Kainuun käräjäoikeus on tuominnut mustasukkaisen haulikkomiehen viiden vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen. Oikeuden mukaan Tero Pasi Haverinen, 52, syyllistyi muun muassa tapon yritykseen Kuhmossa.
Laukaus ja sitä edeltänyt käsirysy saivat alkunsa mustasukkaisuudesta ravintolaillan aikana.
Toinen mies ja tämän seurassa ollut nainen kertoivat, että tuomion saanut mies oli toistuvasti illan aikana puuttunut heidän keskusteluihinsa. Haverinen oli myös kehottanut toista miestä olemaan "ruuvautumatta".
Koska mies käyttäytyi muiden mielestä häiritsevästi, hänet jätettiin pois taksista ravintolaillan jälkeen.
Haverinen kertoi, että hän tunsi tulleensa toisen miehen syrjäyttämäksi. Hänen mieleensä juolahti ottaa haulikko ja käydä säikäyttämässä muita.
Yöllä Haverinen meni haulikon kanssa toisen miehen asunnolle, rikkoi olohuoneen ikkunan ja tuli sisään huutaen todistajien mukaan "tämä homma loppuu nyt tähän".
Toinen mies tarttui aseeseen ja ase laukesi, mutta haulit osuivat ikkunaan.