Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) todettiin lauantaina 71 uutta koronavirustartuntaa, mikä on suurin yksittäisenä päivänä todettu tartuntamäärä.
Edellinen ennätys tehtiin perjantaina, kun Husissa todettiin 53 uutta tartuntatapausta. Tähän mennessä Husissa on todettu ylivoimaisesti eniten tartuntoja Suomessa eli yhteensä 378 kappaletta.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tiedottaa, että sen alueella todettiin lauantaina kuusi tartuntaa. Kanta-Hämeessä uusia tartuntoja todettiin lauantaina yksi.
Lauantaihin mennessä Suomessa oli todettu yhteensä 521 laboratoriovarmistettua uuden koronaviruksen aiheuttamaa tautitapausta. THL julkaisee uudet luvut päivittäin yleensä alkuiltapäivästä.
THL:n mukaan tartuntojen todellinen määrä Suomessa on todennäköisesti ilmoitettua korkeampi, koska kaikkia lieväoireisia ei testata.
Suomessa oli tutkittu lauantaihin mennessä lähes 7300 näytteenottokriteerit täyttävää näytettä. Näytteiden ilmoittamisessa ja kirjaamisessa on kuitenkin edelleen viiveitä.
Näytteitä otetaan nykyisin ensisijaisesti potilailta, joilla on vakavia hengitystieinfektion oireita sekä terveyden- ja sosiaalihuollon henkilökunnalta. Lieväoireisilta ja matkoilta palaavilta näytteitä otetaan edelleen lääkärin harkinnan mukaan. Oireettomia ei testata.
THL:n mukaan lauantaihin mennessä Suomessa raportoiduista koronavirustartunnoista 61 prosenttia oli todettu miehillä. Valtaosa tartunnan saaneista on työikäisiä, 20–59-vuotiaita. Yli 70-vuotiaita on runsaat kymmenen.
Suomessa yksi ihminen on tähän mennessä kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Kyseessä oli hyvin iäkäs ihminen, joka asui Husin alueella. Hän kuoli perjantaina, ja kuolemasta kerrottiin lauantaina.
Juttua päivitetty kello 12.26: lisätty tietoja muiden sairaanhoitopiirien koronaluvuista.