesti koulutetun perheessä. 15 000-20000 ero vuosituloissa ei juurikaan näy kuukausittain käteen jäävässä palkassa. 3-vuorotyötä tekevän paperiduunarin maksamat verot riittäisivät yhden hoitajan vuosipalkan maksuun työpaikallani. Suurin arjessa tuntuva ero tulee vuosilomien pituudesta, paperimies 3 julkinen sektori 8 viikkoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuota nuin. Progressio on pahimmillaan 55 prosenttia eikä se ole noin paljon 60000€ tuloilla. Pannaan 50. Jos tienaat 15 000 enemmän saat käteen 7500 enemmän. Sekö ei näy missään? Se on kuitenkin 625€ kuussa enemmän käteen. Taidat elää paperikuplassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

nonsense!
americans say pre-tax
sekä palkasta, että kaupasssa.
alvit ym vaihtelevat osavaltioittain ja lisätään vasta kassalla.

ei ole näköjöön joululomatuurausraapustelija ollut ennen töissä,
kun ei tuotakaan perusasiaa tiedä:

meillä palkoista puhuttaessa tarkoitetaan aina bruttopalkka!!!!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kovat on palkat koulutukseen nähden. Toivottavasti saavat pitää ne, kun kerran ovat tuollaisen apajan löytäneet. Muualta ei noilla sytöillä irtoaisi. Ja vielä kun saataisiin koulutetuillekin palkat esim pohjoismaiden tai saksan tasolle. Tulis ostovoimaa melko mehevästi Suomen perheille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mää tienaan vaan vajaa 29000 vuojesa ja koitan pittää paikat puhtaana ettei sarssit ja koronat tartu... Ei luvassa korotuksia, vaikka ehkäisen kansaa uhkaavaa epidemiaa joka päivä! Repikää tästä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos minä saisin noin hyvää palkkaa noin vähällä koulutuksella, olisin todella tyytyväinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Abiturienttia totesin, että pakko on mennä yliopistoon, koska ei ollut nähtävissä keinoa päästä Paperimieheksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisi hyvä tuoda näissä lehtijutuissa esille myös mekaanisen metsäteollisuuden työntekijät (esim. sahatyöntekijät), joiden palkka jää hyvin kauas suomalaisten keskipalkasta. Silti työnantaja esittää vain heikennyksiä nykyiseen tilanteeseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jännä juttu, että korkeastikoulutettu insinööri tms. tienaa kyllä Saksassa reippaasti enemmän kuin Suomessa.

Duunareilla asia on päinvastoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (26)

Uutisvirta

10:12
Poliisikyselyn hyytävät tulokset: Poliisit eivät usko pystyvänsä takaamaan suomalaisten turvallisuutta
10:03
Jari Sillanpää paikalla oikeudessa, syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – laulajatähti kiistää syytteet
10:02
Butterfly Ventures pyrkii hiilineutraaliksi pääomasijoittajaksi
9:19
Pohjoisen poliiseista kolmasosa katsoo työturvallisuuden heikentyneen – asiakkaat ovat entistä aggressiivisempia ja arvaamattomampia
8:45
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
8:43
Väitös Oulun yliopistossa: Mobiilipelien grafiikkaoptimoinnin haasteet on mahdollista ratkaista
7:00
Päivän leffapoiminnat: Arto Paasilinnan Ulvova mylläri sai Asterix-käsittelyn – ranskalaisessa kyläkomediassa on sadunomaisia piirteitä
23
Koronan leviäminen uhkaa Euroopassa, hallitus pui varautumista keskiviikkona – Asiantuntija vastaa kysymyksiin pandemian uhasta, viruksen leviämisestä ja rokotuksista
20
Uutisanalyysi: Oulun yliopisto tulossa Raksilaan – sijainnilla iso merkitys kilpailukyvylle Tilaajille
11
Raskaat ajoneuvot syynissä Haukiputaalla – saldona jarruvikoja, kortitta ajoja ja ammattipätevyyden puuttuminen
6
Koirille uusi puistoalue Toppilan Rantapuistoon
4
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
3
Tervahiihto peruttiin hätiköidysti – Oulun seudulla mitä parhaimmat lumi- ja latuolot Lukijalta
3
Pohjois-Pohjanmaalla enemmän työttömiä kuin viime vuonna, maakunnan suurin työttömyysaste Taivalkoskella

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Onko pakko omistaa auto?

Elämänympyrät jää aika pieniksi ilman autoa, varsinkin kesällä. Lue lisää...
Lady in black

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image