Kotimaa

HS: Imeskeltävät sink­ki­tab­le­tit todella lyhentävät flunssaa - mutta eivät mitkä tahansa sinkkitabletit

Sinkkiä sisältävät imeskelytabletit todella voivat lyhentää perusflunssan kestoa jopa kolmanneksella, kertovat asiasta tehdyt tutkimukset. KUVA: Peura Pekka
Kotimaa 3.5.2017 21:47
Kaleva

Sinkkiä sisältävät imeskelytabletit todella voivat lyhentää perusflunssan kestoa jopa kolmanneksella, kertoo Helsingin Sanomat.

Asia selviää Helsingin yliopiston dosentin Harri Hemilän tutkimuksesta.

Hyötyä on nimenomaan imeskeltävistä tableteista: niissä sinkki vapautuu nieluun. Tablettien koostumuksella on kuitenkin Hemilän mukaan suuri merkitys. Jos sinkki on sellaisessa muodossa, että se ei vapaudu nielussa, tableteista ei ole hyötyä.

Jutun mukaan Suomessa on myynnissä kolmenlaisia imeskelytabletteja. Ne eroavat sen sinkin suolojen osalta. Kolme vaihtoehtoa ovat sinkkisitraatti, sinkkiglukonaatti ja sinkkiasetaatti.

Hemilän mukaan sinkkisitraattia sisältävät tabletit ovat tehottomia, joten niitä ei kannata käyttää flunssan hoitoon.

– Sitraatti sitoo sinkkiä voimakkaasti, ja siksi näistä imeskelytableteista ei ole hyötyä flunssan hoidossa, Hemilä sanoo lehdessä.

Aiempien tutkimusten perusteella sinkki vapautuu paremmin sinkkiasetaatista kuin sinkkiglukonaatista.

Hemilän tekemä tutkimuskatsaus kattaa seitsemän satunnaistettua yhdysvaltalaistutkimusta, joissa oli mukana yhteensä 575 aikuista.

Kolmessa tutkimuksessa koehenkilöt käyttivät flunssan aikana sinkkiasetaattia. Niissä flunssien kesto lyheni keskimäärin 40 prosenttia.

Neljässä tutkimuksessa koehenkilöt käyttivät puolestaan sinkkiglukonaattia sisältäviä tabletteja, ja flunssat lyhenivät keskimäärin 28 prosenttia.

Hemilän sanoo keskiarvojen eron selittyvän satunnaisvaihtelulla. Hän muistuttaa, että flunssaa aiheuttavat monet eri virukset. Sitä ei hänen mukaansa tiedetä, pureeko sinkki eri viruksiin eri tavoin.

Hänen tarkastelemissaan tutkimuksissa sinkin päivittäinen annos vaihteli 80–207 milligramman välillä. Teho ei näyttänyt paranevan enää yli 100 milligramman päiväannoksilla.

Hemilä antaa HS:n jutussa myös kolme ohjetta sinkin käyttöön.

– Tarkista sinkkitabletteja ostaessasi, että niiden vaikuttava aine on jokin muu kuin sinkkisitraatti.

– Aloita imeskelytablettien käyttö heti flunssan alkaessa. Ennalta niitä ei kannata imeskellä.

– Jatka imeskelytablettien käyttöä niin kauan kuin flunssa jatkuu. Jos kuitenkaan viikossa ei apua tunnu tulevan, tablettien syömisen voi lopettaa.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (24)

