Helsingin Sanomien mukaan uutisointi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja hänen lähipiirinsä omistuksista on aiheuttanut kiistaa useita kertoja aiemminkin Sipilän, Ylen johdon ja Ylen toimituksen välillä.
Lehden mukaan Sipilä on lähettänyt Ylelle sen journalistisia ratkaisuja kovasanaisesti arvostelevia sähköposteja jo ennen tuoretta Terrafame-tapausta.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan Sipilä oli Yleen yhteydessä sen jälkeen, kun MOT-ohjelma käsitteli maaliskuussa hänen käyttämäänsä sijoitustuotetta eli vakuutuskuorta.
Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen kielsi Helsingin Sanomien tietojen mukaan tämän jälkeen Sipilän vakuutuskuoren käsittelyn muissa kuin puhtaasti uutisellisissa jutuissa.
Sipilän vakuutuskuorta koskevaa kolumnia ei koskaan julkaistu ja sitä suunnitelleelle toimittajalle viestitettiin, ettei asiaa kannata käsitellä. Jääskeläisen mukaan tapahtumien kulku ei mennyt näin.
Helsingin Sanomat tarjosi kertomansa mukaan pääministeri Sipilälle mahdollisuutta kommentoida juttua lehdelle, mutta pääministerin kiireisen aikataulun takia Sipilä ei pystynyt sitä tekemään.
Pääministeri Sipilä sanoi torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että ei ole enää yhteyksissä toimituksiin ja toimittajiin itseään koskevissa jutuissa. Hän sanoi oikaisevansa jutut tarvittaessa toisella tavalla.
Sipilä lähetti perjantain ja lauantain aikana Ylen toimittajalle lähes 20 sähköpostia. Sipilä hermostui Ylen uutisointiin, joka koski pääministerin mahdollista esteellisyyttä Terrafamen rahoituspäätöksessä.