Viisi omakotitaloasukkaille aggressiivista remonttien kotimyyntiä tekevää firmaa on kerännyt toiminnallaan miljoonavoitot ja satoja valituksia viranomaisille, kertoo Kuluttaja-lehden tekemä selvitys.
Kuluttajan jutussa esiintyvät yritykset ovat keittiöremontteja tarjoava Ideko, Lämpölux-ikkunoita ja -ovia myyvä Suomen Lämpöikkuna, aurinkopaneeleita tarjoava Pohjolan Energia, putkiremontteja tekevä Kotisun sekä hormeja ja kattoja pinnoittava Restakoti.
Idekon ja Lämpöluxin kotipaikka on Oulu.
Kuluttaja-lehden selvityksissä kävi ilmi, että aggressiiviseen kotimyyntiin perustuva remonttibisnes on ollut erittäin kannattavaa.
Monet yritysten omistajat ovat rikastuneet myymällä yhtiöitä tai osia niistä. Kuluttajan mukaan remonttifirmojen ostajina ovat usein olleet julkisia varoja sijoittavat pääomasijoitusrahastot. Yrityksiin on käytetty muun muassa Ilmarisen, Elon, Eteran ja Varman sekä Kuntien eläkevakuutuksen, Valtion eläkekassan, Valtion eläkerahaston ja valtion omistaman Teollisuussijoituksen rahaa.
Useita saman suvun miehiä
Kuluttajan selvitys kertoo, että firmoilla on rikastunut erityisesti joukko Koskeloiden sukuun kuuluvia miehiä, jotka ovat toimineet Idekon, Suomen Lämpöikkunan ja Pohjolan Energian taustalla.
Suomen Lämpöikkunan johdossa syyskuun loppuun saakka toiminut Markku Koskelo kommentoi ongelmia Kuluttajalehdelle kertoen, ettei ole koskaan kuullutkaan kuluttaja-asiamiehen esiin ottaneista ongelmista. Myöhemmin hän tosin sanoo tienneensä itse asiasta, mutta ei sen yksityiskohdista.
Markku Koskelo siirtyi Suomen Lämpöikkunasta syksyllä Idekoon. Hän kertoo Kuluttajalle sähköpostitse, ettei tunnista syytöstä kuluttajien harhaanjohtamisesta ja korkeista hinnoista.
Toimitusjohtaja Pekka Koskelo jätti Suomen Lämpöikkunan samaan aikaan Markku Koskelon kanssa. Hän kertoo Kuluttaja-lehdelle syytösten aggressiivisesta toimintatavasta olevan absurdeja ja perättömiä.
Ongelmat esillä jo viime kesänä
Kaikki selvityksessä mukana olleet viisi yhtiötä nousivat esiin viime kesäkuussa kuluttaja-asiamiehen nimettyä yhtiöt lähettämässään tiedotteessa. Kuluttaja-asiamies kertoi tuolloin selvittäneensä yhtiöiden kotimyyntimenettelyjä ja edellyttäneensä kaikilta sitoumusta ongelmallisten menettelyjen korjaamiseksi.
Yrityksistä tehdyt valitukset koskevat yritysten tekemää aggressiivista kotimyyntiä.
Kuluttaja-lehti kertoo, että kaikki viisi yritystä ovat sitoutuneet noudattamaan kuluttaja-asiamiehen vaatimuksia. Asiaa lehdelle kommentoineen Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Annina Huolmanin mukaan on vielä liian aikaista sanoa, ovatko lupaukset pitäneet.
Kuluttaja-asiamiehen mukaan näiden yritysten kanssa ollaan vielä neuvotteluvaiheessa. Jos neuvottelu ei tehoa, seuraava askel voi olla esimerkiksi markkinointia tai sopimusehtoja koskeva kielto ja sitä tukeva uhkasakko.
Kuluttajassa kerrotaan esimerkiksi tapauksista, joissa asukkaita on peloteltu esimerkiksi tulipalojen ja vesivahinkojen riskeillä, myyntitilanteet ovat kestäneet tuntikausia eikä asiakkaalle ole annettu harkinta-aikaa. Myös kohtuuttomat hinnat ja puutteellisen tai harhaanjohtavan tiedon antaminen asiakkaalle nousivat esiin joidenkin yhtiöiden kohdalla.
Aggressiivisten myyntitilanteiden toinen osapuoli on usein ollut iäkäs ihminen. Usein ihmiset ovat kirjoittaneet kauppakirjan pitkän väsytyksen jälkeen vain saadakseen myyjän ulos kodistaan.
Lehden mukaan kuluttaja-asiamies on katsonut kaikkien viiden yrityksen rikkoneen toiminnassaan lakia jollakin tavalla.
23.1. kello 19.55: Täsmennetty uutisen kohtaa, jossa kerrottiin, että kaikkien viiden jutussa mainitun yrityksen katsotaan rikkoneen toiminnassaan lakia eri tavoin. Tätä mieltä on kuluttaja-asiamies, joka valvoo kuluttajan suojaksi säädetyn lainsäädännön noudattamista.
Kello 22.06: Uutisen kommentointi on päättynyt.