Sinkki kuin sinkki vaikuttaa vastustuskykyyn positiivisesti pitkällä aikavälillä. Kun flunssa on aluillaan, on sinnki-asetaatti tehokkain.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Periaatteessa joo, mutta Aamulehdessä asiantuntija sanoi, että sitraatti sitoo sinkin, jolloin sitä ei juurikaan elimistöön imeydy. Yleisperiaatteena kaiketi vapaa sinkki, ilman sitraattia, lienee tehokkain myös flunssan lyhentämis/estämistapana. Tietääkö joku, mikä sinkin tarve on, jos ravinto on monipuolista, niin riittääkö se vai joutuuko siitä huolimatta hankkimaan tabuja tai lisäämään sinkkipitoisen ruuan määrää...jos yrittäs päästä siihen 100mikrogrammaan tai milligrammaan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Apteekissa on myyty jo ikiajan sinkkipastaa. Se on ehdottomasti paras hoitokeino lapsen vaippaihottumaan, ja kaikenlaisiin pikkuhaavoihin. Hyväksi ja toimivaksi todettu ainakin meidän perheessä. Kiinnostuin sinkistä enemmän ja luin sen tulehdusta hoitavasta vaikutuksesta. Kokemuksesta voin sanoa, että sinkkitabletit todellakin auttavat yskiin ja nuhiin. Pitää vain muistaa ottaa kunnolliset annokset kun flunssa on iskemässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Syön sinkkiä säännöllisesti joka päivä. Ei tarvitse sairastaa flunssaa ja eturauhastulehdus pysyy loitolla. Ennen sinkin päivittäistä syöntiä sai molempia sairastaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aikaisemmin se ole C-vitamiini, sitten D-vitamiini ja nyt sinkki, joka auttaa flunssan hoitoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Syön kaikkea C, B, D, sinkki, Mg jne ja jatkuvat flunssat loppuivat siihen!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onkohan sinkkisitraatista sitten mitään hyötyä, edes imeskelemättä. Muistaakseni sitraattia on kehuttu toisaalla......ota näistäki selvää

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On väitetty, että magnesiumsitraatti on taas parempaa kuin magnesiumoksidi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Piti ihan tarkistaa, mitä sinkkiä käyttämässäni sinkkitableteissa on, ja oli just tuota sitraattia. Silti ne on toimineet itsellä tosi hyvin. Jos vähääkään tuntuu olevan flunssa tulossa, laitan illalla viimeisenä suuhun "sulamaan" yöksi. Aamulla olo on joka kerta ollut parempi. Mutta kaikki sinkkitabletit eivät ole auttaneet, kokeilemalla löysin tuon hyvän. En tiedä mitä sinkkiä niissä muissa oli. Käyttämäni sinkkitabletti on tarpeeksi iso ja suussa sulaminen tapahtuu hitaasti. Hampaat ei tietenkään kovasti tykkää, mutta jos muuten on hampaat ja suu kunnossa, niin satunnainen yöllinen sinkkitabletin imeskely tuskin hirmu vaarallista on. Mutta nythän tuo tutkija sanoo ettei pitäisi olla ollenkaan hyötyä. Taidan silti luottaa omaan kokemukseen tässä asiassa. Sairaana on sen verran kurja olla, että mieluummin vältän jos voin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Enpä uskalla yöksi laittaa suuhun mitään irtonaista, saattaa ensimmäinen kuorsaushornasu jäädä myös viimeiseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En ole tupakoinut koskaan ja kaikki tyrkyllä olevat flunssat on tullut elämässä sairastettua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Höpö höpö, samanlailla yskii keuhkoja pihalle ja flunssaa pukkaa vaikka lopettanut.. missä vika herra tohtori ;)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

juu ja kun ei liiku siitepöly aikaan ulkona, samaten katupöly joka tappaa vuosittain tuhansia ihmisiä paree kun pysyy sisällä niin kauan kunnes kadut puhdistettu. niin eikä käy marketeissa jossa pöpöt liikkuu. eikä aja autolla kun monet vanhat (ja uudet) diisseli rutkut saastuttavat hengitysilman..lukuun pitää vielä laskea hajuvesi lotraajat.. (hyi sitä lemua)..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

60 tabletin purkki maksoi noin 7 euroa ja sillä on useammat flunssat nitistetty.. On se tosiaan hirveää rahanmenoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minulla sinkkiämpäri. Riittääkö, että imeskelen sitä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinkkiämpärin imeskely lienee vanha venäläinen flunssantorjuntakeino. Myyvät ämpäreitä ilman mainostusta varmaankin siksi, ettei tarvitse viranomaislupia hakea.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (24)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yön kuluessa Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Miksi pitäisi jonkun/minun olla kiinnostunut köyhistä? Minulle ei kuulu kenenkään köyhän toimeentulo eikä eläminen vaan ... Lue lisää...
Oman onnen seppä.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

9.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image