Kotimaa

Koulutukseen osal­lis­tu­mi­nen ei enää tänä päivänä ole ro­ma­ni­nuo­rel­le kyn­nys­ky­sy­mys, mutta har­joit­te­lu­pai­kan saaminen on

Allan Lindberg haluaa rohkaista ja kannustaa romaninuoria. KUVA: Mauri Ratilainen
Kotimaa 8.4.2018 10:00
Ulla Jäske

Ennakkoluuloja on edelleen sekä romaneilla että kantaväestöllä.

Suomen Romanifoorumin toiminnanjohtajan Allan Lindbergin mukaan romanien mahdollisuudet kouluttautua ovat menneet huimasti eteenpäin.

– Meillä on ollut paljon hankkeita, joissa nuoria kannustetaan opiskelemaan. Mutta hankkeita tehdään edelleen ja niihin saadaan rahoitusta, joten se kertoo, etteivät asiat ole vieläkään täysin hyvin, Lindberg sanoo romanien kansallispäivän aattona.

Diakonia-ammattikorkeakoulun hallinnoimissa Nevo tiija ja Tšetanes naal -hankkeissa tehtiin 12-osainen videosarja Unelmista totta. Videoilla esitellään koulutus- ja urapolullaan menestyneitä romanitaustaisia henkilöitä.

Koulutus ei kuitenkaan ole suurin ongelma. Ongelma on työllistymisessä.

– Koulutukseen on jo nykyisin helpompi päästä kuin töihin tai edes työharjoittelupaikkaan.

Epäonnistuminen vahvistaa asenteita

Lindbergin mukaan yhteiskuntaa ei voi yksin syyttää romanien korkeista työttömyysluvuista. Syytä on hänen mielestään myös romaneissa itsessään. Liian moni nuori lopettaa työnhaun, jos ei saa edes työkokeilupaikkaa.

Epäonnistuminen vahvistaa asenteita ja siirtää niitä eteenpäin.

– Jos nuori palaa kotiin epäonnistuneen työnhaun jälkeen ja kertoo nuoremmille sisaruksilleen, ettei työnhaku kannata, niin asenne siirtyy nuoremmille, Lindberg kertoo esimerkin.

Hänen mukaansa nuoria pitäisi rohkaista ja kannustaa ymmärtämään, että kaikilla ihmisillä on vastoinkäymisiä. Hän toteaa, että romaninkin on helppo piiloutua ennakkoluulojen taakse ja sanoa, ettei elämässä pääse eteenpäin syrjinnän takia.

– Kaikki eivät ole samaa mieltä kanssani, mutta mielestäni ihmisen oma asenne ratkaisee, pääseekö hän elämässään eteenpäin vai jääkö olosuhteiden uhriksi.

Lindberg uskoo, että tulevaisuus tulee olemaan parempi, sillä työntekijöitä tarvitaan; myös vähemmistöryhmien edustajia.

Ennakkoluulot leviävät somessa

Jos romaninuorilla on ennakkoluuloja, niin niitä on myös kantaväestöllä. Lindberg harmittelee sosiaalisen median valtaa. Negatiivisia kokemuksia levitetään milloin mistäkin. Sanotaan, että romanit ovat osa järjestäytynyttä rikollisuutta tai naiset käyttävät hameita kätkeäkseen niihin varastettua tavaraa.

– Suomessa on 10 000 romania ja jos kymmenen tekee rikoksia, niin se ei tarkoita, että kaikki romanit olisivat samanlaisia.

Lindbergin mielestä negatiivinen ajattelu pitäisi katkaista jo hyvissä ajoin, ettei se lamaannuta nuoria. Hän muistuttaa, että samanlaisia ihmisiähän tässä ollaan.

– Meidän pitää yhdessä tehdä jotain asenteillemme, oli kyseessä sitten romani tai kantaväestön edustaja.

"Hankkeita tehdään edelleen ja niihin saadaan rahoitusta, joten se kertoo, etteivät asiat ole vieläkään täysin hyvin."

Allan Lindberg

Luoteis-Intiasta Karjalaan

Kielen rakenteen ja sanaston perusteella romanien alkukotina on pidetty Luoteis-Intiaa.

Suomeen romanit ovat tulleet pääasiassa lännestä Ruotsin kautta.

Suomessa lienee ollut useita romaniryhmiä jo 1600-luvulla, koska viranomaiset suunnittelivat heille tarkoitetun reservaatin perustamista.

Vuonna 1660 romaneille tarjottiin asuttaviksi autiotaloja itärajan tuntumasta.

Romanien asemaan alettiin kiinnittää huomiota 1800-luvulla myös valtakunnan tasolla ja romanikysymystä käsiteltiin kuusilla valtiopäivillä.

Merkittävä osa Suomen romaneista asui ennen toista maailmansotaa Karjalassa, joten myös romanit joutuivat lähtemään evakkoon.

Romanien asuttaminen tuotti viranomaisille ongelmia, ja he ajautuivat kaupunkien reunamille niin sanotuille slummialueille asumaan.

Kuusikymmentä luvulle tultaessa tilanne alkoi vähitellen muuttua.

1970-luvulta saakka romanikysymystä on alettu käsitellä monikulttuurisesta näkökulmasta ottaen huomioon kulttuurin erityispiirteet.

Suomen Romanifoorumi on vuonna 2007 perustettu Suomen romanijärjestöjen keskusliitto.

Liiton tarkoituksena on valvoa Suomen lain mukaisten perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumista.

Lähde: romanifoorumi.fi

MAINOS

Kommentoi

Negatiiviset ennakkoluulot vaihtuvat positiivisiksi kokemuksiksi siinä vaiheessa kun romaniyhteisö vanhempien johdolla päättää että kaikki huono käyttäytyminen loppuu. Ryhmäpaine hoitaa ne yksilöt, jotka eivät tähän suostu. Ei luulisi olevan hankalaa 10000 ihmisen yhteisössä, joka koostu suvuista. Sen jälkeen miehiä kohdeltaisiin kuin prinssejä ja naisia kuin prinsessoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joku vuosi sitten oli lehdessä juttu, jossa romaninainen oli suorittanut talouskoulun.
Kertoi ihan suoraan, ettei hän pysty työskentelemään missään keittiössä kulttuuripukunsa vuoksi
koska se on liian isokokonen ja kuuma keittiöolosuhteisiin.

Missään ei sanota että ensin pitää saada olla työharjottelussa ennen varsianista työpaikkaa!

Aina silloin tällöin on otsikoita, että juuri romaaneja varten on perustettu joku koulutusryhmä, mutta
missään ei sitten kerrota kuinka moni kävi koulutuksen loppuun saati työllistynyt.
Lehtitiedoista olen saanut tietää, että romanikulttuurin edustajia on palkattu valtaväestön kustannuksella
säilyttämään romanien kulttuuriperintöä. Kulttuuriperintöä, joka on......... täynnä ennakkoluuloja, kunnes toisin todistavat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei sitten talouskouluun mennessä tullut mieleen, että monikerroksisessa mekossa tulee keittiössä kuuma? Kansallispuku ei ole työasu. Emme me muutkaan mene töihin kansallispuvussa vaan työn vaatimusten mukaisessa työasussa. Kansallispuvun kanssa on hankala työllistyä keittiöön.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Romaanien on aina ollut ihan yhtä helppo kouluttautua kuin kenen tahansa muun suomalaisen. Heille ei ole ollut mitään yhteiskunnan aiheuttamia esteitä, mikäli vain opiskeluhaluja olisi ollut. "Koulutuspaikan löytyminen on helpompaa kuin työpaikan tai työharjoittelupaikan löytyminen." Niinpä niin, semmoinen on tilanne tämän päivän Suomessa, ihan kaikilla. Nuoret lähettävät satoja hakemuksia, tuloksetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:09
Nyt vaihtuu Telian hallituksen puheenjohtaja – potkut saa Euraasia-sotkuja selvitellyt Marie Ehrling
21:47
Viikko alkaa Oulun seudulla viileänä, mutta sitten alkaa lämmetä ja tuulla – loppuviikosta tulee vettä ja sitten lunta
21:44
OLS:n ryhtiliike palkittiin vakuuttavalla kotivoitolla – Haudanlampi ja alasarjalöytö Karvonen viihdyttivät Kastellin monitoimitalon yleisöä maaleillaan
20:33
Eteläiset maakunnat himoitsevat Itä- ja Pohjois-Suomen EU-rahoja – Onko se moraalisestikaan kestävää, kysyy veteraanipoliitikko Seppo Kääriäinen
20:07
Syömäsä: Zivagon Pincho-perjantai tarjoilee naposteltavaksi tapaksia työviikon päätteeksi
20:02
Heidi Määtällä on kotonaan Pateniemessä on 15 kissaa, joista neljä on hänen omiaan ja loput PoPoPetin pelastamia eläimiä
20:00
Oululainen Raija Väyrynen yllättyi, kun kuuli voittaneensa luontokuvakisassa – innostus kuvaamiseen iski Lapissa
192
Hallitus haluaa velvoittaa kiinteistönomistajat hankkimaan lisää sähköautojen latauspisteitä – myös autottomat voivat joutua maksajiksi
40
Jalankulkijoille annettu syksyn ensimmäinen liukastumisvaroitus Oulussa, kulkuväylät voivat olla erittäin liukkaita
34
Puheenaihe: Ovatko varusmiesten yhteistuvat tarpeellisia?
31
Opetusministeri Li Andersson haluaa poistaa kotihoidon tuen yli 3-vuotiailta sisaruksilta – Käyttäisi miljoonat varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen
19
Sadat tuhannet seniorit saavat kutsun influenssarokotetutkimukseen – "Tutkittavassa rokotteessa vaikuttavia aineita on nelinkertainen määrä"
17
Britannia pyysi EU:lta lykkäystä brexitille kirjeellä, jota Boris Johnson ei allekirjoittanut – Lähetti toisen kirjeen, jolla perui ensimmäisen
15
Haukiputaalle poliisin konttiputkaan viety henkilö sytytti putkassa tulipalon, palo laukaisi tilan sprinklerin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maataloustuet.

oletko aivan kärryltä tipahtanut minulta ainakin lähti rekka kuorma myllylle ohra rieska värkiksi.sulla ei ole hajuakaan... Lue lisää...
jyväjemmar

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image