Hituran nik­ke­li­kai­vos sul­je­taan ve­ron­mak­sa­jien ra­hoil­la – kestää vuosia ja maksaa mil­joo­nia

Nivalassa sijaitsevasta Hituran nikkelikaivoksesta tulee ensimmäinen valtion sulkema kaivos Suomessa.

Hituran kaivos suljetaan lähes kokonaan valtion rahoilla.
Hituran kaivos suljetaan lähes kokonaan valtion rahoilla.
Kuva: Heikki Uusitalo

Nivalassa sijaitsevasta Hituran nikkelikaivoksesta tulee ensimmäinen valtion sulkema kaivos Suomessa. Työ- ja elinkeinoministeriön kaivosylitarkastaja Riikka Aaltosen mukaan Hituran tapauksessa sulkemiskustannukset ja -toimenpiteet teetetään suoraan valtion rahoituksella.

– Sellaisena tapaus on ensimmäinen, hän toteaa.

Kahdessa vaiheessa toteutettava kaivoksen sulkeminen kestää vuosia ja maksaa miljoonia.

Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka kertoo sulkemistoimiin olevan tällä hetkellä rahaa noin kahdeksan miljoonaa euroa. Se riittänee kuitenkin vain ensimmäisen vaiheen töihin.

– Tuolla rahalla voidaan tehdä välttämättömät toimet, ja kaivoksen sulkeminen saadaan liikkeelle.

Kaivoksen sulkemisen maksaa lähes kokonaan Suomen valtio. Kaivosyhtiön jäljiltä kustannuksiin liikenee vain sulkemistoimiin vakuutena talletetut kaksi miljoonaa euroa.

– Konkurssiin menneeltä kaivosyhtiöltä ei valitettavasti jäänyt yhtään fyrkkaa pesään. Konkurssipesästä on nyt myyty mitä on pystytty, että konkurssipesän asiamies on saanut palkkionsa. Varsinaisesti mihinkään muuhun rahaa ei sitten ole liiennytkään, eli kaivoksen sulkeminen menee vahvasti veronmaksajien piikkiin, Pokka toteaa.

Sulkemistyöt käynnistyvät aikaisintaan elokuussa


Kaivoksen sulkemisesta vastaa käytännössä Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus. Hannele Pokka kertoo huolehtineensa, että valtion lisäbudjetista osoitetaan viisi miljoonaa euroa sulkemisen ensimmäistä vaihetta varten.

Pokka tai ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen johtaja Jonas Liimatta Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta eivät vielä tiedä, paljonko sulkemisen kokonaiskustannukset tulevat olemaan.

– On puhuttu 15 miljoonan euron kustannuksista, jos tehdään kaikki viimeisen päälle. Toki aina kun toimiin ryhdytään, saattaa vastaan tulla jotain uusia ja yllättäviäkin asioita. Hitura on kuitenkin pieni paikka, ei tässä ole mikään Talvivaara kyseessä, joten kohtuullisten summien kanssa joka tapauksessa liikutaan, Pokka sanoo.

Tarjouskilpailu Hituran sulkemisen ensimmäisen vaiheen urakasta päättyy ensi viikolla. Liimatta uskoo varsinaisten sulkemistöiden alkavan alkusyksystä, aikaisintaan elokuussa.

Sulkemisen ensimmäinen vaihe kestää puolestatoista kahteen vuotta. Toisen vaiheen kesto on Jonas Liimatan mukaan samaa luokkaa, mutta mahdollisesti pitempikin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä