Oppilas on joutunut sairaalaan espoolaisen koulun liikuntatunnilta tällä viikolla, uutisoi Ilta-Sanomat. Poika on Ilta-Sanomien tietojen mukaan kuollut.
Koulun rehtori vahvisti lehdelle, että oppilas oli joutunut sairaalahoitoon. Espoon opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen kertoi STT:lle sunnuntaina, että sairauskohtauksen liikuntatunnilla Tiistilän koulussa saanut oppilas oli viety ambulanssilla sairaalahoitoon.
Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan liikuntatunnilla oli suoritettu niin kutsuttua piip-testiä. Sukkulajuoksutestissä juostaan 20 metrin matkaa edestakaisin yhä nopeammin niin kauan kuin juoksija jaksaa.
Tiistilän koulu on yhtenäisen perusopetuksen koulu, jossa opetetaan sekä alakoulu- että yläkoululuokkia.